-3.3 C
Helsinki
lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Kesällä ihmiset kaatuilevat ja palavat auringossa – lääkäri varoittaa etenkin trampoliinionnettomuuksista

Trampoliinit ovat lasten suosiossa ja yleistyneet pihamailla. LähiTapiolan TerveysHelpin lääkäri muistuttaa tarvittavista turvavarusteista. Entä mitä muita onnettomuuksia ja haavereita suomalaisille sattuu kesäisin?

Auringonpolttamia, liukastumisia mökkiterassilla, hyönteisten puremia ja tapaturmia. Kesällä suomalaisille sattuu ja tapahtuu, kun lämpö ja loma saavat ihmiset ulos kodeistaan ja ulkoilemaan sekä mökkeilemään.

LähiTapiolan TerveysHelppi-palvelun lääkäri Pia Luukkonen kehottaa varautumaan kesänviettoon vähintäänkin riittävällä aurinkosuojalla, ensiapupakkauksella sekä tarvittavilla suojavarusteilla harrastuksissa sekä aktiviteeteissa.

– Yleisimmin ihmisten yhteydenotot nyt kesäaikaan liittyvät esimerkiksi allergioihin. Nyt oli todella paha koivuvuosi ja ihmiset olivat TerveysHelppiin paljon yhteydessä erilaisiin allergioihin liittyen. Olemme saaneet heidän hoitoaan tehostettua hyvin lääkäriemme voimin, Luukkonen kertoo.

 

Ihon suojaaminen on tärkeää

Myös erilaiset ihottumat sekä muun muassa hyönteisten pistot työllistävät TerveysHelpin lääkäreitä kesällä.

– Nyt keskikesällä ja loppukesästä on paljon hyönteisten pistoja, erilaisia ihottumia, ripulia ja myös kuumetauteja eli aika laidasta laitaan.

– Ihmisille tulee myös paljon palovammoja sekä auringosta että esimerkiksi saunaa lämmittäessä tai grillatessa. Näissä kannattaa ennaltaehkäistä eli pyrkiä siihen, että suojaa ihon, jotta ei tulisi auringonpolttamia tai aurinkoihottumaa. Jos niin pääsee käymään, kannattaa olla hyvin matalalla kynnyksellä meihin yhteydessä niin voimme arvioida, miten vakavasta asiasta on kyse ja voiko vammaa hoitaa kotihoidossa vai lähteä näyttämään lääkäriin. Aika monet asiat hoituvat etänäkin.

 

Trampoliinille vain yksi kerrallaan

Tapaturmat ovat sairastumisten ja haavereiden lisäksi yleisiä kesäaikaan. Luukkosen mukaan ihmiset kaatuilevat ja liukastelevat kesällä paljon. Hän nostaa myös esille suomalaisten pihamailla viime vuosina yleistyneet trampoliinit, joilla hyppiessä ei aina pidetä kiinni turvallisuusohjeista.

– Ihmiset tykkäävät kesäisin liikkua ja lapset leikkiä erilaisilla välineillä. Trampoliineilla sattuu paljon erilaisia vammoja. Niillä hyppimisessä tärkeitä ovat suojaukset eli trampoliinille ei saa koskaan mennä enemmän kuin yksi ihminen kerrallaan ja sen ympärille tulee laittaa suojaverkot.

LähiTapiolan TerveysHelppi on tarkoitettu kaikille, joilla on LähiTapiolan henkilövakuutus. Palveluun voi soittaa maksutta numeroon 0206 1000 ja se on avoinna joka päivä klo 7-23.

– Ihmiset ovat ottaneet TerveysHelpin hienosti osakseen ja yhteydenottoja tulee paljon kesälläkin. Paljon enemmänkin voidaan vielä tehdä, joten kannattaa soitella tai laittaa viestiä chatissa, Pia Luukkonen kehottaa.

Related Articles

Suosituin