-0.8 C
Helsinki
lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Viisi ohjetta stressinhallintaan

Tänään tyli sähköpostiini kirje Terveystalolta, mikä käsitteli stressiä – ajattelin jakaa tänne nuo ohjeet sellaisinaan.

Salakavala stressi

Kun stressi jatkuu riittävän kauan, sitä ei enää itse tunnista. Asiantuntijat kertovat, kuinka stressin voi selättää.

Työasiat pyörivät mielessä iltamyöhään, päätä särkee eikä unikaan tahdo tulla? Stressistä voivat ärtyneisyyden ja levottomuuden lisäksi kieliä esimerkiksi päänsärky, sydämentykytys, vatsavaivat, hikoilu sekä flunssakierre. Jos jatkuvaan stressiin tottuu, oireiden voi alkaa kuvitella kuuluvan normaaliin elämään ja ajatella, ettei ole muita mahdollisuuksia kuin sinnitellä.

Työterveyshuollon erikoislääkärimme Heini Ahveninen ja johtava työterveyspsykologimme Kaisu Behm listaavat viisi vinkkiä stressinhallintaan:

1. Pidä huolta perusasioista

Varsinkin stressin pitkittyessä itsestä huolehtiminen jää herkästi sivuun. Riittävällä unella, ravitsevalla ruoalla ja arkiliikunnalla pääsee kuitenkin pitkälle. Roskaruoka ei poista stressiä – sen sijaan terveellisillä elämäntavoilla on suuri merkitys sekä psyykkiselle että fyysiselle hyvinvoinnille.

2. Puhu työstä ja sen tavoitteista esimiehesi kanssa

Kaikki työ stressaa jossain määrin, mutta mahdoton työmäärä tai kaoottinen työympäristö voivat kuormittaa liikaa. Pomon kanssa keskustelu kannattaa – se auttaa jäsentämään työtehtäviä ja hahmottamaan tavoitteita. Kun työtä voi suunnitella, se pysyy paremmin otteessa eikä tunnu niin stressaavalta.

3. Tauota työpäivää

Erityisesti pitkittynyt stressi vaikuttaa ihmisen kykyyn tehdä töitä. Viisi minuuttia vaativan tehtävän tekemiseen voi rasittuneilta aivoilta kulua puolikin tuntia. Lyhyet tauot tekevät aivoille hyvää: paikallaan istuminen ja näytön tuijottaminen ei tuo kinkkisiin tilanteisiin helpotusta. Työn tauotus auttaa omaksumaan asioita ja pitämään työasiat oikeassa mittakaavassa.

4. Vaali läheisiä ihmissuhteita

Vastavuoroiset ihmissuhteet pitävät jalat maassa ja stressin paremmin kurissa. Stressin kipua ja tunteita turruttavien vaikutusten takia sen pitkittymistä voi olla hankala itse havaita. Toiset ihmiset huomaavat pitkittyneen stressin usein parhaiten – läheiset voivat toimia hyvänä peilinä omalle voinnille.

5. Valitse harrastuksia, joiden parissa rentoudut

Pystytkö stressaavan päivän päätteeksi rauhoittumaan esimerkiksi kävelylenkin, keskustelun tai kirjan äärelle? Arkipäivisinkin on tärkeää tehdä asioita, jotka tuottavat itselle iloa ja nautintoa. Puuhaile siis vähintään parin päivän välein asioita, joiden parissa todella viihdyt. Kun vapaa-ajan harrastuksiin kuuluu keskittymistä ja rauhoittumista, oppii samalla kuuntelemaan kehoaan ja tunnistamaan stressaantuneen olon ajoissa.

Lähde ja lisätietoja TERVEYSTALO

Related Articles

Suosituin