0.1 C
Helsinki
perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Teknologia omaishoitajien apuna

Kiira Käck Laurean Teknologiahankkeesta (vas), Minna Mäenpää Hiiden seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:stä sekä Tiina Leppäniemi Terveys- ja hyvinvointiteknologiaosaaminen sujuvaksi -hankkeesta.

 

Hiiden seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n OmaisOiva-toiminta järjesti viime viikolla tilaisuuden, jossa ihmiset pääsivät tutustumaan arkea helpottavaan hyvinvointiteknologiaan. Sitä esittelemässä olivat Tiina Leppäniemi Terveys- ja hyvinvointiteknologiaosaaminen sujuvaksi -hankkeesta (Teknohanke) ja Kiira Käck Laurean Teknologialainaamosta. Teknologia voi helpottaa monella tapaa mm. omaishoitajien elämää.

–Laitteet ovat hoidettavien eduksi ja hoitajan avuksi, Leppäniemi tiivistää.

Hoitaja voi olla levollisin mielin, jos esimerkiksi karkailevalla hoidettavalla on paikannin. Paikannin löytyy nykyään mm. kengänpohjallisista tai vaikkapa Aarikan kaulakorusta, joten se ei kiinnitä huomiota. GPS-paikannin kertoo myös esimerkiksi nopeasti liikkumisesta, mistä tietää, että sen kantaja on noussut johonkin kulkuneuvoon. Leppäniemi kertoo, että omaishoitajat kohtaavat arjessaan usein karkaamistilanteita.

-Etenkin yölliset karkaamiset ovat haastavia.

Arkea helpottamaan löytyy monenlaisia laitteita. Ovikameran avulla tietää ennen oven avaamista, kuka oven takana on. Liesivahdit taas huolehtivat paloturvallisuudesta, sillä ne katkaisevat hellasta sähkön, vaikka esimerkiksi muistisairas unohtaisi levyn päälle.

-Se on kuin lieden oma palovaroitin, sillä liesivahti tunnistaa lämmön nousun ja hälyttää siitä jo ennen tulipaloa. Palovaroitin reagoi vasta savuun. Liesivahteihin saa myös lukkoja, etteivät lapset pääse kokkaamaan, Käck kertoo.

Lisäksi löytyy mm. erilaisia hälytysnappeja, turvapuhelin, helppokäyttöisiä kännyköitä, lääkekello sekä unimittari.

-Unimittari mittaa unen laatua, kuten sitä pääseekö ihminen syvän unen tilaan. Lisäksi siitä näkee, jos ihminen poistuu sängystään. Hoivakodeissa sen avulla voidaankin seurata, nukkuuko asiakas vai tarvitseeko hän apua esimerkiksi wc-käynnille. Unimittaria voidaan käyttää myös uniapnean tunnistamiseen, esittelee Käck.

-Lääkekelloon taas asetetaan tietyt ajat, jolloin lääke otetaan, eikä se anna ottaa niitä muihin aikoihin. Siten ihminen ei voi ottaa esimerkiksi aamulääkettä myöhemmin päällekkäin iltalääkkeen kanssa, jos sen on unohtanut tai ei muista, ottiko lääkkeen jo. Lääkekello hälyttää äänellä ja valolla, kun on lääkkeenottoaika. Lääkekellon saa lukkoon, joten sitä voidaan käyttää myös päihdepuolen hoidossa, Käck jatkaa.

 

Omaishoitajien kokemukset osaksi laitteiden kehittämistä

Kaksivuotinen Teknohanke alkoi reilu vuosi sitten. Laurea-ammattikorkeakoulu on siinä päävetäjänä yhteistyökumppaneineen. Leppäniemi kertoo, että hankkeen tarkoituksena on sekä levittää ihmisille tietoa hyvinvointiteknologiasta että kerätä heiltä käyttäjäkokemuksia ja tietoa arjen haasteista.

–Yksi iso tavoite on saada tuotteiden loppukäyttäjien ääni kuuluville. Usein on hienoja laitteita, mutta ne eivät silti ratkaise mitään ongelmaa. Omaishoitajat ovat näköalapaikalla kertomaan, mitä arjen todelliset haasteet ovat. Heidän ei kuitenkaan tarvitse keksiä niihin ratkaisuja, vaan me voimme kertoa kuvaukset arjen tilanteista esimerkiksi jollekin start up -yritykselle, joka lähtee kehittämään ratkaisuja, Leppäniemi kertoo.

Kokemuksia on tärkeää kartoittaa, koska ammattilaistenkaan kesken näkemykset tarpeista eivät ole yhteneviä. Sen osoittaa mm. Teknohankkeen puitteissa tehty kysely.

-Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilla ja heidän esimiehillään oli näkemyseroja, toteaa Leppäniemi.

Hankkeen kautta halutaankin kerätä käytännön työntekijöiden kokemuksia välitettäväksi aina päättäjille saakka.

-Teknologian pitäisi olla omaishoitajalähtöistä, juuri heille räätälöityä ja oikea-aikaista. Näitä laitteita otetaan kuitenkin usein liian myöhään käyttöön ja ihmisten voi olla vaikea tunnistaa, mikä olisi juuri heille sopiva. Kaupungit ja kunnat voisivat olla enemmän mukana tässäkin, koska omaishoito säästää paljon yhteiskunnan varoja. Tämä tilaisuus on koonnut paikalle hienosti väkeä omaishoitajista kaupungin edustajiin, kommentoi Minna Mäenpää Hiiden seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:stä.

Omainen, hoitoalan ammattilainen tai kuka tahansa muukin voi kertoa omat kokemuksensa Teknohankkeen verkkosivulla kohdassa Kotihoito 2.0.

Hyvinvointiteknologia helpottaa mm. omaishoitajien arkea. Paikannin voi nykyään olla vaikka Aarikan kaulakorussa tai kengänpohjallisissa, liesivahdit estävät tulipaloja ja lääkekello huolehtii lääkkeiden oikea-aikaisesta ottamisesta.

 

Teknologiaa arastellaan

Leppäniemi sanoo, ettei teknologian mahdollisuuksista oteta tällä hetkellä kaikkea irti. Yksi syy on se, että ihmiset arastelevat teknologiaa.

-Moni pelkää esimerkiksi, että kalliit laitteet menevät rikki tai että he eivät osaa käyttää niitä, Leppäniemi kertoo.

Teknologialainaamossa laitteisiin on mahdollista tutustua.

-Siellä näytetään kädestä pitäen, kuinka ne toimivat, Leppäniemi sanoo.

Myös Mäenpään kokemuksen mukaan hyvinvointiteknologia koetaan vielä hieman vieraaksi. Jo sana teknologia voi tuntua pelottavalta.

-Nämä laitteet ovat kuitenkin todella hyviä ja helpottaisivat mm. turvallisuutta. Kynnystä niihin tutustumiseen pitäisi vain madaltaa. Kiinnostusta laitteet ainakin herättävät, Mäenpää sanoo tyytyväisenä viitaten tilaisuuden osallistujamäärään.

Leppäniemi kertoo, että Tekno-hankkeen puitteissa on selvitetty, minkä laitteen ihmiset mieluiten ottaisivat käyttöönsä.

-Esiin nousi turvattomuuden tunne omassa kodissa. Ikäihmisten ovikelloja käydään soittamassa ja kaupataan kaikenlaista. Moni ottaisikin mielellään ovikameran. Tuntuu lohduttomalta, että ihmisillä on niin turvaton olo omassa kodissaan, hän kertoo.

Hiiden seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n järjestämä tilaisuus keräsi paikalle runsaasti hyvinvointiteknologiasta kiinnostunutta väkeä. Paikalle tultiin katsomaan, millaista teknologiaa on tarjolla. Mm. liesivahdit, paikantimet ja apuvälineet omaishoitajan ja hoidettavan väliseen yhteydenpitoon kiinnostivat. Tilaisuus sai kiitosta jo siitä, että se ylipäätään järjestettiin ja ihmisille tarjottiin mahdollisuus tutustua teknologiaan ja esittää kysymyksensä siitä tietäville ihmisille.

Hyvinvointiteknologiaan voi tutustua Laurean Teknologialainaamossa Vantaan Tikkurilassa. Esimerkiksi yhdistykset voivat myös pyytää Teknologialainaamosta esittelijän tulemaan omalle paikkakunnalleen, kuten Hiiden seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry teki. Lisätietoja tarvittaessa antaa OmaisOiva-koordinaattori Minna Mäenpää 040 189 2121 / [email protected].

SMS

Related Articles

Suosituin