4.5 C
Helsinki
perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Hyvinvointi on kokonaisuuksien hallintaa

Joku meistä voi olla todella hyvässä fyysisessä kunnossa. mutta mentaalipuolella onkin sitten vaikeampaa. Vastaavasti moni meistä tietää, mitä pitäisi tehdä, jotta olisi paremmassa kunnossa kuin mitä nyt on, mutta todellinen, se reaalielämä vie mennessään eikä sitä oikein jaksa pitää itsestään huoli, sillä huolellisuudella mihin olisi oman tiedon myötä mahdollisuus. Aikuisikään päästyämme meistä jokainen on kuullut vähintään kymmeniä kertoja tietoa siitä, kuinka usein ja kuinka paljon meidän pitää liikkua viikossa. Olemme myös saaneet kuulla mitä meidän tulee syödä, ja koska sekä kuinka usein ja vielä enemmän olemme saaneet kuulla, mitä emme saa syödä. Sitten nämä sosiaaliset kuviot, tarpeellinen nukkuminen ja omien haaveiden ja unelmien hallinta – kaikki liittyvät omaan henkilökohtaiseen hyvinvointiin ja sen hallintaan.

Hyvinvointi koostuu monesta osatekijästä

Jotta osaisi miettiä, mitä kaikkea siihen omaan hyvinvointiin kuuluu ja sisältyy, kannattaa katsoa mallia muualta. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla Soccan tutkija Petteri Paasio oli mukana kehittelemässä uutta aikuisväelle soveltuvaa hyvinvointimittaria, joka ottaa huomioon niin toimeentulon, työn, osaamisen, arjen, vapaa-ajan, asunnon, perheen, läheiset, terveydentilan, elämän orientaation, osallistumisen yms – kyse on paljon muustakin kuin vain oikeasti syömisestä ja tarpeellisesta liikunnasta.

Henkinen hyvinvointi

Henkinen hyvinvointi ja henkinen tasapaino on se kenties tärkein osatekijä. Ei riitä, että harrastaa liikuntaa ja tienaa hyvin – pääkopankin tulisi olla tasapainossa. Joillakin se tarkoittaa esimerkiksi harrastusta kuten pelaaminen, Karjala Kasino tarjoaa sellaiseen suomenkielisen vaihtoehdon. Pelaamisesta voidaan olla montaa mieltä, mutta se mikä on varmaa, on että se vaikuttaa myös pääkoppaan ja henkiseen hyvinvointiin. Monella meistä on nimittäin sisäänrakennettuja kilpailuvietti, joka pitää jollakin tavalla saada tyydytettyä. Pelaaminen joko rahalla tai ilman rahaa antaa ja mahdollistaa aivoille erilaisia virikkeitä – eikä meistä jokainen kuitenkaan halua lähteä hakemaan niitä vastaavia virikkeitä ulos, ihmisten joukkoon.

Jos yleensä mietitään, mitä kuuluu henkiseen hyvinvointiin niin silloin puhutaan tunteista, omasta ajasta, itsetunnosta, ajatuksista ja uskomuksista, itsensä kehittämisestä, henkisestä kasvusta ja unelmista. Rahapelaaminen tarjoa mahdollisuuden monen näiden asioiden käsittelyyn ja tyydyttämiseen, ainakin osittain.

Parhaat rahapelit netissä ovatkin sitten listattuna sitä varten, että niillä jotka hakevat sitä henkistä hyvinvointia pelaamisesta, eivät kuluttaisi aikaa turhaan Googlessa seikkailemiseen. Tuota edellä linkattu listaussivustoa ylläpitävät rahapeliharrastajat, jotka myös päivittävät listaa sitä myötä kun muutoksia pelimaailmalla tapahtuu. Listaussivusto tarjoaa myös ohjeita mitä, missä milloin tyylisesti ja kertoo perusasioita, miten netissä kannattaa pelata.

Aikaa, rauhaa, ajatuksia

Jotta pääsisi selville, missä vaiheessa se oma hyvinvointi on, sitä pitää miettiä. Miettiminen onnistuu, kun pysähtyy käyttää vaikka Paasion rakennetta miettiessään omaa tilannetta. Ja jos sitten huomaa, että jokin osa-alue ei ole hallinnassa, miettii miten sen saisi hallintaan. Tälläkin sivustolla on paljon hyvinvointiin liittyvää asiaa ja vinkkejä kuten ravintoon ja luustoon liittyvä artikkeli.

Koko ajatuksen ja toiminnan perustana on kuitenkin oman itsensä tunteminen. Oman itsensä johtaminen on kokonaisuus, joka kehittyy ja muokkautuu jokaisella meillä läpi koko elämämme ja itsemme johtamisen ja ohjaamisen hyödyt konkretisoituvat nopeasti käytännössä. Itsensä johtaminen tarkoittaa itsensä tuntemista, oman elämän hallintaa ja kehittymistä. Taitava itsensä johtaja tietää vahvuutensa ja kehittämiskohtansa, pystyy määrittelemään elämänsä suunnan ja etenemään tavoitteeseensa. Hän ei lannistu vaikeuksista, vaan kykenee kääntämään ne voimavarakseen. Itseään johtamalla hän kunnioittaa myös kanssaihmisiään sekä työssä että henkilökohtaisessa elämässä.

Kokeile, ota aikaa ja mieti oma kokonaistilanteesi.

Related Articles

Suosituin