6.9 C
Helsinki
torstai, 28 maaliskuun, 2024

Kaamosta karkuun – näin talvi näkyy suomalaisten ruokaostoskoreissa

K-ryhmän selvityksen mukaan lähes puolet suomalaisista haluaa edistää aktiivisesti hyvinvointiaan ruokavalinnoilla. Vaikka varsinkin vuoden alku on usein hyvinvointilupausten aikaa, tilastojen perusteella vuoden pimeimpinä kuukausina ostoskoriin sujahtaa kesää enemmän punaista lihaa, pizzapakasteita ja irtokarkkeja. Monipuolisemman syömisen esteeksi koetaan usein aika. K tuo avuksi kaamosreseptit sekä tarjoaa helppoja vinkkejä erityisesti talven ruokavaliota silmällä pitäen.

Selvityksen perusteella jopa 47 prosenttia suomalaisista haluaa edistää aktiivisesti hyvinvointiaan ruokavalinnoillaan.

”Suomalaiset ovat tällä hetkellä erittäin kiinnostuneita siitä, millaisia vaikutuksia ruoalla on. Kun kysyimme tämän vuoden trendeistä*, ostoskoriin halutaan valita esimerkiksi enemmän kasviksia, lähiruokaa, vatsan hyvinvointia tukevia ruokia, luomutuotteita sekä erilaisia proteiinituotteita. Arjen hyvinvointi näkyy myös haluna välttää sokeria, suolaa, rasvaa ja lisäaineita”, kertoo K-ryhmän asiakasnäkemysjohtaja Heidi Jungar.

Kaamosta karkotetaan herkuilla – tammikuu talvikuukausissa merkittävä poikkeus

Joulun ja uudenvuoden herkuttelukauden jälkeen moni tekee terveellisempään elämäntapaan tähtäävän uuden vuoden lupauksen. Tammikuussa monen talviherkun myynti notkahtaa hetkellisesti ja esimerkiksi terveysvalmisteiden myynti on korkeimmillaan. Ostoskoreissa korostuvat myös painonhallinta- ja urheiluvalmisteet. 

”Asiakkaat, jotka hakevat helppoutta, valitsevat usein valmiin ratkaisun. Täsmähyvinvointi on kasvava ilmiö, ja sen perusteella vaivattomuutta arvostava asiakas valitseekin etenkin tammikuussa välipalaksi proteiinipatukan tai -valmisjuoman”, kuvailee Jungar.

Hyvinvointitrendistä huolimatta moni sortuu pimeänä vuodenaikana mielihyväsyömiseen. Tämä näkyy talvikuukausina suomalaisten ostoskoreissa, joihin sujahtaa kesää helpommin punaista lihaa, pasteijoita, piirakoita ja pizzoja. Suklaa ja irtokarkit ovat suomalaisille ympärivuotisia herkkuja, eikä esimerkiksi suklaan myynti notkahda kuin hetkeksi tammikuussa.  Kaamosta karkotetaan myös sitruksilla, jotka ovat talvikuukausina mehukkaimmillaan, mutta sen sijaan esimerkiksi peruna, sipuli, yrtit ja salaatit alikorostuvat suomalaisten ostoskoreissa talvella.

Yksipuolisen syömisen taustalla useimmiten ajanpuute

”Kaupalla on keskeinen rooli suomalaisten hyvinvoinnin edistämisessä ja ruokareviirin laajentamisessa monipuolisemmaksi. Haluamme haastaa suomalaiset pohtimaan jaksamistaan ja hyvinvointiaan sekä syömään paremmin myös talvella. Tie omaan ja perheen hyvinvointiin kulkee vatsan, ei pilleripurkin kautta”, kertoo K-Supermarketin ketjujohtaja Anne Hujala.

Suurimmaksi esteeksi yksipuoliselle syömiselle suomalaiset nimeävät ajan: 26 prosenttia sanoo, ettei heillä ole aikaa etsiä tai kokeilla uusia reseptejä.**

K-ryhmä tarjoaa tähän ratkaisuja tammikuussa muun muassa tarjoamalla helppoja vinkkejä erityisesti talven ruokavaliota silmällä pitäen.

”Toteutamme ensimmäistä kertaa asiantuntijoiden kanssa laajan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja monipuoliseen syömiseen liittyvän kampanjan, joka tulee tavoittamaan lähes kaikki suomalaiset jollain tavalla. Olemme esimerkiksi luoneet kaamosmenun eli ateriakokonaisuuden, jossa on otettu huomioon erityisesti talvella jaksaminen. Lisäksi asiakas voi tilata omalle kaamospersoonalleen sopivat ravitsemus- ja hyvinvointivinkit suoraan sähköpostiinsa. Hyvinvointiohjelman suunnittelussa ovat olleet mukana muun muassa ravintoterapeutti Anette Palssa, hyvinvointivalmentaja Sanna Mämmi sekä kokki Alex Nurmi, kertoo Hujala.

Suomalaisten ostoskori talvella

Talvikuukausina (loka-marras-joulu-tammi-helmi) ostoskorissa korostuvia tuotteita:

Punainen liha, erityisesti jauheliha ja naudanliha, pasteijat, pizzat, säilykkeet, irtokarkit, suklaiset keksit, suklaapatukat, sitrukset, nuudelit, riisi, pasta, mikroateriat kuten pastat, lasagnet, puurot ja keitot sekä välipalatuotteet, kuten liha- ja riisipiirakat, kebabit sekä lämmitettävät leivät, valmiskiisselit, pikakahvi, tee ja kaakao.

Talvikuukausina ostoskorissa alikorostuvia tuotteita:

Broileri, valmiit salaatit, salaattibaari, peruna, sipuli, yrtit, salaatit, sienet, virvoitusjuomat ja jäätelö

Erityisesti tammikuussa korostuvat lisäksi seuraavat tuoteryhmät:

Kevyemmäksi koetut valmisruoat,terveysvalmisteet, painonhallinta- ja urheiluvalmisteet, proteiinipatukat ja -valmisjuomat, purukumi ja pastillit

Related Articles

Suosituin