-3.5 C
Helsinki
lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Erimover ja Humaanikone strategiseen kumppanuuteen

Erimover ja Humaanikone aloittavat strategisen kumppanuuden, jonka tavoitteena on työhyvinvoinnin ja -kyvyn nostaminen uudelle tasolle Suomessa. Yhdistämällä Erimover -konsernin ainutlaatuinen liikunta- ja hyvinvointiosaaminen sekä laajuus Humaanikoneen työkyvyn vaikuttavuuskeskeisiin valmennus- ja kehittämismetodeihin syntyy Suomeen maailman mittakaavassakin poikkeuksellisen vahva yhdistelmä, jolla yksilön ja yhteisön tarpeet saadaan huomioitua jatkumona.

”Työelämämme kärsii ennennäkemättömästä inhimillisyysvajeesta. Kehittämispotentiaalin hukkaaminen, kiireen värittämät työpäivät ja riittämättömyyden tunne ovat liian monessa organisaatiossa arkipäivää”, sanoo Jalmari Eklund, Humaanikoneen toimitusjohtaja/yrittäjä.

”Arvostamisen tunne, usko omiin vahvuuksiin ja joukkuepelaamisen dynamiikka lisäävät merkittävästi tuottavuutta, työhyvinvointia ja asiakaskeskeisempää työkulttuuria”, kertoo Jalmari Eklund innostuneesti.

”Tunnistamme vahvaa kasvupotentiaalia jokaisessa yksilössä, tiimissä ja työyhteisössä luovuuden perusraaka-aineen, suomalaista ammattiylpeyden muodossa. Henkilöstö tarvitsee fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin ohella todellisia vaikuttamismahdollisuuksia työelämän arjessa työhyvinvoinnin jatkumon varmistamiseksi”, Jalmari Eklund toteaa.

”Työkyky- ja työhyvinvoinnista puhutaan paljon, mutta harvalla toimijalla on tarjota kokonaisvaltaista mitattavissa olevaa jatkumoa. Erimover -konsernin tarkoituksena on luoda ihmiselle parempilaatuinen elämä ja siinä työkyky- ja hyvinvointi on merkittävässä roolissa. Yritysten työkyky- ja hyvinvointi on yksi tärkeimmistä painopistealueistamme ja aiomme nostaa alan tasoa tälläkin saralla.”, Erimoverin hallituksen puheenjohtaja ja Trainer4You:n toimitusjohtaja Joakim Berndtsson toteaa.

Erimover Oy Ab on Suomen suurin riippumaton liikunta- ja hyvinvointipalveluja kehittävä ja tuottava yritys, johon kuuluu Erimoverin lisäksi Trainer4You, Fitra, HELT Global, sekä Funcy Family. Erimover -konserni työllistää n. 500 ammattilaista valtakunnallisesti.

Humaanikone Oy on vuonna 2013 perustettu konsultointi- ja valmennusyritys. Humaanikoneessa opastamme innostamalla, inspiroimalla ja vahvalla käytännön värittämällä asiakkuusajattelulla yksilöitä, tiimejä, esimiehiä ja johtajia kohti idearikkaampaa työyhteisöä.

Asiakkaisiimme kuuluvat mm. SOL-palvelut, HUS, S-ryhmä ja Eläkevakuutusyhtiö Varma.


Kiinnostaako peleihin liittyvät aiheet sinua? Tsekkaa eepelit-sivuston aiheita!

Related Articles

Suosituin