4.9 C
Helsinki
torstai, 28 maaliskuun, 2024

Ensi viikolla on Aivoviikko: Vaali aivojasi

Viikolla 11 (12.–18.3.2018) vietetään kansainvälistä Aivoviikkoa. Suomessa Neurologisten vammaisjärjestöjen (NV) Aivoviikon teemana on Vaali aivojasi.

NV-verkosto muistuttaa Aivoviikon tapahtumissa ympäri Suomen, että aivoterveydestä huolehtiminen kannattaa aina: nuorena ja vanhana, terveenä ja sairastuneena. Kun aivojen terveyttä vaalii kaiken ikää, on riski sairastua moniin neurologisiin sairauksiin pienempi. Aivojen suojaaminen myös vähentää riskiä saada vammoja, joiden seuraukset voivat olla pitkäkestoisia tai jopa pysyviä. Aivoista huolehtiminen tukee toimintakykyä ja voi hidastaa sen heikkenemistä myös heillä, joilla jo on joku neurologinen sairaus tai vamma.

Neurologiset vammaisjärjestöt järjestävät Aivoviikolla monenlaisia tapahtumia, kuten Aivohoitoloita (ks. lisätiedot tiedotteen lopusta).

Yhteensä NV-verkoston edustamat neurologiset sairaus- ja vammaryhmät koskettavat suoraan yli 1 500 000 henkilöä Suomessa. Neurologiset sairaudet ja vammat ovat arkipäivää myös sairaiden ja vammautuneiden läheisille ja monien eri alojen ammattihenkilöille, eli lähes jokaiselle suomalaiselle.

Touretten oireyhtymän kanssa on välillä haastavaa ja turhauttavaa. Mutta elämässäni on paljon hyvää, mikä kantaa eteenpäin ja antaa voimia. Olen kiitollinen. (Niko, Touretten oireyhtymä)

Etsimme mielellämme haastateltaviksi Neurologisiin vammaisjärjestöihin kuuluvia kokemusasiantuntijoita, kuten aivovamman saaneita, Parkinsonin tautia sairastavia tai autismin kirjon henkilöitä tai heidän läheisiään – ota yhteyttä (ks. yhteystiedot tästä tiedotteesta).

Kansainvälistä Aivoviikkoa (Brain Awareness Week) vietetään 12.–18. maaliskuuta (viikko 11) noin 60 maassa. NV – Neurologiset vammaisjärjestöt osallistuu Aivoviikkoon Suomessa järjestämällä tietoiskuja ja yleisötilaisuuksia, jotka muistuttavat aivoterveydestä huolehtimisesta.

Lisätietoja Aivoviikosta ja NV – Neurologisista vammaisjärjestöistä sekä haastattelupyynnöt:

  • viestintäkoordinaattori Heidi Härmä / Muistiliitto ry, p. 09 6226 2015, [email protected]
  • www.nv.fi/aivoviikko, www.nv.fi/tapahtumat
  • www.facebook.com/nvfanit
  • #neurologiset, #Aivoviikko, #Aivohoitola
  • liitteenä Nikon kuva (ks. sitaatti)

Kaikkien Neurologisten vammaisjärjestöjen yhteystiedot:

  • ADHD-liitto ry / jari.hamalainen(a)adhd-liitto.fi, p. 045 636 1842
  • Aivoliitto ry / miia.suoyrjo(a)aivoliitto.fi, p. 050 571 4588
  • Aivovammaliitto ry / pia.warvas(a)aivovammaliitto.fi, p. 050 306 7916
  • Autismi- ja Aspergerliitto ry / sini.rantanen(a)autismiliitto.fi, p. 050 3087 806
  • Epilepsialiitto ry / kaija.lindstrom(a)epilepsia.fi, p. 040 590 5690
  • Lihastautiliitto ry / susanna.hakuni(a)lihastautiliitto.fi, p. 050 591 5049
  • Muistiliitto ry / heidi.harma(a)muistiliitto.fi, p. 044 727 8715
  • Neuroliitto ry / mari.vilska(a)neuroliitto.fi, p. 0400 828 537
  • Suomen CP-liitto ry / heidi.huttunen(a)cp-liitto.fi, p. 040 589 5893
  • Suomen MG-yhdistys ry / toimisto(a)suomenmg-yhdistys.fi, p. 040 500 1933
  • Suomen Migreeniyhdistys ry / sirpa.hietaranta(a)migreeni.org, p. 050 448 4909
  • Suomen Narkolepsiayhdistys ry / narkolepsia.yhdistys(a)kolumbus.fi / p. 044 029 0563 (Hanna Nikupaavo)
  • Suomen Parkinson-liitto ry / arja.pasila(a)parkinson.fi, p. 040 074 4401
  • Suomen Tourette- ja OCD-yhdistys ry / tuula.savikuja(a)tourette.fi, p. 050 322 2224 (jätä viesti vastaajaan)

Aivoviikon tapahtumia viikolla 11 (12.–18.3.2018)

Kaikki tapahtumat ja tarkemmat tiedot verkossa: www.nv.fi/tapahtumat

Vaali aivojasi – Aivoviikon starttitapahtuma, Helsinki 9.3.

  • Ota varaslähtö Aivoviikkoon (vk 11) ja tule hakemaan vinkkejä aivojen hyvinvointiin! Ohjelmassa luentoja mm. musiikin ja liikunnan aivoterveellisistä vaikutuksista. Maksuton tilaisuus on avoin kaikille aivoterveydestä kiinnostuneille
  • Aika: pe 9.3.2018 klo 8:30-11
  • Paikka: Kansalaisinfo, Pikkuparlamentti, Arkadiankatu 3, Helsinki
  • Järjestäjä: Neurologiset vammaisjärjestöt ja eduskunnan muistikerho
  • Lisätietoja: www.facebook.com/events/171994776767880

Aivohoitolat, Oulu 12.3.

  • Anna aivoillesi mielihyvää ja lepoa – hellit myös muistiasi! Aivoterveellistä asiaa kaikelle kansalle.
  • Aika ja paikka: ma 12.3.2018 klo 8-11 Tuiran, Kaakkurin ja Haukiputaan hyvinvointikeskukset sekä ke 14.3.2018 klo 16-18 Citymarket Kaakkuri ja Rusko, Ideapark, Limingantullin Prisma ja Zebbelin, Oulu
  • Järjestäjä: Oulun Seudun Muistiyhdistys ry ja muut Neurologiset vammaisjärjestöt

Miten voin huolehtia aivoterveydestäni, Rauma 13.3.

  • Neurologi Juha Puustinen kertoo aivoterveydestä. Tilaisuus on maksuton, ei ennakkoilmoittautumista. Paikalla ei ole yleisavustajia.
  • Aika: ti 13.3.2018 klo 17.30-19.30
  • Paikka: Rauma-Sali, Satamakatu 26, Rauma
  • Lisätietoja: järjestösuunnittelijat Maaria Lillberg, [email protected], 0400 976 718 ja Milla Roos, [email protected], 050 4093 365

Aivoviikon ulkoilutapahtuma, Kempele 13.3.

  • Aivot rakastavat liikuntaa! Mukavaa yhdessäoloa, ulkoilua, makkaranpaistoa, karaoke ja monotanssit.
  • Aika: ti 13.3.2018 klo 13-15
  • Paikka: Vihiluodon Torppa, Torpankuja 16, Kempele
  • Ilmoittautuminen: viim. 2.3. p. 044 033 2992

Aivohoitola, Kokkola 15.3.

  • Aivohoitolan teemalla Vaali aivojasi. Kaikille aivoterveyden edistämisestä kiinnostuneille maksuton tilaisuus. Kahvitarjoilu klo 16.
  • Aika: to 15.3.2018 klo 16-19
  • Paikka: Kokkolan Kaupunginkirjasto, Isokatu 3, Kokkola
  • Järjestäjä: Pohjois-Suomen NV – Neurologiset vammaisjärjestöt

Suojaa aivosi ylikuumenemiselta, Kokkola 15.3.

  • Aivoviikon yleisöluento. Asiaa aivojen kuormittumisesta työssä ja keinoista turhan kuormituksen vähentämiseksi (neuropsykologi Pekka Kuikka). Välitä aivoistasi ja tule kuulolle!
  • Aika: to 15.3.2018 klo 18-19.30
  • Paikka: Keskustan seurakuntatalo, Isokatu 17, Oulu
  • Järjestäjä: Oulun Seudun Muistiyhdistys ry / Aivosilta-hanke sekä Lapin ELY-keskus / Tuottavuutta ja laatua yhteistyöllä Pohjois-Suomen yrityksiin -hanke

Auttaako aivotieto – aivotutkimus laboratoriosta hyötykäyttöön, Jyväskylä 15.3.

  • Miten aivotutkimusta sovelletaan käytäntöön? Millaiseen aivotutkimustietoon voi luottaa? Luennoitsijoina Jyväskylän yliopiston Monitieteisen aivotutkimuskeskuksen kaiken kansan aivoiltapäivässä mm. Aivotutkimuskeskuksen johtaja, yliopistotutkija Tiina Parviainen, JY ja yliopistotutkijat, dosentit Piia Astikainen ja Jan Wikgren, JY. Mahdollisuus myös tutustua aivotutkimukseen käytännössä.
  • Aika: to 15.3.2018 klo 14-18
  • Paikka: Jyväskylän yliopisto, Agora, auditorio 2 (Mattilanniemi)
  • Ilmoittautuminen: cibr.jyu.fi/auttaako-aivotieto/ilmoittautuminen
  • Järjestäjät: paikalliset neurologiset potilasjärjestöt

Related Articles

Suosituin