7.1 C
Helsinki
torstai, 28 maaliskuun, 2024

Hätäkeskuslaitos palkitsi Sydänliiton

Sydänliitto on saanut Hätäkeskuslaitoksen myöntämän tunnustuksen hyvästä työstä hätänumeron ja hätäkeskustoiminnan tunnettuuden lisäämiseksi. Palkinto myönnettiin aktiivisesta osallistumisesta 112-päivään sekä sydäniskurien paikannuspalvelun defi.fi:n tuomisesta 112 Suomi -sovellukseen. Palvelu julkaistaan sovelluksessa huhtikuussa 2020.

”Sydänliiton sydäniskurihanke kulkee vahvassa myötätuulessa. Sydäniskurien paikannuspalvelun ja rekisterin defi.fi:n siirtyminen myös osaksi 1,6 miljoonan latauksen 112 Suomi -sovellusta on yksi hankkeen merkittävimmistä valtakunnallisen tason onnistumisista. Tämä on iso askel, joka osaltaan tulee viemään Suomea lähemmäs pohjoismaista sydäniskurien määrän ja saavutettavuuden tasoa palvelun tunnettuuden ja käyttäjäkunnan kasvun myötä.”, kertoo Sydänliiton kehittämispäällikkö Mari Blek-Vehkaluoto.

Suomessa arvioidaan olevan noin 6 000 – 7 000 sydäniskuria, joista vain noin puolet on rekisteröity valtakunnalliseen defi.fi-rekisteriin. Esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa vastaavassa rekisterissä on yli 20 000 sydäniskuria.

”Lopullinen läpimurto saavutetaan, kun sydäniskuri mielletään laajalti perusturvallisuuden standardiksi ja niiden määrä kunnissa on oikeassa suhteessa esimerkiksi ensihoidon vasteaikoihin. Tämän suhteen osoittamiseksi tarvitaan dataa aluekohtaisista vasteajoista, jotka ajetaan ristiin rekisteröityjen sydäniskurien sijaintien ja saatavuuden kanssa. Näin eri alueiden sydänturvallisuuden tasot voidaan tunnistaa ja infograafisesti esittää, jolloin myös toimiin sydänturvallisuuden nostamiseksi tartutaan herkemmin.”, visioi Sydänliiton viestinnän tuottaja Esa Takala.

”Sydänturvallinen Suomi syntyy yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin päättäjien, vaikuttajien ja toimijoiden yhteistyössä. Yhteistyö Hätäkeskuslaitoksen ja Sydänliiton välillä on loistava esimerkki menestyksekkäästä yhteistyöstä, johon myös ympäri Suomea toimivat sydänpiirit ja -yhdistykset ovat voineet aktiivisesti lähteä mukaan. Sydänpiirit ja -yhdistykset ovat järjestäneet lukuisia sydäniskurin käyttöä tutuksi tekeviä elvytystapahtumia niin 112-päivänä kuin muinakin ajankohtina.”, kiittelee Blek-Vehkaluoto.

Sydänliitto hallinnoi ja kehittää defi.fi-rekisteriä yhdessä Suomen Elvytysneuvoston ja Suomen Punaisen Ristin kanssa. Defi.fi-työryhmässä on lisäksi edustus HUS:sta, Hätäkeskuslaitokselta, sosiaali- ja terveysministeriöstä sekä sydäniskurien maahantuojilta, Medidyneltä ja Merplastilta.

Hätäkeskuslaitos palkitsee valtakunnallisena 112-päivänä eri tahoja, jotka ovat tehneet arvokasta työtä hätänumeron 112 tunnettavuuden hyväksi. Tunnustus jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja se myönnettiin Sydänliiton lisäksi Suomen Partiolaisille ja Helsingin Sanomien toimittajalle Juho Jokiselle.

Related Articles

Suosituin