5.6 C
Helsinki
perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Liikuta selkääsi myös kesällä

Kesällä moni pitää taukoa säännöllisistä liikuntaharrastuksista. Pieni kesätauko tekee hyvää, mutta tyystin ei liikuntaa kannata unohtaa. Selkä tarvitsee säännöllistä liikettä pysyäkseen terveenä ja toimintakykyisenä. Lue Selkäliiton vinkit kesäliikuntaan.

Selkä tykkää monipuolisesta liikunnasta ja säännöllinen liikunta ehkäisee selkävaivoja. Kesä on mitä otollisinta aikaa kokeilla uusia lajeja ja kesäinen luonto tarjoaa liikunnan harrastamiseen upeat, ilmaiset puitteet. Esimerkiksi pururatoja, ulkokuntosaleja, luonnon vesiä ja erilaisia metsämaastoja kannattaa hyödyntää. Lisäksi monia lajeja, kuten melontaa, SUP-lautailua tai rullaluistelua, pääsee kokeilemaan edullisesti. Useilla paikkakunnilla järjestetään myös puistojumppia.

Kesälomalla kannattaa nauttia aikatauluttomuudesta ja tehdä asioita sen mukaan, mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä.  

– Liikunnan ei tarvitse kesälläkään olla tiukkapipoista suorittamista, vaan itselle mieluisten ja hyvää oloa lisäävien asioiden tekemistä vaikka hyötyliikunnan muodossa. Esimerkiksi marjametsässä samoilu, piha- ja puutarhatyöt ja mattojen pesu ovat hyvää hyötyliikuntaa. Kauppa- ja asiointimatkat voi hoitaa auton sijasta pyörällä tai kävellen, ja näin kerryttää arvokkaita terveyttä edistäviä kilometrejä, vinkkaa Selkäliiton selkäneuvonnan koordinaattori Maria Sihvola.

Vaikka liikunta kesälomalla jäisikin vähemmälle, ei siitä kannata huolestua. Peruskunto ei romahda muutamassa viikossa. Saavutettu kuntotaso pysyy yllä huomattavasti pienemmällä liikunnan määrällä kuin mitä sen aikaansaamiseksi on tarvittu.

Nappaa joogamatto kainaloon ja joogaa vaikka laiturin nokassa. Kaunis kesämaisema ja veden liplatus hellivät aisteja.

Vinkkejä kesäliikuntaan

  1. Riko rutiineja ja kokeile uutta liikuntamuotoa, tai osallistu ohjatulle tunnille, niin pääset alkuun kokeneiden ohjaajien avustamana. Lajikokeilut tarjoavat uusia elämyksiä ja keholle uudenlaista haastetta.
  2. Hyödynnä paikkakuntasi ulkoliikuntapaikkoja ja -maastoja. Ulkona liikkuminen on ilmaista ja virkistää mieltä.
  3. Pidä peruskuntoa yllä hyötyliikunnalla. Poimi marjoja, puuhaile puutarhassa, pyöräile tai kävele kauppaan tai tutustu lomakohteeseen jalkaisin auton sijaan.
  4. Rentoudu luonnossa liikkuen. Samoile metsässä, ihaile kauniita maisemia ja kuuntele metsän ääniä. Rentoutuminen vähentää kehon jännittyneisyyttä, rauhoittaa mieltä ja lievittää kipuja.
  5. Ota iisisti. Sekä keho että mieli tarvitsevat aikaa myös palautua. Palautumista edistää mikä tahansa itselle mieluinen toiminta, kuten harrastus, urheilu, ystävien tapaaminen tai leppoisa oleskelu.
  6. Älä stressaa liikunnasta. Peruskunto ei muutaman kevyemmin liikutun viikon aikana katoa.

Lue lisää vinkkejä kesäliikuntaan Selkäliiton Selkäkanavalta: selkakanava.fi/ota-ilo-irti-kesan-liikuntamahdollisuuksista.

Selkäliitto ry

Related Articles

Suosituin