-3.3 C
Helsinki
lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Miesseuralainen-uutuuskirja ravistelee suomalaisten seksuaalisuutta

Yli kymmenen vuoden ajan Tomi Ros työskenteli escortina Suomessa ja ulkomailla. Pääasiassa hänellä oli asiakkaina tavallisia suomalaisia naisia, joista iso osa oli edelleen parisuhteessa. Ajatus, että parisuhteessa oleva nainen ostaisi Suomessa seksiä miesseuralaiselta, tuntuu yllättävältä.

-Meillä on omituinen käsitys, että parisuhteen edetessä seksielämä yksinkertaisesti hiipuu ja etenkin naisen halut hiipuvat – ja tämä on muka jotenkin vääjäämätöntä. Ei se pidä paikkansa eikä sen niin pitäisi olla. Mutta koska kulttuurissamme on niin mahdotonta puhua vaikeista asioista, oli helpompi tulla salaa minun asiakkaakseni, Tomi kertoo.

Ennen pitkää Tomi alkoi miettiä, mitä hänen asiakkaansa itse asiassa tarvitsevat. Siksi escortin ura vaihtui lopulta seksivalmennukseen ja -opetukseen. Nyt Tomi haluaa ravistella suomalaista seksuaalisuutta uutuuskirjallaan.

Miesseuralainen – Ei niin harmaita tositarinoita on narratiivinen henkilökuva. Kirjan on kirjoittanut yhdessä Tomin kanssa kirjailija Krista Kasvi, joka oli joskus sitä mieltä, ettei seksityöntekijöitä pitäisi olla ollenkaan. Kirja rakentuu vuoroin Tomin ja Kristan keskusteluista ja vuoroin Tomin muistoista, kun hän kertoo rehellisesti ammatistaan miesseuralaisena.

Kirja tehtävä on kyseenalaistaa niitä rakenteita ja totuuksia, joita kulttuuriimme on vuosien varrella kertynyt. Miksi seksi mielletään yhdynnäksi, vaikka se on niin paljon muutakin? Miksi on niin vaikea kertoa ääneen, mitä todella haluaa – ja miten haitallista se onkaan, kun asiaa ei tunnusta edes itselleen? Miksi läsnäolo on seksissä niin tärkeää?

Kirjan luettuaan ei voi olla ymmärtämättä jotain uutta itsestään, naisista ja miehistä, seksuaalisuudesta ja koskettamisesta. Krista kohtaa omat ennakkoluulonsa ja asenteensa, kun Tomi vie tarinoillaan omasta työstään ja kokemuksistaan syvänmeren sukellukselle suomalaisten seksuaalisuuteen.

Koska kirjan kaikki tapahtumat ovat totta, molempien kirjoittajien nimet on muutettu.

Related Articles

Suosituin