5 C
Helsinki
perjantai, 29 maaliskuun, 2024

SeriE-hanke pyrkii vähentämään seksuaalirikoksia ennalta

Sexpo ja Kriminaalihuollon tukisäätiö ovat käynnistäneet kolmivuotisen SeriE-hankkeen, jonka tavoitteena on seksuaalirikosten ennaltaehkäisy. Hankkeessa tarjotaan tukipalvelua henkilöille, joilla on kohonnut riski syyllistyä erityisesti lapsiin ja nuoriin kohdistuvaan seksuaaliseen kaltoinkohteluun. Hankkeessa pyritään tavoittamaan erityisesti nuoria, jotka ovat huolissaan omista fantasioistaan, mieltymyksistään tai toiminnastaan.

-Hanke on käynnistynyt nopeasti, tällaista vauhtia ei ole ollut koskaan aiemmin muissa hankkeissa. Tarve tiedolle ja avulle on suuri, ja asiakkaita on alkanut tulla runsaasti jo ennen kuin hanke saatiin virallisesti käyntiin, kertoo Sexpon toiminnanjohtaja Tommi Paalanen.

Hankkeessa työskentelee kaksi seksuaaliterapeuttia, jotka vastaanottavat asiakkaita Sexpolla. Asiakkaiden lisäksi tietoa ja tukea lapsikohteisen seksuaalisuuden kohtaamiseen tarvitsevat myös omaiset sekä eri aloilla työskentelevät sosiaali-, terveys- ja rikosseuraamusalan ammattilaiset.

-Kuntoutuspalvelua on todella haasteellista saada rikosseuraamuksesta vapautumisen jälkeen, ja alueelliset erot palvelujen saatavuudessa ovat suuria. Ammattilaisilta puuttuu riittävää osaamista tämän asiakasryhmän kanssa työskentelyyn, toteaa Kriminaalihuollon tukisäätiön kehitysjohtaja Maarit Suomela.

Kriminaalihuollon tukisäätiöllä työskentelevä hankkeen verkostokoordinaattori hallinnoi SeriE-verkostoa, joka kokoaa yhteen sosiaali-, terveys- ja rikosseuraamusalan ammattihenkilöstöä. Verkosto kehittää palvelupolkuja, joiden kautta apua olisi mahdollista saada ajoissa.

Hanketta rahoittaa sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA veikkausvaroin.

Related Articles

Suosituin