4.5 C
Helsinki
perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Sinäkin voit olla hengenpelastaja – viime vuonna 393 elinsiirtoa

Jokaisella suomalaisella on oikeus olla elinluovuttaja ja pelastaa kuuden ihmisen henki. Elinsiirto pelastaa satoja ihmishenkiä. Siirrettävistä elimistä on jatkuva pula.

Elinsiirto on yksi nykyaikaisen lääketieteen ihmeistä. Suomessa yli 10 000 ihmistä on saanut uuden elimen, ja mahdollisuuden jatkaa elämäänsä. Viime vuonna elinsiirtoja tehtiin 393. Elinluovuttajia oli 108. Se on vähemmän kuin edellisenä vuonna ja ehdottomasti liian vähän, sillä pääsyä elinsiirtoon odotti vuodenvaihteessa 570 ihmistä. Kaikki heistä eivät ehdi saada uutta elintä ajoissa. Vuosittain jopa kymmenesosa elinsiirtoa odottavista menehtyy.

– Oletko koskaan miettinyt, mitä sinun elimillesi tapahtuu kuolemasi jälkeen? Tarvitsetko niitä itse, vai haluaisitko, että ne voivat pelastaa jopa kuuden ihmisen hengen, kysyy Munuais- ja maksaliiton viestintäpäällikkö Petri Inomaa.

Elinluovutuskortti ei ole enää ainoa tapa kertoa olevansa elinluovuttaja, mutta se on usein kätevin. Lompakosta löytyvä kortti kertoo oman tahdon selkeästi myös läheisille. Lain mukaan jokainen on elinluovuttaja, jos ei ole sitä eläessään kieltänyt. Kuolleen henkilön mielipidettä kysytään omaisilta, jos hänen tahtoaan ei ole kirjattu.

– Jos et halua, että omaisesi vastaisivat kielteisesti siksi, että he ovat epävarmoja kannastasi, kerro se heille ajoissa. Jos asian puheeksi ottaminen tuntuu vaikealta, unohda allekirjoittamasi elinluovutuskortti vaikka pöydän kulmalle, Inomaa ehdottaa.

Omaiset eivät voi kieltää elinluovutusta omaan tahtoonsa vedoten. Oman tahdon voi ilmaista myös kirjaamalla sen Omakantaan tai Elinluovutus-kännykkäsovelluksella.

Jokaisella on oikeus allekirjoittaa elinluovutuskortti. Myös iäkäs ihminen voi olla elinluovuttaja. Kalenteri-ikää tärkeämpää on elinten kunto, jonka lääkärit arvioivat tapauskohtaisesti. Viime vuonna nuorin elinluovuttaja oli 2-vuotias ja vanhin 83-vuotias.

Elinluovutuskortin voi tilata ilmaiseksi kotiinsa osoitteesta www.elinluovutuskortti.fi. Sovelluksen voi ladata sovelluskaupoista nimellä Elinluovutus.

Eniten Suomessa tehdään munuaissiirtoja, viime vuonna 238. Toiseksi eniten on maksansiirtoja, joita oli 66. Sydänsiirtoja oli ennätyksellisen paljon, sillä uuden sydämen sai 47. Keuhkonsiirtoja oli 18 ja haimansiirtoja 23. Lisäksi Suomessa tehtiin yksi elinsiirroiksi laskettava kasvojen kudostensiirto. Ohutsuolensiirtoja ei viime vuonna tehty lainkaan.

Elinluovutus lyhyesti
– Jokainen on elinluovuttaja, jos ei ole kieltänyt sitä. Tahto pyritään selvittämään ja siitä keskustellaan omaisten kanssa.
– Myös iäkäs voi olla elinluovuttaja. Elintensä kuntoa ei tarvitse itse arvioida.
– Jopa kuusi ihmistä voi saada uuden elimen samalta luovuttajalta.
– Elinluovutuskortti on edelleen tärkeä. Sen voi tilata osoitteesta www.elinluovutuskortti.fi ilmaiseksi.
– Sovelluskaupoista voi ladata ilmaiseksi Elinluovutus-sovelluksen.
– Tahdon voi kirjata myös Omakantaan.

Related Articles

Suosituin