9.8 C
Helsinki
lauantai, 12 lokakuun, 2024

Lepopäivät ovat tärkeä osa hyvinvointia

Jopa ammattiurheilijat pitävät lepopäiviä. Ne ovat hyvin tärkeä osa aktiivista elämäntyyliä. Itse asiassa ne jopa auttavat kehitystäsi lajissa kuin lajissa. Lepopäivien tärkeys saattaa kuitenkin unohtua silloin tällöin, mutta siksi me haluamme muistuttaa, miksi ne ovat yksi tärkeimmistä osista aktiivisessa elämässä.

Lepopäivien pitämisen tärkeys saattaa unohtua varsinkin, jos olet juuri aloittanut uuden urheilun. Oli kyseessä sitten vapaiden painojen nostaminen, ulkona lenkkeily, tai ryhmäliikuntatunneille osallistuminen, alkuvaiheessa ne innostavat aivan uudella tavalla. Koska olet innostunut uudesta lajista, jaksat myös osallistua tunneille ja urheilla vaikka viikon jokaisena päivänä. Tämä ei kuitenkaan tule ikinä kestämään. Jos et pysty hillitsemään itseäsi, tulet kuluttamaan voimasi loppuun, eikä urheilusta tule pitkäkestoista lisää elämääsi.

Mitä tehdä lepopäivänä?

Yksi suurista  syistä siihen, miksi monet hyppäävät helposti lepopäivän yli on se, että he eivät keksi tekemistä lepopäivänä. Varsinkin jos päätät viettää lepopäivän viikonloppuna, kun sinulla on enemmän aikaa, saattaa olla vaikeaa keksiä tekemistä koko ajaksi. Älä huoli, meillä on pari ideaa, millä voit viihdyttää itseäsi.

Jos kaipaat tekemistä, joka haastaa sinua jollain tavalla, voi olla hyvä idea kokeilla erilaisia pasianssipelejä. Pasianssilla tarkoitetaan kaikkia yksin pelattavia korttipelejä. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että vaihtoehtoja on olemassa lukemattomasti. Voit valita kokeilla perinteistä vaihtoehtoa kuten Klondikea, tai haastaa itsesi Vapaan Kentän parissa. Paras asia näissä peleissä on se, että voit myös pelata verkossa, jos sinulla ei ole korttipakkaa käytössä. Tällä tavalla pääset välittömästi pitämään hauskaa samalla kun lepuutat vartaloasi.

Tietenkin nykyään on olemassa lukemattomasti erilaisia vaihtoehtoja, joiden avulla kuka vain voi välttää tylsyyden. Sinulla on oletettavasti käytössä vähintään yksi suoratoistopalvelu, ellei monia. Koska niiden avulla sinulle on tarjolla niin paljon erilaisia vaihtoehtoja, mikä tulee elokuviin ja sarjoihin, saatat joutua valinnan vaikeuden eteen. Näissä tapauksissa voit käyttää hauskoja arpomis-palveluita, jotka löytävät sinulle katsottavaa välittömästi.

Miksi lepopäivät ovat niin tärkeitä?

Kuten jo mainitsimme, lepopäivät varmistavat, että tulet jaksamaan urheilla pidemmän aikaa. Niiden avulla vältät niin sanotun loppuun palamisen, ja pääset oikeasti sisällyttämään urheilun pysyvänä osana elämääsi.

Sen lisäksi lepopäivät itse asiassa auttavat suoritustasi. Niiden avulla lihaksesi pääsevät palautumaan, mikä on hyvin tärkeä osa suorituksen kehittämistä pitkäaikaisesti. Jos esimerkiksi nostat vapaita painoja kuntosalilla joka päivä, tulet huomaamaan jossain vaiheessa, että vahvistuminen on pysähtynyt, ja joissain tapauksissa jopa huonontunut. Tietenkin urheilussa kehittyminen ei ole ikinä tasaista, mutta lepopäivien yli hyppääminen estää kehittymisen kokonaisuudessaan.

Aktiivinen lepopäivä sopii innokkaille urheilijoille

Asia, minkä monet ymmärtävät väärin lepopäivistä on se, mitä lepopäivinä kuuluu tehdä. Monet nimittäin luulevat, että silloin tulee vain maata sohvalla tekemättä yhtään mitään. Tämä ei ole ollenkaan pakollista, vaan voit liikuttaa vartaloasi niin, että se pääsee silti rentoutumaan.

Tätä tarkoitetaan aktiivisella lepo päivällä. Monet urheilijat suosivat juuri näitä totaalisen liikkumattomuuden sijaan. Aktiivinen lepopäivä on silti lepopäivä. Tällä tarkoitetaan sitä, että liikunta, jota harrastetaan näinä päivinä tulee olla todella rentouttavaa. Kyseessä voi olla esimerkiksi rentouttava ja hidas kävelylenkki tai venyttely. Pidä kuitenkin mielessä, että esimerkiksi haastava maastoretki ei kuulu aktiivisen lepopäivän aktiviteetteihin, eikä myöskään vaativa jooga tunti. Pääasia on loppujen lopuksi se, että lihaksesi pääsevät palautumaan.

Muista ravita itseäsi myös lepopäivinä!

Varsinkin monet, jotka yrittävät kiinteyttää urheilun avulla, alkavat helposti unohtamaan, että myös lepopäivinä on hyvin tärkeää ravita vartaloaan ravitsevalla ruokavaliolla. Vaikka päättäisit olla liikuttamatta vartaloasi ollenkaan, se kuluttaa silti paljon energiaa, minkä takia on hyvin tärkeää, että syöt samalla tavalla kuin aktiivisina päivinä. Tällä tavalla varmistat, että kulutuksesi ja ruoansulatukseen tulee pysymään tasaisena.

Related Articles

Suosituin