4.3 C
Helsinki
torstai, 28 maaliskuun, 2024

Selkäviikolla selkä taas liikkeelle

Valtakunnallista selkäviikkoa vietetään 12.–18. lokakuuta. Tänä vuonna koronaviruspandemia on rajoittanut mahdollisuuksiamme liikkua ja pysyä aktiivisena. Selkäviikon teemana onkin tällä kertaa ”Back on Track – Selkä taas liikkeelle”, jolla kannustetaan ihmisiä liikkeelle ja huolehtimaan selän hyvinvoinnista.

Säännöllinen ja monipuolinen liikkuminen edistää selän hyvinvointia ja ehkäisee selkäoireita. Liikkumattomuus sen sijaan heikentää lihaksia ja selän rakenteita, ja lopulta yleensä pitkittää selkäkipua. Silloinkaan, kun selkä oireilee, ei pidä lopettaa liikkumista vaan pysyä aktiivisena.

–Selkäviikolla haluamme muistuttaa ihmisiä liikkumisen merkityksestä selän hyvinvoinnille. Koronasta johtuen ohjatut liikuntaharrastukset olivat tauolla ja etätyön takia monen työmatkaliikunta on vähentynyt, joten omaehtoinen liikkuminen arjessa on nyt entistä tärkeämpää. Jo pienikin määrä liikuntaa edistää selän toimintakykyä. Se voi olla kävelylenkki metsässä, taukojumppa, venyttely tai pihatöiden tekemistä. Jokainen voi liikkua itselle mieluisalla tavalla huomioiden koronavirukseen liittyvät ohjeet ja suositukset, Selkäliiton toiminnanjohtaja Kirsi Töyrylä-Aapio kertoo.  

Maksuton verkkoluento ja tapahtumia paikallisissa selkäyhdistyksissä

Selkäviikolla paikalliset selkäyhdistykset järjestävät kaikille avoimia ja maksuttomia tapahtumia, kuten yleisöluentoja, liikuntalajikokeiluja ja toiminnan esittelyä.

Tapahtumia järjestävät seuraavat selkäyhdistykset: Keski-Suomen Selkäyhdistys, Kuopion Selkäyhdistys, Mikkelin Seudun Selkäyhdistys, Pohjois-Karjalan Selkäyhdistys, Porvoon Seudun Selkäyhdistys, Pääkaupunkiseudun Selkäyhdistykset, Satakunnan Selkäyhdistys, Seinäjoen Seudun Selkäyhdistys, Selkäyhdistys SalpausSelät, Siika-Pyhä-Kalajokilaakson Selkäyhdistys, Tampereen Seudun Selkäyhdistys, Turun Seudun Selkäyhdistys, Vaasan Selkäyhdistys ja Vakka-Suomen Selkäyhdistys.

Lisäksi Selkäliitto järjestää kaikille avoimen verkkoluennon torstaina 15.10. klo 17. Luennon aiheena on ”Selkäkipu ja selkäkivun itsehoito”.

Tiedot tapahtumista löytyvät Selkäliiton Selkäviikko-sivulta.

Selkäviikkoon ja maailman selkäpäivään voi osallistua myös sosiaalisessa mediassa. Oman selkätarinansa tai -kuvansa voi jakaa tunnisteilla #selkäviikko ja #selkätaasliikkeelle tai selkäpäivän kansainvälisillä hashtageilla #backontrack ja #worldspineday.

Faktoja selkäkivusta

  • Jopa 80 prosenttia suomalaisista kokee selkäkipuja elämänsä aikana. Suurin osa selkäkivusta on hyväennusteista ja paranee itsestään, mutta sillä on tapana uusiutua.
  • Selkäoireet ovat yleisimpiä syitä sairauspoissaoloihin. Kela maksoi vuonna 2019 sairauspäivärahoja selkäsairauksien vuoksi yli 90 miljoonaa euroa.
  • Noin 18 000 ihmistä on sairauseläkkeellä selkävaivojen ja selkäsairauksien takia, jotka kustantavat yhteiskunnalle yli 251 miljoonaa euroa vuodessa.
  • Selkäkivuille altistavia tekijöitä ovat perimä, liikunnan vähäisyys, ylipaino, tupakointi ja psykososiaaliset tekijät (esim. stressi, masennus, heikentynyt työtyytyväisyys).

Tietoa selkä- ja niskakivusta ja niiden itsehoidosta sekä harjoitusohjeita selälle ja niskalle on saatavilla Selkäliiton Selkäkanava.fi-verkkopalvelussa

Selkäviikkoa vietetään vuosittain lokakuussa viikolla, joka ajoittuu maailman selkäpäivän (16.10.) yhteyteen. Teemaviikolla tuodaan esiin selän terveyden ja hyvinvoinnin merkitystä sekä rohkaistaan ihmisiä pitämään huolta selästään ja pysymään aktiivisina.

Selkäliitto ry

Related Articles

Suosituin