9.8 C
Helsinki
lauantai, 12 lokakuun, 2024

Jänisruttotapauksia paljon elokuussa

Elokuun 2020 aikana Ruokaviraston tutkimuksissa on todettu rusakoissa ja metsäjäniksissä runsaasti tularemiaa eli jänisruttoa. Tapauksia on todettu Kaakkois-Suomessa Kouvolan, Kotkan ja Haminan seudulla, Oulun alueella ja Keski-Suomessa. Nämä alueet ovat jo ennestään tunnettuja jänisruton esiintymisalueita. Yksi rusakkotapaus on todettu tänä kesänä myös Satakunnassa.

Jänisrutto eli tularemia on Francisella tularensis -bakteerin aiheuttama tauti, joka voi tarttua moniin eläinlajeihin, myös ihmisiin. Taudin yleisyys vaihtelee paljonkin vuosien välillä. Suomessa jänisruttoa todetaan nimensä mukaisesti useimmiten jäniseläimissä, metsäjäniksissä ja rusakoissa. Myyriä pidetään tärkeinä bakteerin säilyttäjinä luonnossa. 

Jänisruttobakteeri voi tarttua ihmiseen vertaimevien hyönteisten välityksellä, hengityksen kautta, limakalvojen ja haavojen kautta tai tautiin kuolleen eläimen saastuttamassa juomavedessä. Ihmisellä jänisrutto aiheuttaa tyypillisesti korkeaa kuumetta ja imusolmukkeiden tulehdusta. Ruttoon kuolleessa jäniksessä ei ole ulospäin näkyviä tunnistettavia muutoksia, vaan tauti varmistetaan laboratoriotutkimuksella.

Jänisruttoa voi yrittää välttää suojautumalla vertaimeviltä hyönteisiltä loppukesällä. Kuolleisiin jäniksiin ei pidä koskea paljain käsin, ja muutenkin tulee välttää niiden turhaa käsittelyä. Ruokavirasto tutkii kansalaisten lähettämiä tuoreita, kokonaisia jäniksiä jänisruton ja muiden tautien varalta.

Related Articles

Suosituin