Ikäinstituutti julkisti voittajan: Esperi on Suomen aktiivisin vanhusten ulkoiluttaja

Ikäinstituutin Vie vanhus ulos – kampanja oli suuri menestys ja innosti yritykset, kunnat, järjestöt ja yksityishenkilöt ikäihmisten ulkoiluttamiseen.

Suomen ylivoimaisesti aktiivisin ulkoiluttaja oli hoivayhtiö Esperi Care, jonka hoivakodeissa tehtiin yhteensä 5707 ulkoilua. Valtakunnallisessa kampanjassa kirjattiin kuukauden aikana kaikkaan lähes 28 tuhatta ikäihmisten ulkoilua.

Esperin toimitusjohtaja sanoo, että Ikäinstituutin myöntämä Ponteva palvelutalo – palkinto on upea saavutus henkilöstöltä ja vapaaehtoisilta ja kertoo sydämellä tehdystä hoivatyöstä.

– Liikunta ja ulkoilu ovat tärkeä osa kokonaisvaltaista vanhustenhoitoa ja kuntoutusta Esperissä, liikuntalääketieteestä tohtoriksi väitellyt Aarnio-Isohanni toteaa.

Ikäinstituutti kiittelee yritysten vahvaa panosta

Ikäinstituutissa pidetään erittäin tärkeänä, että myös yritykset ovat nyt innolla mukana toiminnassa. Ikäinstituutin tutkijan Erja Rabben mukaan jo 10-15 minuutin ulkoilu- ja liikuntatuokio on tärkeä ikäihmisen toimintakyvyn ja terveyden ylläpitämiseksi.

– Sanoisin, että haastavinta on yksin kotona asuvilla, jos läheisetkin ovat kiireisiä tai asuvat kauempana. Rabbe toteaa.

Ikäihmisten ulkoilu voi jäädä vähäiseksi esimerkiksi heikentyneen liikkumiskyvyn, muistiongelmien yksinäisyyden tai kaatumisen pelon vuoksi.

Vie vanhus ulos – kampanjaan osallistui 143 palvelutaloa, 14 järjestöä, 59 muuta yhteisöä ja 121 yksityishenkilöä.

Written by