1.5 C
Helsinki
torstai, 18 huhtikuun, 2024

Junassa matkustaminen on entistäkin turvallisempaa – VR tuo maskipakon Ekstra-luokkaan

VR:llä on mittava lista erilaisia terveysturvallisuutta parantavia toimenpiteitä, joista suurin osa on ollut käytössä jo viime keväästä lähtien. Junamatkustaminen on turvallista ja junissa ei ole edelleenkään todettu yhtään tartuntaketjua. Nyt kaukoliikenteen Ekstra-luokkaan tuodaan uusia turvallisuustoimenpiteitä. Ekstra-luokan lippuun kuuluu jatkossa vakiona tyhjä viereinen paikka ja kasvomaski. Lisäksi VR vastaa matkustajien toiveisiin tuomalla maskipakon Ekstra-luokkaan. Maskisuositus on edelleen voimassa kaikissa kauko- ja lähiliikenteen junissa.

VR muuttaa Ekstra-luokkaa vastaamaan paremmin korona-ajan asiakastoiveisiin. Kaukoliikenteen InterCity- ja Pendolino-juniin kuuluvassa Ekstra-luokassa on jo nyt tavallista väljemmät tilat ja istumapaikat. Jatkossa oma tila lisääntyy entisestään, kun Ekstra-luokan lippuun sisältyy 26.10 alkaen aina tyhjä vierainen paikka.

”Rajaamme asiakasmäärän Ekstrassa puoleen poistamalla käytäväpaikat pois myynnistä. Samassa vaunussa on toki mahdollista siirtyä toiselta riviltä matkakaverin viereen istumaan. Uusi korona-ajan Ekstra-luokka palvelee etenkin niitä matkustajia, jotka arvostavat omaa tilaa ja haluavat varmuuden siitä, että muutkin asiakkaat käyttävät kasvomaskia. Uusien toimenpiteiden myötä juna on entistä turvallisempi tapa matkustaa. Junissa ei ole edelleenkään todettu yhtään tartuntaketjua”, kertoo matkustajaliikenteen johtaja Topi Simola.

Kasvomaskin käyttöpakko lisää turvallisuudentunnetta

VR:n tuoreen asiakaskyselyn mukaan lähes puolet asiakkaista (48%) kokee kasvomaskien käyttöpakon luovan turvallisuuden tunnetta. Yli puolet vastaajista (54%) on myös huolestunut muiden matkustajien suojavarusteiden käytöstä.

”Teemme maskipakon noudattamisen helpoksi tarjoamalla kasvomaskin jokaiselle Ekstra-luokassa matkustavalle heti junamatkan alussa, joten maskin unohtaminenkaan ei ole ongelma. Toki omaakin maskia voi käyttää. Maskipakon ottaminen käyttöön juuri Ekstrassa on luontevaa, sillä sieltä ei ole yleistä läpikulkua muualle junaan. Ekstrassa matkustavat voivat myös tilata ravintolavaunun tuotteita suoraan omalle paikalle”, Simola kertoo.

Ekstra-luokan lisämaksu vaihtelee 6,90 ja 19,90 euron välillä matkan pituudesta ja ajankohdasta riippuen.

Kasvomaskien käyttö on lisääntynyt junissa viime viikkojen aikana. Vaihtelua on vielä jonkin verran, parhaimmillaan joillakin junavuoroilla maskeja käyttää yli puolet matkustajista. Maskeja voi ostaa myös kaikista kaukoliikenteen junista.

Related Articles

Suosituin