9.8 C
Helsinki
lauantai, 12 lokakuun, 2024

Oys palaa lähes normaaliin toimintaan

Oulun yliopistollisessa sairaalassa (Oys) ollaan siirtymässä lähes normaaliin toimintaan. Koronaepidemian vaikutukset ovat tällä hetkellä vähäisiä. Henkilöstöruokalat on avattu ja leikkausmäärät ovat kasvussa.

Kevään aikana Oys valmistautui koronaepidemian leviämiseen Pohjois-Pohjanmaalla STMn ja THLn ohjeistuksen mukaisesti. Kriisivalmius rakennettiin muutaman viikon aikana, henkilökuntaa lisäkoulutettiin tehohoitoon ja päivystyksen toiminta järjestettiin uudelleen. Tämä merkitsi joidenkin jo aiemmin sovittujen kiireettömien leikkausten ja poliklinikkavastaanottojen perumista.

Pohjois-Pohjanmaalla koronatartuntojen lukumäärä on ollut jo pitkään lähes muuttumaton ja viikoittain saadaan vain satunnaisia positiivisia testituloksia. Uudet tapaukset ovat liittyneet pääsääntöisesti jo tiedossa oleviin tartuntaketjuihin. Tämän vuoksi Oys on palaamassa lähes normaaliin toimintaan. Koronavalmius kuitenkin säilytetään ja turvallinen asiointi sairaalassa huomioidaan edelleen.

Päivystys palaa lähes entiseen toimintamalliin

Oys on purkamassa päivystykseen rakennettua koronalinjastoa ainakin toistaiseksi. Hengitystieoireiset potilaat hoidetaan kuitenkin edelleen muista päivystyspotilaista erillään. Koronaepidemian alkuvaiheessa päivystykseen ohjattu henkilöstö palaa pääosin normaaliin leikkaus- ja poliklinikkatoimintaan.

”Koronaepidemia aiheutti meille notkahduksen leikkaustoiminnan ja vastaanottokäyntien lukumääriin”, toteaa Oysin johtajaylilääkäri Juha Korpelainen. ”Tämä on harmillista, koska alkuvuodesta olimme juuri päässeet lyhentämään hoitojonoja ja tilanne näytti hyvältä. Esimerkiksi tekonivelleikkausten kohdalla hoitojono on kasvanut huhtikuun neljästä sadasta 480 potilaaseen ja elokuussa jono voi olla jo 600 potilasta kesälomista johtuen”.

Korpelainen on tilanteesta pahoillaan. ”Potilaille tämä on tietysti hankala tilanne, mutta jos koronaepidemiatilanne vain pysyy hallinnassa, pystymme syksyn aikana normalisoimaan tilanteen”. Kesäkuun alussa tekonivelpotilaiden osalta hoitotakuu oli ylittynyt 55 potilaan kohdalla.

Henkilöstöruokalat avattu

Koronaepidemian aikaisia toimenpiteitä on purettu muuallakin Oysissa. Koronapotilaiden käyttöön jää kolme potilashuonetta ja Nordlab palaa normaaliin toimintamalliin kuitenkin siten, että kiireellisten koronanäytteiden analysointi turvataan. Henkilöstöruokalat on avattu ja sairaalan kahviloihin on palautettu turvallinen määrä istumapaikkoja.

Kesällä sairaalan toimintaa pyritään ylläpitämään normaalia kesää hieman suuremmassa mittakaavassa hoitojonojen lyhentämiseksi.

Lähde: STT Info

Related Articles

Suosituin