1 C
Helsinki
torstai, 18 huhtikuun, 2024

Vuorotyön haitat kuriin työaikojen hyvällä suunnittelulla

Epäsäännöllistä työaikaa tai vuorotyötä tekee joka neljäs työntekijä Suomessa. Vuorotyön aiheuttamaa väsymystä ja unihäiriöitä voidaan vähentää hyvällä vuorosuunnittelulla, osoittavat Työterveyslaitoksen tutkimukset. Tutkimuksissa seurattiin erilaisten työvuorojen vaikutusta 13 000 sairaalassa työskentelevän uneen, väsymykseen sekä työn ja muun elämän yhteensovittamiseen 2008-2015.

Sairaaloissa tehdään usein yötyötä sisältävää jaksotyötä. Jaksotyössä hyvä, terveyttä tukeva vuorosuunnittelu tarkoittaa, että erityisesti lyhyitä vuorovälejä (esim. iltavuorosta suoraan aamuvuoroon), ja peräkkäisiä yövuoroja on vain vähän. Näin palautuminen työvuorojen jälkeen onnistuu parhaiten.

 

Pitkittäistutkimus todisti hyvän vuorosuunnittelun hyödyt

– Tutkimuksissamme pystyimme ensimmäistä kertaa laajalla aineistolla pidemmän ajan kuluessa selvittämään, miten esimerkiksi lyhyiden vuorovälien tai yövuorojen vähentäminen tai lisääminen vaikutti sairaalatyöntekijöiden väsymykseen ja hyvinvointiin. Lyhyiden vuorovälien ja yövuorojen vähentäminen paransi vireyttä, kertoo hankkeen vastuullinen johtaja, tutkimusprofessori Mikko Härmä Työterveyslaitoksesta.
– Yhdistimme ns. sairaalakohortin aineiston sairaaloissa käytetyn Titania® -vuorojärjestelmän tietoihin.

Varsinkin ikääntyneet työntekijät hyötyivät yövuorojen vähentämisestä. Lyhyiden vuorovälien vähentäminen tai siirtyminen kokonaan päivätyöhön vähensi ikääntyvien työntekijöiden väsymishaittoja selvästi. Sama vaikutus näkyi nuoremmillakin, mutta ikääntyneillä selvimmin.

– Monien arkea kuormittavien vuoropiirteiden, kuten lyhyiden vuorovälien, pitkien työviikkojen sekä ilta- yö- ja viikonlopputyön osuuksien muutokset olivat yhteydessä samansuuntaisiin muutoksiin työn ja muun elämän yhteensovittamisessa seuranta-asetelmassa, kertoo hankkeen tutkija Kati Karhula Työterveyslaitoksesta.
– Samoilla vuoropiirteillä, jotka vähentävät väsymystä, voidaan edistää myös työn ja muun elämän yhteensovittamista.

 

Yötyö on raskasta, mutta sopii joillekin

Tutkimuksessa selvitettiin myös jatkuvaa yötyötä tekevien hyvinvointia.

– Jatkuva yötyö aiheutti päiväaikaista väsymystä ja nukahtamisvaikeuksia kolmivuorotyötä enemmän, kertoo Karhula.
– Toisaalta jatkuvaa yötyötä tekevät olivat muita tyytyväisempiä työhönsä. Tämä liittyi työn itsenäisyyteen. Jatkuvaa yötyötä tehdään yleensä vapaaehtoisuuteen perustuen.

 

Suositukset ja ohjeet hyvään, terveyttä tukevaan työaikojen suunnitteluun Työterveyslaitoksen verkkosivuilla

–Tutkimustulokset kannustavat hyödyntämään vuoroergonomian tarkistamista ja korjaamista vuorosuunnittelun yhteydessä, painottaa Härmä.

Sosiaali- ja terveysalan vuorosuunnittelussa onkin jo käytössä Työterveyslaitoksen hyvää työaikasuunnittelua tukevat suositukset osana Titania® -vuorosuunnitteluohjelmistoja. Liikennevalot varoittavat vuorolistan tekijää, jos työajoista uhkaa tulla liian kuormittavat.

– Vuorojärjestelmiä on monenlaisia ja eri toimialoille sopivat erilaiset vuorojärjestelmät. Työvuorot voidaan kuitenkin suunnitella niin, että työhyvinvointi ja tuottavuus varmistetaan väsymyshaitat minimoiden.

Tutkimustulokset perustuvat yli 13 000 Kunta-alan tutkimuksen sairaalakohorttiin kuuluneen henkilön kyselytutkimustietoihin vuosilta 2008, 2012, 2014 ja 2015. Kyselyn tiedot yhdistettiin heidän Titania-työaikatietoihinsa kolmen kuukauden ajalta ennen jokaista kyselyä. Uudet tutkimustulokset on julkaistu Chronobiology International, Journal of Sleep Research, Occupational and Environmental Medicine sekä Scandinavian Journal of Work, Environment and Health -lehdissä. Ne perustuvat Työsuojelurahaston rahoittamaan hankkeeseen Työaikojen muutosten ja kehittämisinterventioiden vaikutukset työturvallisuuteen, työhyvinvointiin ja työuriin  ja ovat osa Työterveyslaitoksen Kunta-alan seurantatutkimusta.

Related Articles

Suosituin