-2.1 C
Helsinki
perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Hoivakoti, jossa vaalitaan vanhuksien toiveiden mukaista ja rikasta arkea

Helsingin Ruskeasuolla Ortonin seinien sisällä saneeraustyöt ovat loppusuoralla. Tiloihin on valmistumassa toukokuussa 2018 uusi ikäihmisille ja muistisairaille suunnattu hoivakoti.  Tuleville asukkaille Tenhokoti tulee olemaan ennen kaikkea asukkaiden omannäköinen koti, jonka arki rakentuu tuttujen ihmisten ja tekemisten ympärille.

 

Asukkaan elämänhistorian tunteminen on avain laadukkaaseen hoivaan

Tutoris Oy:n omistaman Tenhokodin toiminta perustuu aktiivisen asumisen -malliin, jonka lähtökohtana ovat asukkaiden ja omaisten toiveet. Ylös ei revitä aamutuimaan ja arki on virikkeellistä, jos niin haluaa. Asukkaiden elämänhistorian tunteminen antaa avaimet laadukkaaseen ja yksilölliseen hoivaan.

-Jotta voimme tarjota asukkaiden mieltymysten mukaisia asioita ja välttää epämieluisia, on tärkeää tietää heidän taustastaan: harrastuksista, kiinnostuksen kohteista, epämieluisista asioista tai peloista, kertoo Tutoriksen asumisen kehitysjohtaja Eija Kyllönen.

Muistisairas asukas ei välttämättä osaa kertoa historiaansa tai menneisyyden tapahtumia, jolloin omaiset ovat erittäin tärkeä linkki tiedon välittämisessä henkilökunnalle heti alusta alkaen. Omaiset osaavat neuvoa, millaisesta arjesta vanhus pitää. Tutut ja mielekkäät asiat tuovat positiivisia virikkeitä ja ilon aiheita niillekin, jotka ovat vuodekuntoisia.

 

Koulutettu henkilöstö ja innovatiiviset ratkaisut

Tenhokodin henkilökunta tulee koostumaan hoiva-alan ammattilaisista erikoisosaajineen mm. geronomi ja toimintaterapeutti. Henkilökunnan osaamiseen ja hyvinvointiin panostetaan. Vain hyvinvoiva henkilöstö ja riittävä henkilöstö jaksaa tehdä työnsä hyvin. Lisäksi saman katon alla sijaitsee Tutoriksen Uudenmaan Erikoiskuntoutus, jonka puhe- ja toimintaterapeuttien kanssa yhteistyö kuntoutuksen osalta tulee olemaan tiivistä.

Uuden teknologian käyttöönotto tuo myös ikäihmisten hoitoon uusia mahdollisuuksia. Uutta teknologiaa tullaan hyödyntämään Tenhokodissa, jossa asukas voi olla yhteydessä tiiviimmin omaisten kanssa mm. etäyhteyden avulla hoitohenkilökunnan avustamana. Myös erikoistuneet puhe-, toiminta- ja fysioterapiapalvelut tuodaan asukkaiden saataville etäyhteyksin.

 

Yhdessä olemme enemmän

Yhteisöllisyys on yksi Tenhokodin arvoista ja se näkyy kaikissa arjen askareissa ja tapahtumissa. Onnen ja onnistumisen tunteita tarvitsee jokainen ja niitä mahdollistamme päivittäin.  Kodikas ja turvallinen arki rakentuu hyvän ruuan, iloisen meiningin ja mielekkään touhuamisen kautta.

Related Articles

Suosituin