8.1 C
Helsinki
maanantai, 15 huhtikuun, 2024

Kuntoutuskurssit helpottivat aivovamman saaneiden arjessa selviytymistä

Kurssit eivät kuitenkaan pystyneet palauttamaan kuntoutujien työkykyä. Tutkimuksen perusteella kurssit ovat hyödyllisiä, mutta niiden tavoitteita, sisältöä ja kohderyhmää on syytä tarkistaa.

Tapaturmasta johtuvan aivovamman saaneet kuntoutujat ovat tyytyväisiä Kelan järjestämiin intensiivisiin kuntoutuskursseihin. Kuntoutujat ja heidän läheisensä kokivat kurssit hyödyllisiksi ja merkityksellisiksi.

– Kursseilla kuntoutujat oppivat ymmärtämään aivovamman vaikutuksia elämäänsä ja saivat tukea muuttuneeseen elämäntilanteeseensa. Lisäksi kurssit helpottivat heidän arjessa selviytymistään, sanoo tutkimustiimin päällikkö Anna-Liisa Salminen Kelasta.

Kurssit eivät kuitenkaan tukeneet kuntoutujien välitöntä työhön palaamista. Kuntoutujat todettiin kursseilla työkyvyttömiksi. Lisäksi erityisesti asiantuntijalääkärit pitivät laitosmuotoisia kursseja kohderyhmälle liian raskaana kuntoutusmuotona.

– Nykyisessä muodossaan intensiiviset kuntoutuskurssit eivät täysin sovellu Kelan järjestämäksi kuntoutukseksi, Salminen sanoo.

– Jos Kela jatkaa niiden järjestämistä, kurssien kohderyhmä, tavoitteet ja sisällöt on syytä tarkistaa. Osalle kohderyhmästä avokuntoutus voisi olla tarkoituksenmukaisempi kuntoutusmuoto.

 

Kela järjestänyt intensiivisiä kuntoutuskursseja vuodesta 2015

Kelan tuore tutkimus arvioi, soveltuvatko tapaturmasta johtuvan aivovamman saaneille aikuisille suunnatut intensiiviset kuntoutuskurssit Kelan järjestämäksi kuntoutukseksi.

Tutkimuksen aineisto koostuu kyselyistä, kuntoutusasiakirjoista ja haastatteluista sekä Kelan kurssitietojärjestelmän tiedoista. Soveltuvuutta arvioidaan kuntoutujien, heidän läheistensä, palveluntuottajan, kuntoutukseen lähettävien tahojen sekä Kelan ja työeläkelaitosten asiantuntijalääkäreiden näkökulmasta. Kuntoutujat osallistuivat kuntoutukseen vuonna 2015.

Kela on järjestänyt intensiivisiä kuntoutuskursseja harkinnanvaraisena kuntoutuspalveluna vuodesta 2015. Kurssit perustuvat Suomessa kehitettyyn INSURE-aivovammakuntoutusohjelmaan. Kurssi kestää yhteensä 36 vuorokautta, ja se toteutetaan vähintään 3 jaksossa.

Vuoden 2015 aikana kursseille osallistui 24 kuntoutujaa, vuoden 2016 aikana 14 kuntoutujaa ja vuoden 2017 elokuun loppuun mennessä 10 kuntoutujaa.

Related Articles

Suosituin