9.8 C
Helsinki
lauantai, 12 lokakuun, 2024

Huolehdi A- ja B-hepatiittirokotteista ennen matkalle lähtöä

Vaikka tällä hetkellä ei ulkomaille ole välttämättä järkevä lähteä, jossakin vaiheessa kaukomaat taas kutsuvat. Matkaan voi valmistautua jo nyt. Maailman hepatiittipäivänä 28.7. Munuais- ja maksaliitto muistuttaa, että A- ja B-hepatiitti ovat yleisempiä maissa, joissa hygieniataso on alhaisempi. Näihin molempiin on olemassa rokote, joka kannattaa ottaa ennen matkaa. C-hepatiittiin rokotetta ei ole.

Virushepatiitit jaetaan suun kautta ja veriteitse tarttuviin. A-hepatiitti leviää suun kautta. Sen voi saada saastuneesta vedestä ja ruoasta ulkomaan matkalla. Kotimaassa saatujen tartuntojen taustalla voi olla esimerkiksi ulkomaiset pakastemarjat. B- ja C-hepatiitit tarttuvat verikontaktissa likaisesta neulasta, steriloimattomilla välineillä tehdyssä tatuoinnissa tai lävistyksessä sekä suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä. B-hepatiitin yleisin tartuntatapa suomalaisilla on suojaamaton seksi.

Hyvän rokotuskattavuuden ansiosta A- ja B-hepatiittia todetaan Suomessa harvoin. Riskiryhmiin kuuluvat saavat B-hepatiittirokotteen ilmaiseksi osana kansallista rokotusohjelmaa. Rokotteen voi ottaa myös omakustanteisesti. C-hepatiittiin rokotetta ei ole.

– A- ja B-hepatiittiin on olemassa rokote, joka kannattaa ottaa ennen matkustamista. Edes viiden tähden hotelli tai huippuhienolta näyttävä tatuointipaikka eivät suojaa tartunnalta samalla tavalla kuin rokote. Tärkeintä on toki käyttää omaa harkintaa ja välttää riskejä, muistuttaa Munuais- ja maksaliiton viestintäpäällikkö Petri Inomaa.

Käsien pesu on päivän hitti ja se auttaa suojautumaan myös A-hepatiitilta, joka leviää ulosteiden ja likaisten käsien kautta. Tartunnan voi saada muun muassa huonosti kypsennetyistä äyriäisistä tai likaisesta juomavedestä ja jääpaloista. Myös hedelmistä, vihanneksista ja marjoista, joita ei voi itse pestä pullovedellä tai kylmistä leikkeleistä ja majoneesisalaateista voi saada tartunnan.

B-hepatiitti tarttuu ihmiseltä toiselle veren välityksellä. Se voi tarttua suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä, steriloimattomilla välineillä tehdyssä lävistyksessä tai tatuoinnissa sekä likaisesta neulasta tai ruiskusta. Tartunnan voi saada myös, jos on saanut verensiirron tai suonensisäistä lääkitystä sairaalahoidossa kehitysmaissa ja maissa, joissa ei tehdä B- ja C-hepatiittiseulontaa. Alueilla, missä hepatiitti B on yleistä, se tarttuu useimmiten synnytyksessä äidistä lapseen.

Muista ainakin nämä
– A- ja B-hepatiittitartunnalta voi suojautua rokotteella.
– Juo ulkomaanmatkoilla pullotettua vettä ja vältä jääkuutioita.
– Pese kädet WC:ssä käynnin jälkeen.
– Käytä sukupuoliyhteydessä kondomia.
– Älä ota tatuointia tai lävistystä epäilyttävässä paikassa.

Maailman hepatiittipäivä 28.7.2020

Maailman hepatiittipäivä on yksi neljästä WHO:n virallisesta tautitietoisuuspäivästä. WHO:n tavoitteena on virushepatiittien eliminointi vuoteen 2030 mennessä. Avainasemassa on matalankynnyksen testaus ja hoitoonpääsy. Maailman hepatiittipäivää vietetään B-hepatiittiviruksen löytäneen ja rokotteen kehittäneen Nobel-palkinnon saaneen tohtori Baruch Blumbergin syntymäpäivänä 28.7. Virushepatiitti koskettaa yli 300 miljoonaa ihmistä maailmassa. Moni kantaa virusta tietämättään, sillä tartunta on usein oireeton.

Related Articles

Suosituin