-1.2 C
Helsinki
lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Nuorten asiat edistyvät Ohjaamoissa

Nuoret kokevat Ohjaamojen neuvonta- ja ohjauspalvelun osallistavana ja tärkeänä palveluna. Näin voidaan tiivistää toukokuussa Ohjaamoissa kerätty palaute. ”Ohjaamon toiminta tähän mennessä ollut selkeää, huomioon ottavaa ja siitä on ollut itselle paljon hyötyä” Ohjaamoissa on panostettu nuorten myönteiseen kohtaamiseen sekä luotu nuorilähtöistä, monialaista työotetta. Nuorten kehittämisehdotuksista keskeisin on se, että Ohjaamoista pitäisi tiedottaa enemmän, jotta useampi löytäisi palvelun piiriin.

Ohjaamot ovat saaneet hyvää asiakaspalautetta palautteenkeruuviikoilla jo viisi kertaa. Valtakunnallinen palautteenkeruu on yksi keino kuulla nuorten näkemyksiä ja kehittämisehdotuksia. Se kannustaa myös erilaisten jatkuvien palautemuotojen hyödyntämiseen Ohjaamojen arjessa.

Keväällä 2018 palautetta antoi 409 nuorta 26 eri Ohjaamossa. Ohjaamoista saatu ohjaus sai kouluarvosanan 9,25. Palautteiden perusteella nuorten Ohjaamoissa kokema osallisuus on vahvaa: 97–99 % vastanneista kokee tulleensa kuulluksi ja saaneensa osallistua itseä koskeviin päätöksiin. Luottamuksen työ- tai opiskelupaikan löytymiseen koki lisääntyneen 85 prosenttia vastanneista ja 86 prosenttia koki tulevaisuuden suunnitelmiensa selkiytyneen.

Ne Ohjaamossa asioivat, jotka ovat tyytymättömämpiä omaan elämäänsä, kokevat saamansa palvelun lähes yhtä hyvänä kuin ne, jotka ovat tyytyväisiä elämäänsä. Tulevaisuuden näkymien kohdalla heidän arvionsa ovat tyytyväisiä heikommat, vaikka melko myönteisesti hekin kokevat asioidensa edistyneen.

Koko raportin voi lukea http://kohtaamo.info/documents/21827/32775/Palaute+2018+KEV%C3%84T/75c21ee4-9aa7-4e23-8e72-159a6828dbce

Related Articles

Suosituin