5 C
Helsinki
perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Hoida borrelioosin varhaisoireet heti

Suomessa borrelioosiin sairastuu arviolta 7 000 ihmistä vuodessa. Hyvä uutinen on, että borrelioosi tunnistetaan ja hoidetaan nykyisin varhain. Lähes kaikki hoidetut paranevat ja osa hoitamattomistakin jopa itsestään. Säännöllisen punkkisyynin lisäksi iho kannattaa syynätä kooltaan laajenevan pyöreähkön tai rengasmaisen iholäiskän varalta.

Noin viidennes punkeista kantaa borrelia-bakteeria, mutta vain kaksi prosenttia tartuttaa taudin ihmiseen. Kun punkki on tarttunut ihoon, se kannattaa poistaa välittömästi. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan voi tietää, onko punkki harmiton. Sen tietää oireista.

Ihoaluetta kannattaa siis tarkkailla. Merkkinä punkin puremasta iholle saattaa tulla ensin ärsytysreaktio, mutta se ei vielä kerro borrelioosista. Borrelioosin varhaisvaiheen ensioire, rengasmainen erythema migrans -ihottuma, antaa odottaa itseään 5–14 päivää. Siinä iholle ilmestyy useimmiten pyöreä tai soikea punoittava läiskä, kuin ihoa olisi läimäytetty.

– Erythema migrans -ihottuma laajenee rengasmaiseksi tai voi jäädä vain kaarevaksi viivaksi. Olennaista on, että se kestää iholla pitkään. Kaikki, mikä häviää iholta parissa päivässä, on jotain muuta kuin borrelioosin oire, infektiolääkäri ja osastonylilääkäri Mari Kanerva HUS:sta sanoo.

Rengasmaisen ihottuman ilmetessä tulee mennä lääkäriin. Aina ihottumaa ei borrelioosissa kuitenkaan tule. Muita oireita voivat olla myös muun muassa flunssan kaltaiset särky- ja väsymysoireet. Tässä vaiheessa laboratoriokokeita ei suositella, sillä antibioottihoidon aloittamiseksi riittävät borrelioosiin viittaavat oireet, kuten iholäiskä. Jos jäädään odottamaan vasta-ainetutkimuksen tuloksia, hoidon aloitus siirtyy turhaan viikolla.

Hoitona on kahden viikon antibioottikuuri.

– Jos hoito on viivästynyt ja on ehtinyt ilmaantua varhaisen leviämisen merkkejä, kuuri voi olla pidempi. Mikäli borrelioosia ei tässä vaiheessa hoideta, noin joka toinen paranee varhaisvaiheen borrelioosista itsestään, Kanerva kertoo.

Borrelioosi jaetaan varhaisvaiheen, varhaiseen laajalle levinneeseen ja myöhäiseen laajalle levinneeseen tautiin. Borrelioosi voi levitä jopa puolessa tapauksista alkuvaiheen jälkeen, jos sitä ei hoideta iho-oireiden aikaan.

Laajalle levinneessä borrelioosissa on hyvin monenlaisia oireita ja niitä voi tulla jopa vuoden kuluttua tartunnasta. Oireina voi olla esimerkiksi väsymystä, päänsärkyä tai paikkaa vaihtavia lihas- ja nivelkipuja.

Suomessa laajalle levinneen borrelioosin tavallisin muoto on neuroborrelioosi, mutta myös nivelborrelioosia ja ihoborrelioosia esiintyy. Levinneet borrelioosit hoidetaan erikoissairaanhoidossa.

 

Punkkichat palvelee

Reumaliitto muistuttaa, että tärkein keino suojautua punkin levittämiltä taudeilta on ehkäistä punkin purema ennalta. Reumaliiton punkkisivuilta osoitteessa www.punkki.fi löytyy tarkat ohjeet punkkisyynin tekemiseen, punkin poistamiseen sekä vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.

Reumaliiton sivuilla palvelee tänäkin kesänä punkkichat. Sen kautta voi kysyä ammattilaiselta lyhyitä kysymyksiä punkkeihin ja borrelioosiin liittyen. Punkkichat on avoinna 7.-11.5. klo 16-19 (pois lukien keskiviikko 9.5.) ja juhannuksen alusviikolla 18.-21.6. klo 16-19.

Suomen Reumaliitto ry

Related Articles

Suosituin