-2.1 C
Helsinki
perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Valtaosa kunnista on sitoutunut savuttomuuteen

Savuton kunta -ohjelma on saavuttanut hyvin tavoitteensa. Vuosien 2010–2019 aikana valtaosa Suomen kunnista on sitoutunut savuttomaan toimintakulttuuriin ja työaikainen savuttomuus on lisääntynyt. Myös nikotiinivieroituksen tueksi kehitetty 28paivaailman.fi-ohjelma on otettu tai ollaan ottamassa monessa kunnassa osaksi potilaan hoitoketjua.

Savon sydänpiiri käynnisti Savuton Savo -ohjelman vuonna 2008 ja valtakunnallisen Savuton kunta -ohjelman vuonna 2012 osana Savuton Suomi -verkostoa. Vuosien 2010–2019 aikana 91 prosenttia manner-Suomen kunnista on sitoutunut savuttoman toimintakulttuurin edistämiseen. Vain kaksi kuntaa, Pyhtää ja Ylivieska, ovat tehneet kielteisen päätöksen. Tällä hetkellä 22 kuntaa valmistelee ohjelmaan sitoutumista.

Nikotiiniriippuvuuden hoitoon kehitettyä 28paivaailman.fi-toimintamallia toteutetaan osana nikotiiniriippuvaisen potilaan hoitoketjua Turussa, Tampereella ja Oulussa. Kuopiossa on pilotoitu toimintamallin liittämistä kaupungin työterveyshuollon palveluvalikoimaan. 28 päivää ilman on kaikille sopiva tupakoinnin lopettamisen ohjelma. Ohjelma koostuu tapaamisista ja vertaistuesta. Tulevaisuuden tavoitteena on, että jokaisessa eritysvastuusairaanhoitopiirissä tuotetaan 28paivaailman.fi-verkkopalvelua nikotiiniriippuvaisten tueksi.

– Savuton kunta -ohjelma osoittaa, kuten aiemmin Pohjois-Karjala-projekti teki, että yhteisötason terveyden edistämisellä voidaan saavuttaa merkittäviä vaikutuksia toimintakulttuuriin, sekä tukea yksilön terveyttä ja yhteiskunnan terveyspoliittisia tavoitteita, Savon Sydänpiirin toiminnanjohtaja Tarja Kristiina Ikonen toteaa. – Kuntien savuttomuuspäätöksiä ei olisi saatu näin laajasti ilman Savuton kunta -ohjelmaa, ja ilman konkreettista tukea, jolla ohjelman toimenpiteet saatiin osaksi kuntien arkeen.

Lähde: MyNewsDesk

Related Articles

Suosituin