2.1 C
Helsinki
torstai, 28 maaliskuun, 2024

Juhlitaan yhdessä mustikkapiirakkapäivää 6.8.2018

Mustikka, tuo metsiemme siniposkinen vitamiinipommi, on sekä lasten että aikuisten mieleen. Mustikkaa hyödynnetään useimmiten mehevän piirakan täytteenä. Mustikkapiirakka on suomalaisille niin rakas perinneherkku, että se ansaitsee oman juhlapäivänsä.

Mustikkapiirakkapäivää juhlittiin viime vuonna ensimmäistä kertaa osana Suomi 100 -juhlavuotta. Haluamme pitää herkullista perinnettä yllä myös tänä vuonna ja haastamme kaikki suomalaiset mukaan mustikkapiirakkapäivän juhlintaan.

Mustikkapiirakkatutkimus selvitti suomalaisten mieltymykset

Toteutimme viime vuoden kesäkuussa mustikkapiirakka-aiheisen kyselyn myllynparas.fi-sivustolla. Kyselyyn vastasi noin 1900 henkilöä. Kysyimme suomalaisilta, millainen mustikkapiirakka on paras ja mikä on sille sopivin lisäke. Kaksi kolmesta (62 %) pitää murotaikinaa parhaana pohjana mustikkapiirakalle ja lähes yhtä monelle (59 %) mieluisin lisäke on vaniljakastike.

Vähemmän suositut mustikkapiirakkapohjat ovat pullataikina (29 %) ja sokerikakku (9 %). Jäätelö maistuu mustikkapiirakan kaverina parhaiten lähes kolmannekselle meistä (30 %) ja kermavaahtoa suosii nelisen prosenttia. Mustikkapiirakka on tuttu meille kaikille, sillä käytännössä kaikki kyselyyn vastanneet kertoivat maistaneensa mustikkapiirakkaa. Piirakan on joskus leiponut itse lähes yhtä moni eli 97 prosenttia vastaajista.

Marjastaminen on edelleen suosiossa: lähes kaksi kolmesta (60 %) kertoo leipovansa mustikkapiirakan itse poimituista marjoista. Lähipiiriltään mustikat saa joka viides (20 %) ja yhtä moni ostaa ne kaupasta tai torilta.

Haastamme kaikki suomalaiset leipomaan juuri omannäköisensä mustikkapiirakan

Mustikkapiirakan pohjan voi leipoa itse tai käyttää kätevää, valmista pakastetaikinaa, esimerkiksi Pyöreä Kauramurotaikinaa. Piirakan voi tehdä rahkalla tai kermaviilillä, käyttää täytteessä mustikoiden lisäksi muitakin marjoja tai esimerkiksi suklaata, leikitellä piirakan ulkonäöllä tai tehdä piirakan vaikka vegaanisena. Vain mielikuvitus on rajana! Kasasimme mustikkapiirakkapäivän teemasivullemme laajan kokoelman erilaisia mustikkapiirakoita, joista jokainen varmasti löytää oman suosikkinsa.

Haastamme kaikki suomalaiset 6.8. leipomaan mustikkapiirakan omaan tyyliinsä ja jakamaan kuvan somessa #mustikkapiirakkapäivä.

Herkullista mustikkapiirakkapäivää Suomi!

Myllyn Paras valmistaa, myy ja markkinoi jauhoja, hiutaleita, suurimoita ja pastaa sekä pakastetaikinoita ja leivonnaispakasteita. Yrityksen kaksi tehdasta sijaitsevat Hyvinkäällä. Myllyssä valmistetaan jauhot, hiutaleet, suurimot sekä pastat. Pakastetehdas on keskittynyt pakastetaikinoiden ja leivonnaispakasteiden valmistukseen. https://www.myllynparas.fi

Related Articles

Suosituin