4.9 C
Helsinki
torstai, 28 maaliskuun, 2024

Tutkimus: Suomalaiset pikkulasten vanhemmat luottavat ravitsemustietämykseensä – neuvola ehdoton ykköslähde

Suomen Nestlén Kantar TNS:llä teettämän tutkimuksen mukaan valtaosa vanhemmista kokee tietävänsä tarpeeksi pienten lasten ravitsemuksesta ja päälähde tälle tiedolle on neuvola. Tutkimustuloksissa korostui erityisesti hyvä käsitys omasta ravitsemustietämyksestä.

Tutkimukseen vastanneista 91 % koki tietävänsä tarpeeksi lapsen hyvästä ravitsemuksesta ja päälähde tälle tiedolle on neuvola. Naiset ja miehet vastasivat hyvin samankaltaisesti, suurin ero oli omalta puolisolta saatavassa tiedossa. Miehistä lähes puolet (47 %) koki toiseksi tärkeimmäksi tiedonlähteeksi oman puolison, kun naisilla vastaava luku oli vain 1%.

Tutkimus toteutettiin huhti-toukokuussa 2018 ja siinä selvitettiin suomalaisten pienten lasten (0-5v) vanhempien näkemyksiä ravitsemuksesta ja pikkulapsiarjesta. Tutkimukseen vastasi 412 vanhempaa ja sen virhemarginaali on n. 4,8 prosenttiyksikköä.

Tutkimuksessa kysyttiin myös kiintymyssuhteen rakentumisesta vanhemman ja lapsen välille. Perheen onnellisuuden koettiin vaikuttavan tähän eniten (99 %). Vauvan imettämisellä (80 %) ja lapsen kotona hoitamisella (70 %) uskottiin olevan paljon tai hyvin paljon vaikutusta vanhempien ja vauvan välille rakentuvaan kiintymyssuhteeseen. Naisista 28 % ja miehistä 12 % kokivat kiintymyssuhteen lapseen heikkenevän, jos lasta ei imetettäisi. Vastaajista jopa 44 % uskoi, että perhepedissä nukkuminen lisää kiintymyssuhteen rakentamista hyvin paljon tai paljon.

Monet kyselyyn vastanneet kokivat myös tuntevansa pienille lapsille suunnatuiden tuotteiden käytön ja vaikutukset hyvin. Naisista 71 % vastasi tietävänsä kuinka vieroitusvalmisteita käytetään imetyksen rinnalla. Toisaalta vain noin puolet vastaajista (56 %) ilmoitti ymmärtävänsä pakkausselosteiden perusteella, mitä vieroitusvalmiste sisältää. Vastanneista 73 % ilmoitti tietävänsä, miksei lehmänmaitoa suositella alle vuoden ikäisille lapsille ja 65 % miten ravitsemus vaikuttaa vauvan tulevaan suolistobakteerikantaan.

 

Lapsen makumieltymykset kehittyvät varhain

Tutkimus julkistettiin Suomen Nestlén tilaisuudessa, jossa puhuttiin laajasti lapsen ravitsemuksesta ensimmäisinä ikävuosina. Tilaisuudessa FT, dosentti Hanna Lagström Turun yliopistosta korosti, että monipuolisuus ja säännöllisyys on tärkeää lapsen ravitsemuksessa.

-Kasvava lapsi ei pysty syömään kerralla yhtä suuria annoksia kuin aikuiset, joten hän tarvitsee useita pieniä aterioita päivässä. Kun koko perheellä on säännöllinen ateriarytmi ja terveelliset ruokavalinnat, lapsen on helppo alusta pitäen liittyä mukaan perheen yhteiseen ruokailuun, ja syödä mahdollisuuksien mukaan samaa ruokaa muun perheen kanssa. Kotona opittu terveellinen ruokavalio ja perheen ruokailuun liittyvät tottumukset ja tavat heijastuvat usein aikuisikään saakka, Lagström kertoi tilaisuudessa.

Related Articles

Suosituin