7 C
Helsinki
torstai, 28 maaliskuun, 2024

Lomalla kannattaa lukea

img_0566-1024x683.jpg

Kesä on parasta aikaa lukemiselle. Loman koittaessa kannattaa panostaa lapsen kanssa olemiseen ja etenkin lapselle lukemiseen. Lukemalla lapselle saavutetaan lukemattomia hyötyjä.

Jyväskylän ylipiston tutkimuksessa on selvinnyt, että 15-vuotiaan lukutaito voidaan ennustaa jo pitkälti ennen  kouluikää sen perusteella, kuinka hyvin pieni lapsi ymmärtää puhetta ja kuinka laaja sanavarasto hänellä on. Erityisesti yhteiset lukuhetket ovat tärkeitä lukutaidon kehittymisen kannalta.

Luettaessa lapsen sanavarasto kasvaa, jolloin valmiudet lukemisen perustaitojen oppimiselle paranevat. Lapselle kannattaakin lukea vauvaiästä lähtien. Lukutaidon ja kielellisen kehityksen kannalta lapsen ensimmäiset elinvuodet ovat erityisen tärkeitä; jo vastasyntynyt tunnistaa oman äidinkielensä, pyrkii ääntelemään äidinkielellään ja alkaa erikoistua kielen osaajaksi. Yhteiset lukuhetket rauhoittavat hetken yhdessäololle ja vahvistavat perheen sisäistä vuorovaikutusta.

 

Lukeminen helpottaa  lapsen elämää

Aikuisilla on merkittävä rooli lapsen lukutaidon kehittymisessä. Ensimmäinen askel saada lapsi lukemaan olisikin lukea itse – vanhempien oma lukuharrastus vaikuttaa paljon siihen, miten he onnistuvat kannustamaan lasta lukemaan ja millaisen lukevan aikuisen mallin lapselle antavat. Vanhemmilta saatu tuki ja kannustus sekä vanhempien itse lukemiseen käyttämä aika näkyvät suoraan lapsen osaamisessa. Jos kodin kirjahyllyssä on kirjoja ja ilmapiiri lukemiseen on myönteinen, lapsikin kokee lukemisen positiivisena asiana. Myönteinen suhtautuminen lukemiseen synnyttääkin lukutaitoa tukevan kehän. Kirjoista pitävä lapsi lukee enemmän, jolloin hänestä tulee taitavampi lukija.

Kirjan maailmaan uppoutumalla lapsen empatiakyky paranee, jolloin lapsesta tulee oikeudenmukaisempi ja reilumpi kaveri muille. Lukemalla lapsi löytää keinoja sanoittaa tunteitaan, mikä auttaa lasta sosiaalisissa tilanteissa ja pärjäämään porukassa. Koulussa pärjäämisen kannalta lukemisella on merkittävä rooli, sillä se parantaa keskittymiskykyä ja koulussa viihtymistä, ja oman äidinkielen osaaminen helpottaa muiden aineiden ja vieraiden kielten oppimista.

Kesällä koululainen voi poimia luettavakseen kirjan kesälukulistalta, jonka äidinkielen opettaja Ulla Lahdeskeräsi äidinkielen opettajilta nuorten kirjallisuusmedia Lukufiilikselle. Lista sisältää teoksia yläkoulu- ja lukioikäisille mm. kirjoista joista oppilaat ovat pitäneet. Listalta löytyy niin uutuuksia kuin klassikoitakin.

 

Lukeminen virkistää myös aikuista

Kirjojen ja sanomalehtien lukemisella on havaittu olevan kiistattomia terveyshyötyjä. Tekstiin paneutuminen vaatii pitkäaikaista muistinkäyttöä ja tarinan hallintaa. Lukemisharrastuksella voidaankin hidastaa esimerkiksi ikääntymisen haittoja, kuten aivojen rappeutumista ja dementian puhkeamista.

Sussexin yliopiston tutkimuksen mukaan lukeminen on tehokas tapa alentaa stressitasoa, ja kirjoja ahkerasti lukevien eliniän on todettu olevan kaksi vuotta pidempi kuin ei-lukevilla. Kun käyttää päivästään aikaa 6 minuuttia kirjojen parissa, syke ja lihasjännitys laskevat. Rentouttavia lukuhetkiä!

 

Lukuvinkkejä pienille lapsille: www.luelapselle.fi/kirjavinkit
Kirjavinkkejä nuorille: www.lukufiilis.fi

Related Articles

Suosituin