4 C
Helsinki
tiistai, 7 toukokuun, 2024
Koti Blogi Sivu 4

Kuinka ladata musiikkia Spotifysta treenaamiseen

Urheilit sitten millä tavalla tahansa, tiedät varmastikin hyvän soittolistan aiheuttaman eron tuloksiisi. Monet meistä ovat olleet keskellä pitkää juoksulenkkiä, melkein luovuttaen kesken kaiken, kunnes loistava laulu tuo lisää motivaatiota juuri viimeisellä hetkellä. Ei siis ihme, että lähes kaikilla kuntosaleilla, uimahalleilla ja muilla urheilupaikoilla soi koko ajan musiikki taustalla.

Kuitenkin monet meistä haluavat kuunnella juuri omaa lempimusiikkiaan treenatessaan. Jotkut meistä haluavat aggressiivista rockmusiikkia taustalle, kun he nostavat painoja, kun taas toiset kuuntelevat mieluummin nopeatempoista teknoa. Siitä syystä suurin osa meistä kuunteleekin mieluummin musiikkia omilla laitteillaan, kuulokkeita apunaan käyttäen.

Musiikin kuuntelu tuo motivaatiota

Tämän kaltainen musiikin kuuntelu on myös siitä hyvä, että se auttaa sinua estämään kaikki ulkoiset häiriötekijät. Tällä tavalla voit keskittyä omaan suoritukseesi, ja antaa mielellesi vapauden rentoutua lihaksiesi pinnistellessä.

Musiikki vaikuttaa hyvinkin paljon mieleemme. Treenatessa tätä onkin hyvä käyttää hyväkseen. Sillä tavalla voit varmistaa saavasi mahdollisimman paljon irti treenistäsi. Tosiasia nimittäin on, että mielesi haluaa luovuttaa yleensä aikaisemmin, kuin vartalosi lihakset. Jos siis pystyt vaikuttamaan mieleesi musiikin avulla, voit pystyä pinnistelemään kauemmin, kuin alkujaan uskoit.

Voikin olla hyvä idea luoda erilaisia soittolistoja erilaisille treenauspäiville. Jos olet esimerkiksi huonolla päällä, voi olla hyvä idea kuunnella hyvinkin aggressiivista musiikkia. Sen avulla voit myös päästä yli huonosta mielestä, koska mielesi on varmasti parempi kunnon hikitreenin jälkeen.

Kuuntele musiikkia myös ilman verkkoyhteyttä

Nykypäivänä kaikki meistä ovat hyvinkin internet yhteyden armoilla. Mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin olla keskellä loistavaa treenisessiota ja yhtäkkiä musiikkisi katoaa internetin takia. Sen lisäksi, harva meistä haluaa treenauksen häiriköityvän jonkun soittavan sinulle kesken kaiken puhelimitse.

Näistä syistä onkin hyvä tietää erilaista keinoista kuunnella musiikkia niin sanotussa offline tilassa. Yksi vaihtoehto onkin ladata musiikkia Spotifysta suoraan laitteellesi. Verkosta löytyy lisää selkeitä oppaita – lue lisää aiheesta ja tutustu tarkemmin. Toinen vaihtoehto on myös ladata soittolistoja Spotifyn omaan sovellukseen. Tällä tavalla voit päästä niihin käsiksi myös silloin, kun laitteesi ei ole yhteydessä verkkoon. Näin voit sulkea mahdolliset puheluyritykset sekä tietenkin välttää huonon verkkoyhteyden aiheuttaman häiriöt helposti.

Käytä musiikkia rentoutumiseen ja viilentymiseen

Lisämotivaation lisäksi voit myös käyttää musiikkia treenin muissa osioissa. Lihaksiesi palautumisen kannalta on hyvin tärkeää, että suoritat jonkinlaisen viilennyksen. Oli kyseessä sitten kevyt venyttely tai hidas kävely juoksumatolla, se on tärkeä osa treenisessiota. Sen avulla autat lihaksiasi palautumaan nopeammin sekä myös mielesi rentoutumista kovan treenin jälkeen.

Tämä voi kuitenkin olla hankala suorittaa, varsinkin jos olet juuri kuunnellut hyvin nopeatempoista ja aggressiivista musiikkia. Voitkin auttaa rennomman mielentilan saavuttamisessa hitaampaa musiikkia kuuntelemalla. Se nopeuttaa prosessia yllättävänkin paljon. Jos et ole huolehtinut hetkeen kunnon viilentämisestä hikitreenin jälkeen, suosittelemme kokeilemaan tätä seuraavalla kerralla, kun urheilet. Voit yllättyä kuinka paljon se auttaa sinua monilla eri tavoilla.

Musiikin kuuntelemiseen on lukemattomasti eri vaihtoehtoja

Spotify on hyvin yleinen sovellus musiikin kuunteluun varsinkin Suomessa. Se ei ole kuitenkaan läheskään ainoa vaihtoehto. Monet muut sovellukset ovat kehittyneet ajan kanssa, yrittäen tavoitella Spotifyn suosiota.

Jos siis et ole tyytyväinen Spotifyn sovellukseen syystä tai toisesta, tutustu muihin vaihtoehtoihin. Voit löytää juuri sinulle ja sinun lompakollesi sopivia vaihtoehtoja hyvinkin helposti. Sitten sinulle ei jää kuin musiikin kuuntelusta hyödyn ottaminen seuraavan kerran kuin treenaat. Jos et ole ennen kokeillut sitä kunnolla, saatat jopa yllättyä siitä, minkä eron sopivan musiikin kuuntelu aiheuttaa!

Miten ladata elokuvia Disney Plus -sivustolta?

Disney on tunnetusti monien meidän lapsuutemme suosikkielokuvien takana. Jopa näin aikuisemmalla iällä suuri osa meistä kääntyy klassisten animaatioiden parin piristääkseen mieltään. Monet yhdistävät tämän animaatio jätin elokuvat lapsuuteensa ja helpompiin, huolettomampiin, aikoihin.

Vaikka Disney on ollut suuri vaikuttaja jo monien vuosikymmenien ajan, on selkeää, että he vain haluavat jatkaa kasvuaan enemmän ja enemmän. Viimeisimpien vuosien aikana he ovat luoneet suuren määrän näyteltyjä versioita vanhoista animaatioklassikoista. Viimeisimpänä he ovat myös luoneet Disney Plus sivuston kilpailemaan Netflixin ja HBO Nordicin kaltaisten suoratoistopalveluiden kanssa. Asia, mikä erottelee heidät kuitenkin kilpailijoistaan, on yksinomainen oikeus juuri kaikkiin Disneyn luomiin elokuviin ja sarjoihin.

Rentoutuminen on tärkeä osa hyvinvointia

Fyysinen hyvinvointi on monien meidän tärkeyslistallamme hyvin korkealla sijalla. Suuri osa suomalaisista aikuisista ovat käyttäneet aikaa löytääkseen juuri heille sopivan lajin ja ruokavalion, jotka yhdessä auttavat ylläpitämään fyysistä hyvinvointia. Kuitenkin henkisen hyvinvoinnin tärkeys on vasta viimeisimpien vuosien aikana noussut tärkeäksi osaksi keskustelua.

Nykypäivän aikuisten ihmisten elämä on todellakin hyvin hektistä ja jopa stressaavaa. Silloin tällöin saattaa tuntua mahdottomalta tasapainotella kaikkia elämän osa-alueita. Siitä syystä rentoutuminen on todella tärkeä osa henkistä hyvinvointia. Se auttaa antamaan lisäjatkamista arkeen, ja siten auttaa välttämään niin sanotun loppuun palamisen.

Henkisen hyvinvoinnin lisäksi rentoutuminen on hyvin tärkeää fyysiselle hyvinvoinnille. Tietenkin nämä kaksi osa-aluetta muutenkin kulkevat käsikädessä, vaikuttaen toisiinsa hyvin paljon. Sen lisäksi kunnon rentoutuminen varsinkin urheilullisten päivien välissä on todella tärkeää vartalollesi. Sillä tavalla voit varmistaa jaksavasi suorittaa urheilusuorituksen taas seuraavana päivänä.

Lapsuudesta tutut suosikit auttavat rentoutumaan

Oli lapsuuden lempielokuvasi sitten Pieni Merenneito tai Leijona Kuningas, niiden uudelleen katsominen auttaa sinua rentoutumaan loistavalla tavalla. Internet tarjoaa tietoa aiheesta – lue lisää ja tiedä miten voit katsoa elokuvia minä hetkenä hyvänsä.

Nostalgisuuden tunne auttaa mieltäsi rentoutumaan, auttaen unohtamaan aikuiselämän huolet ja murheet ainakin hetkellisesti. Disneyn elokuvat ovat tunnettuja koko perheelle sopivasta viihdykkeestä, mukaansa tempaavista lauluista sekä tietenkin kauniista animaatiosta. Kaikki nämä vievät mielesi mukanaan, ja voit keskittyä parin tunnin ajan vain nauttimaan elokuvasi katsomisesta.

Tekemistä pitkille matkoille

Miksi sitten haluaisit ladata elokuvia tai sarjoja katsottavaksi tältä suoratoisto palvelimelta? Syy on yllättävänkin yksinkertainen. Kuten kaikki muutkin suoratoisto palvelimet, myös Disney Plus vaatii toimivan internet yhteyden toimiakseen. Tämä on tietenkin hyvin usein mahdollista, Suomessa ollessa saatavilla toimiva internet yhteys lähes kaikkialla. Kuitenkin on hetkiä, jolloin yhteys pätkii.

Hyvin yleisiä hetkiä ovat esimerkiksi juna- tai automatkat, sekä esimerkiksi metsän keskellä olevalla mökillä vierailu. Harva tunne on niin ärsyttävä, kuin loistavasta elokuvasta tai sarjasta nauttiminen, ja internetin yhtäkkinen virheellisyys toiminnossaan.  Näissä tilanteissa on hyvä idea katsoa elokuvia tai sarjoja, jotka ovat valmiiksi ladattu laitteellesi. Tällä tavalla vältät epämukavat katkokset, ja pääset kunnolla rentoutumaan viihdykettä katsoessa.

Disney plus on täynnä mahtavia eksklusiivisia mahdollisuuksia

Suoratoisto ohjelmistoja on tällä hetkellä lukemattomissa määrin, ja niitä tuntuu vain lisääntyvän markkinoille ajan kanssa. Monilla meillä onkin jo vähintään yksi palvelu käytössä, josta maksamme joka kuukausi.

Jos kuitenkin olet harkinnut uudelle suoratoisto palvelimelle liittymistä, tulet nopeasti huomaamaan, että monet niistä tarjoavat samankaltaisen valikoiman. Tässä Disney Plus todellakin loistaa. Sen lisäksi, että he ovat lisänneet tietenkin kaikki lapsuutesi suosikkisi valikoimaansa, he ovat luoneet lukemattomasti uusia vaihtoehtoja katsottavaksi. Siten voit tietää, että siirtymällä heidän sivustollensa, löydät aina jotain uutta katsottavaa.

Huolehtiakseen hyvinvoinnista sinun ei tarvitse olla lottomiljonääri

Sanonta kuuluu ”Vain sairas osaa arvostaa terveyttä”. Sanonnassa on paljon perää, sen varmasti jokainen aikuinen voi allekirjoittaa. Monet meistävät ottavat terveyden annettuna, mutta siinä vaiheessa, kun oma terveys alkaa enemmän tai vähemmän rapeutumaan, terveyteen aletaan kiinnittämään enemmän huomiota ja sitä opitaan arvostamaan.

Suomessa on hyvä julkinen terveydenhuolto, joka on periaatteessa myös ilmainen. Suomen terveydenhuolto onkin erityisen hyvä tarkasteltaessa asiaa maailman mittapuussa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ihmisten on ostettava hyvin kalliita vakuutuksia oman terveytensä varalle. Toisin sanoen tämä johtaa siihen, että köyhillä ei ole niin sanotusti varaa olla yhtä terveitä kuin rikkailla.

Suomeen syntyminen on lottovoitto

Toinen sanonta kuuluu ”On lottovoitto syntyä Suomeen”. Tätä toistetaan Suomen kaduilla usein huumorimielessäkin, mutta on siinä myös paljon totuudenperää. Harvassa maassa on niin hyvä terveydenhuolto ja eläkejärjestelmä kuin Suomessa. Suomessa köyhilläkin on varaa olla terveitä, joskin osaa terveydenhuollosta ollaan yksityistämässä uudessa työn alla olevassa SoTe-uudistuksessa.

Suomessa on sekä julkinen terveydenhuolto että yksityinen puoli. Yksityisellä puolella kuluttajia palvelee esimerkiksi Mehiläinen ja Terveystalo, joilla on pisteitä ainakin kaikissa suurissa ja keskisuurissa kaupungeissa ympäri Suomen. Lääkärissä käynti yksityisellä puolella ei ole halpaa. 10 minuutin käynnistä ei tahdo selvitä enää alle 100 eurolla. Lääkäreiden palkkiot ovat suuria ja tämän lisäksi päälle lyödään vielä toimistohenkilöiden palvelumaksut. Onneksi käynnistä saa kuitenkin osan Kela-korvauksena. Varsin kalliiksi toiminta menee siinä vaiheessa, jos on käytävä tutkimuksissa ja leikkauksissa.

Rahalla ja varallisuudella on siis oma osuutensa myös terveydenhuollossa Suomessa. Onkin syytä pitää tilillä aina vähän ylimääräistä, mikäli joskus loukkaantuu ja tarvitsee yksityisen puolen palveluita. Mikään miljonääri ei kuitenkaan tarvitse onneksi olla. Lottoamista voi siis jatkossakin pitää vain hauskana viikoittaisena huvina.

Suomalaiset ovat lottokansaa

Suomalaiset lottoavatkin varsin paljon ja Suomeen on myös osunut isoja voittoja Euroopan laajuisesta Eurojackpotista. Voidaan sanoa, että suomalaiset ovat lottokansaa, joka tarkistaa lottonumerot aina jännitystä pidätellen vähintään joka lauantai-ilta.

Veikkaus tarjoaa suomalaisille kotimaisen loton, Viking Loton sekä edellä mainitun Eurojackpotin. Suurimmat voitot ovat tarjolla Eurojackpotissa, jossa voitot voivat nousta aina 90 miljoonaan euroon asti. Pohjois-Euroopan yhteinen Viking Lotto tarjoaa niin ikään usein jopa kymmenien miljoonien eurojen voittopotteja. Eikä kotimainen lottokaan kalpene paljoa, päävoitto on aina vähintään miljoona euroa.

Lottorivistä joutuu maksamaan euron ja Eurojackpot-rivistä 2 euroa. Eurojackpot on siis kaksi kertaa kalliimpi. Toisaalta voittopotitkin ovat vähintään kaksinkertaisia Viking Lottoon ja kotimaamme lottoon verrattuna. Hyvin monet suomalaiset ovat siirtyneet lottoamaan netissä, eli Veikkauksen kotisivuilla. Varsinkin eläkeläiset kuitenkin yhä pelaavat paperilapuilla, koska ovat siihen tottuneet jo vuosikymmenten ajan. Kotimainen lotto lanseerattiin 1970-luvulla, joten monissa suomalaisissa perheissä on jo syntynyt paljon perinteitä lottoamiseen liittyen.

Lotto kohdannut uudistuksia

Vaikkakin lottoaminen on pysynyt hyvin samanlaisena pitkin sen historia, on joitakin uudistuksiakin nähty myös Suomessa. Lottolähetykset tulivat pitkään Ylen kanavilta, mutta jo kymmenen vuoden ajan lottonumerot on ilmoitettu MTV3-kanavalla.

Toinen suuri mullistus on tietenkin ollut myös nettipelaaminen, hyvin monet valitsevat numerot paperilappujen sijaan netissä. Monet eivät myöskään enää tihrusta tai valitse lottonumeroikseen omia onnen numeroita, vaan antavat koneen arpoa numerot.

Käytännössähän kone arpoo aina voittonumerot, joten tilastotieteellisesti asiaa tarkasteltaessa ei ole väliä arpooko kone lottonumerot vai valitseeko pelaaja itse omat pelinumeronsa. Lottoamista ei aina kuitenkaan voi selittää vain järjellä, vaan moni uskoo, että voittaminen ei perustu vain tilastotieteeseen ja uskomattoman hyvään tuuriin.

Kiinalaista kansanperinnettä Mahjong-pelin parissa

Mahjong on perinnepeli Kiinasta, jossa edellytetään sopivissa määrin taitoa ja tuuria. Kiinalaisen tietämys kertoo, että se on tuhansia vuosia vanha oleva peli, mutta todellisten arvioiden mukaan se on peräisin 1800-luvulta. Mahjong sisältää paljon perinteitä ja se on kulkeutunut myös länteen, jossa sitä voi pelata myös netissä.

Mahjongin keskeisin tuntomerkki ovat sen mahjongtiilet, jotka ovat vettä ja tuulta kestävät muunnelma korttipakasta. Mahjong on yksi ensimmäisistä rommipeleistä, jonka mekaniikka on monelle rommipelien ystäville tuttu, sillä mahjong pelit mukailevat rommipeleille samankaltaista kaavaa. Mahjongin alkuperäinen nimi on viitannut kiinan kielessä kahteen varpuseen, jolla on haluttu ilmeisesti kuvastaa tiilien sekoittamisesta kuuluvaan ääneen, joka muistuttaa varpusparven sirkutukselta.

Mahjong-pelin tavoitteet ja idea

Mahjong kantaa varsin yksinkertaista peli-ideaa. Alussa jokainen pelaaja saa kasan tiiliä, minkä jälkeen niitä nostetaan omalla vuorollaan. Tiilin nostovaiheessa katsotaan, täydentääkö se mahdollisesti pelaajan voitokasta kättä. Jos huonomman tuurin kohdalla se ei sitä täytä, pelaajan täytyy luopua yhdestä tiilestään. Se, joka on onnistunut haalimaan ensimmäisenä voitokkaan käden, on erän voittaja saaden pisteitä käden harvinaisuudesta riippuen. Pelaajan, joka on heittänyt voittotiilen pois, täytyy mahdollisesti maksaa voittajan pisteet ja tätä toistetaan sopivan määrän verran.

Voitokkaassa kädessä on viisi yhdistelmää, joista neljässä on kolmen tiilen värisuoria tai kolmen samanlaisen tiilien settejä ja viides pari. Käsi sisältää siis 14 tiiltä, jonka arvo määräytyy usein sen yhdistelmistä.

Mahjong tarjoaa vuorovaikutusta silloin, kun pelaaja pystyy keräämään itselleen tiiliä, jotka toinen pelaaja on heittänyt pois. Tämä on yleinen käytäntö rommipeleissä ja Mahjongissa noukitut tiilet pitää pelata pöytään heti. Tällöin yhdistelmä lukkiutuu, eikä sitä pysty enää muuttamaan kierroksen aikana. Tiilien poisheittämisestä rankaistaan useimmissa versioissa, jolla joku toinen pelaaja voi voittaa

Mahjong -pelin tiilien materiaali

Mahjong-peliä pelataan usein tiilillä, mutta pelin alkujuuret juontavat korttipeleihin, jolloin tiilet toimivat periaatteessa toisenlaisena korttipakkana. Jos peliä pelataan matkustaessa, toimivat pelikortitkin tiilinä vallan mainiosti. Reissussa peliä voi pelata myös mobiilisti, sillä monet suomalaiset nettikasinot tarjoavat tätäkin peliä valikoimissaan.

Fyysisien Mahjong-pelien tiilet ovat nykyään tavallisesti muovia, mutta niissä voi käyttää perinteisesti myös bambua ja luutakin. Luu oli Mahjong-pelin materiaalina aikoinaan hienoimmissa piireissä peräisin norsunluuta, kun tavallisempi väki tyytyi lehmänluusta valmistettuja tiiliä. Jos luuta käytetään tänä päivänä pelien tiileissä, on se todennäköisesti peräisin kaloista.

Mahjong-pelin useat eri muunnelmat

Mahjong-pelin perusidea ja säännöt ovat yksinkertaiset, eikä niitä ole muutettu hurjasti vuosien aikana. Siitä löytyy kuitenkin useita eri muunnelmia ja tätä Kiinasta peräisin olevaa kansanperinnepeliä on pelattu monella eri tavalla. Muunnelmat sijoittuvat enimmäkseen pisteiden laskuun, jolloin ne suoritetaan eri tavoilla ja käytännöillä.

Pelin säännöissä esiintyy vaihtelua myös paljon erikoiskäsien yhteydessä, sillä ne poikkeavat tavallisesta neljän yhdistelmän ja parin muodostelmasta. Klassinen Mahjong yleistyi maailmalla 1920-luvulla, jolloin peli eli tiettyjä huippuvuosiaan. Jos Mahjong-pelin hankkii länsimaalaisessa versiossa, pystyy pelaaja pakkaamaan sen usein eräänlaiseen salkkuun, joka antaa itsessään omanlaisensa tunnelman pelaamiseen.

Mahjong-peliä pidetään mukavana tuurin ja taidon yhdistelmäpelillä, jossa menestymisen salaisuus löytyy käden hahmottamisessa. Ketterä pelaaja tunnistaa helposti myös reitit, jotka vievät pelissä voittoon. Taidokkaalla pelaajalla on mahdollisuus myös huomata, milloin on järkevää pelata voitosta ja milloin on parempi luovuttaa ja tarkkailla, ettei voittaja pysty haalimaan kallista ratkaisutiiltä. Heikommin menestynyt pelaaja jää usein odottamaan yhtä tiiltä voitto mielessään, kun taas taitavampi pelaaja rakentaa käden, joka mahdollistaa voiton usealla tavalla.

Ristikkojen ratkominen voi auttaa sinua pitämään huolta hyvinvoinnistasi

Olet varmasti kuullut, että erilaisten ristikoiden, kuten sanaristikoiden ja sudokujen ratkominen on parasta aivojumppaa. Ristikoiden ratkomisessa on kuitenkin muitakin hyviä puolia, jota ei tulisi ehkä ajatelleeksikaan. Moni ratkoo ristikoita varsinkin lomaillessaan, kun haluaa antaa aivoilleen tauon jatkuvasta informaatiotulvasta, johon me törmäämme päivittäin kiireisessä arjessamme. Tässä artikkelissa käymme läpi pointteja ristikkojen ratkomisen hyvistä vaikutuksista hyvinvoinnille.

Rentoudut, mutta samalla jumppaat aivojasi

Ristikkojen ratkominen on hyvin yksinkertaista, joten et joudu miettimään mitään muuta samalla. Kun keskityt vain yhteen asiaan kerralla, aivosi muut osa-alueet pystyvät rentoutumaan. Kiireisessä elämäntyylissä joutuu usein valtavan informaatiovirran kohteeksi, eikä se ole jaksamisellemme hyväksi pitkällä aikavälillä.

Tästä syystä on hyvä antaa aivoilleen muutakin tekemistä kuin Netflix-sarjojen katseleminen ja puhelimen selailu. Pitää vain löytää itselleen mieleinen ristikko, kuten sudoku tai sanaristikko riippuen omista mielenkiinnon kohteista. Voit rentoutua ristikkoja ratkoen lomalla tai esimerkiksi tauoilla, jolloin tulet hyödyntäneeksi tauot hyödyllisemmin. Tärkeintä kuitenkin on, että pääset rentoutumaan, sillä se vaikuttaa merkittävästi hyvinvointiisi.

Opit olemaan kärsivällisempi

Nykyajan maailman vauhdikas tahti voi saada meidät välillä kärsimättömäksi ja ihmiset eivät jaksa enää malttaa odottaa tai esimerkiksi jatkaa yrittämistä kohdatessaan epäonnistumisia. Erilaisten ristikoiden ratkominen auttaa olemaan kärsivällisempi sekä itsensä että muiden kanssa.

Kärsivällisyydestä on hyötyä esimerkiksi urheillessa tai silloin, kun yrittää muuttaa huonoja tapojaan. Oman hyvinvointinsa parantaminen ei ole helppo ja nopea homma, joten kärsivällisyydellä on siinä tärkeä rooli.

Annat aivoille toisenlaista haastetta kuin normaalisti

Ristikon ratkominen on brittitutkimuksen mukaan hyväksi aivoille, sillä sanaristikkojen ratkojien aivot ovat nuoremmat kuin muilla. Tämä voi johtua siitä, että ristikkoja ratkoessa joutuu pohtimaan erilaisia ongelmia ja kysymyksiä kuin normaalisti. Kun ratkoo sanaristikoita, joutuu miettimään sanoja ja ilmaisuja, joita ei jokapäiväisesti tule ajatelleeksi. Samalla saattaa joutua pohtimaan vastauksia kysymyksiin erilaisiin aiheisiin liittyen. Sudokuja ratkoessa taas haastaa aivojaan matemaattisesti, sillä joudut päättelemään, mitkä numeroyhdistelmät voisivat muodostaa oikean ratkaisun ruudukkoon.

Vaihtelu virkistää aivoja ja tämä voi olla syynä siihen, miksi vanhoille ihmisille suositellaan ristikkojen ratkomista; se todellakin pitää aivot nuorempana. Mikäli siis olet huomannut, että muistisi on heikentynyt tai yleistietosi ovat huventuneet, voi olla hyvä idea kokeilla ristikkojen ratkomista.

Kehitä ongelmanratkaisu- ja päättelykykyäsi

Elämässä kohtaa haasteita ja ongelmia päivittäin, joten on tärkeää, että näistä haasteista selviää mahdollisimman mutkattomasti. Aivojen jumppaaminen ristikkoja ratkoen voi kehittää sinua parantaen keskittymiskykyäsi ja ongelmanratkaisutaitojasi, millä taas on vaikutusta esimerkiksi ihmissuhteidesi hyvinvointiin sekä työelämääsi. Hyvinvoinnissa kaikki vaikuttaa kaikkeen, joten on tärkeää huomioida kaikkien elämän osa-alueiden merkitys hyvinvoinnillesi.

Ristikkojen ratkominen ei tule pelastamaan sinua elämäsi kriisistä, mutta se tulee todennäköisesti auttamaan sinua haastavissa elämäntilanteissa. Ongelmia kohdatessaan saattaa herkästi asettua uhrin rooliin ja antautua elämän haasteille. Mikäli taas on tottunut ratkomaan ongelmia ja pitämään jalkansa maassa, on ongelmistakin selviytyminen helpompaa.

Ristikot avain hyvinvointiin?

Ristikot eivät varsinaisesti ole avain hyvinvointiisi, mutta niiden ratkominen voi auttaa sinua kehittämään ominaisuuksia, joiden avulla pystyt pitämään terveydentilasi hyvänä. Varsinkin, jos haluat parantaa hyvinvointiasi, tarvitset paljon kärsivällisyyttä, jota tarvitaan myös ristikkojen ratkomisessa. Pystyt myös rentoutumaan paremmin ristikkoja ratkoen, sillä keskityt vain yhteen asiaan kerralla.

Nykyajan maailmassa eksyy herkästi tekemään useaa asiaa kerralla, eikä se ole hyväksi hyvinvoinnillemme. On tärkeää antaa aivoille lepoa. Toisaalta ristikkojen ratkominen auttaa myös pitämään aivomme hyvässä kunnossa, sillä se tarjoaa niille erilaista haastetta.

Rentoudu verkkopelien parissa

Nykyajan kiireisen elämäntyylin vuoksi levon ja rentoutumisen merkitys on kasvanut huomattavasti. Monesti ihmiset ajautuvat tekemään useita asioita kerrallaan, jolloin ei tule tehneeksi kaikkia tehtäviä laadukkaasti. Muutenkin voi olla hankalaa antaa itselleen aikaa rentoutua, kun on jatkuvasti useita lukemattomia sähköposteja ja tekemättömiä asioita. Verkkopelien pelaaminen voi olla hyvä tapa laittaa aivonsa narikkaan kiireisessä arjessa, sillä pelaaminen on helppoa myös tauoilla tai bussimatkoilla. Tässä artikkelissa selvitämme, millä eri tavoin verkkopelaaminen voi olla hyväksi terveydellemme.

Helpota stressiä ja kiireen tunnetta

Jos työn vierestä joutuu pyörittämään myös perhearkea, saattaa olla jatkuvasti stressaantunut, joten on erityisen tärkeää löytää tapoja nollata aivonsa. Nykyajan työelämä on jo itsessään stressaavaa ja yhä useampi palaa loppuun työnsä takia tai ainakin työn laatu saattaa kärsiä stressin takia. Tästä syystä on hyvä löytää hyviä tapoja rentoutumista ja taukoja varten.

Verkossa on useita yksinkertaisia verkkopelejä, joiden avulla rentoutuminen helpottuu. Esimerkiksi Reactoonz on suosittu nettikasinoiden kolikkopeli, jota pelatessa ei tarvitse pohtia tai miettiä paljoa mitään. Se on suunniteltu niin yksinkertaiseksi, että täysi aloittelijakin pääsee nopeasti perille siitä, missä pelissä on kyse.

Jos arjessa kohtaa jatkuvasti haasteita ja joutuu työpaikallaan ratkomaan monimutkaisia ongelmia, voi olla helpottavaa keskittyä vain yhden yksinkertaisen pelin pelaamiseen. Kun keskittyy vain yhden asian tekemiseen, on helpompi päästää irti jatkuvasta stressistä ja kiireestä. Vaikka saattaa tuntuakin, että on jatkuvasti kiire, voi tästä kiireen tunteesta päästä eroon verkkopelejä pelaten.

Pidä hauskaa lempipelien parissa

Tärkeää verkkopelaamisessa on, että löytää useita mieluisia pelejä, jotka tarjoavat hyviä pelikokemuksia. Pelejä kehitetään ensisijaisesti viihdettä varten ja erilaisilla peleillä on erilaisia ominaisuuksia. Kaikille löytyy jotain. Ei siis ole väliä, vaikka hakisit hienoja peliefektejä ja jännittäviä haasteita tai jotain mahdollisimman yksinkertaista, tulet todennäköisesti löytämään jotain sinua miellyttävää. Mikään ei ole parempaa kuin se, kun pääsee rentoutumaan suosikkipeliensä parissa. Näin pääset samalla pitämään hauskaa.

Verkkopelaaminen voi myös kehittää aivojasi

Riippuen siitä, millaisia pelejä tykkäät pelata, pelaaminen voi mahdollisesti olla hyväksi myös aivoillesi. Pelitutkimuksen mukaan verkkopelaaminen voi jopa olla aivoille enemmän hyväksi kuin lukeminen ja se saattaa auttaa erityisesti muistin parantamisessa.

Jopa yksinkertaisia pelejä, kuten Reactoonz-peliä pelatessa tulee käyttäneeksi erilaisia aivoalueita kuin normaalisti. Aivoille eniten haastetta antavat tietenkin monimutkaisemmat pelit, kuten shakki tai pokeri, mutta myös helpot pelit voivat vaikuttaa esimerkiksi muistiimme positiivisesti.

Vastuullisen pelaamisen merkitys hyvinvoinnille

Valitettavasti verkkopelaaminen ei ole meille ainoastaan hyväksi, sillä kaikki on pahaksi, jos sitä tekee liikaa. Suurin osa pelisivustoista ja nettikasinoista painottaa vastuullisen pelaamisen tärkeyttä, jotta pelaajat ymmärtäisivät pitää pelaamisen tietyissä henkisissä ja taloudellisissa rajoissa.

Osa sivustoista on asettanut peleilleen jopa erilaisia aika- ja panosrajoituksia, joiden on määrä suojata pelaajia peliongelmilta. Ongelma on kyseessä, jos päätyy hylkäämään muun elämänsä pelaamisen tieltä. Verkkopelaaminen voi olla oivallinen tapa rentoutua ja pitää hauskaa, kunhan vain muistaa pelata vastuullisesti.

Hauskanpito ja rentoutuminen on tärkeintä

Verkkopelaaminen voi vaikuttaa hyvinvointiisi positiivisella tavalla, jos osaat pitää hauskaa ja rentoutua oikeilla tavoilla. Kunhan vain löydät itsellesi mieleisiä pelejä, joiden parissa on helppo laittaa aivot narikkaan, on voi pelaamisesta muodostua uusi tapa rentoutua tauoilla ja vapaa-ajalla.

Verkkopeliä pelatessa keskittyy vain yhteen asiaan kerrallaan, joten ei tule rasittaneeksi aivojaan liikaa. Tietenkin on edelleen tärkeää pitää pelaaminen tietyissä rajoissa, jotta se ei karkaa käsistä ja painottaa vastuullisen pelaamisen merkitystä.

Edistä hyvinvointiasi korttipelejä pelaamalla

Korttipelit ovat monille ihmisille tapa viettää aikaa perheen tai ystävien seurassa ja pelaaminen onnistuu myös uusien tuttavuuksien kanssa. Nykyään on olemassa useita erilaisia versioita eri korttipeleistä, joita voi pelata sekä verkossa että pöydän äärellä. Vaikka pelaamiseen liitetään usein erilaisia ongelmia, korttipelien tapauksessa peliongelmiin törmää harvemmin, sillä niiden pelaamiseen tarvitaan hyvää keskittymiskykyä ja kärsivällisyyttä. Lisäksi korttipelaamisen liittyy monia muita hyvinvointia edistäviä seikkoja, joihin pääset tutustumaan tässä artikkelissa.

Erilaisia korttipelejä, erilaisia haasteita

Parasta nykyajan peleissä on se, että niistä on kehitetty useita eri versioita, joten jokaiselle pitäisi löytyä omanlaisensa korttipeli. Mikäli ei välttämättä halua pelata muiden kanssa, voi esimerkiksi tutustua erilaisiin pasianssipeleihin, jotka ovat yksinpelattavia korttipelejä. Toisaalta, jos ei keksi tarpeeksi ohjelmaa illanistujaisiinsa tai juhliinsa, voi haastaa ystävänsä mukaan esimerkiksi läpsy-pelin pelaamiseen. Läpsy-pelissä tärkeintä on olla tarpeeksi nopea, sillä hyvän reaktionopeuden avulla voi palata takaisin peliin, vaikka olisi jo tippunut pois.

Korttipelit voivat siis olla tapa pitää taukoa töistä tai opiskelusta yksikseen tai pitää hauskaa yhdessä muiden kanssa. Erilaisten korttipelien joukosta löytyy erilaisia haasteita, joten kyllästyttyään yhteen korttipeliin, on helppo siirtyä muiden korttipelien pelaamiseen. Eri peliversioiden avulla voi tehdä pelaamisesta entistäkin hauskempaa ja haastavampaa, mikä tuo mielekkyyttä elämään.

Kehitä ongelmanratkaisukykyäsi ja kärsivällisyyttäsi

Vaikka sitä ei aluksi tulisi ajatelleeksi, korttipelien pelaaminen voi kehittää ongelmanratkaisukykyä ja kärsivällisyyttä. Toki korttipelejä on erilaisia, mutta useimmissa peleissä, pitää miettiä ennen kuin asettaa korttinsa pöydälle. Jokaisella peliliikkeellä on merkitystä sille, mikä pelin lopputulos tulee olemaan. Päättelykyky on erityisen tärkeää muiden kanssa pelatessa, sillä samalla, kun mietit omia peliliikkeitäsi, sinun on yritettävä ennustaa myös muiden pelisiirtoja.

Kärsivällisyys on myös tärkeä ominaisuus esimerkiksi ihmissuhteidesi kannalta ja korttipelejä pelatessaan tulee automaattisesti kärsivällisemmäksi. Jos mukana on useita pelaajia, joudut joka kierroksella odottamaan vuoroasi ja joudut myös pelaamaan peliä useaan kertaan kehittyäksesi siinä paremmaksi. Kun olet kärsivällisempi, et luovuta yhtä herkästi elämäsi haasteissa, vaan yrität aina uudelleen, mikä on tärkeää menestymisen kannalta.

Löydä uusi mielekäs harrastus

Korttipelit pelastavat tylsyydeltä ja monelle korttipeleistä voi jopa syntyä uusi harrastus, jonka parissa voi haastaa itseään aina uudestaan. Jos haluaa käyttää vapaa-aikaansa tai taukoja tehokkaammin ja hyödyllisemmin, voi uuden korttipelin opettelu tuoda ratkaisun tilanteeseen. Sen sijaan, että esimerkiksi selaisit puhelintasi vapaa-ajallasi, kehittäisit itseäsi korttipelien kautta.

Mikäli pelaat korttipelejä yksin, kannattaa kuitenkin muistaa pelata omissa rajoissaan, sillä muuten tulee herkästi pelanneeksi liikaa. Korttipelejä voi kuitenkin pelata verkossa täysin ilmaiseksi, joten siitä ei ainakaan ole haittaa taloudelliselle tilanteellesi.

Vietä aikaa perheesi ja ystäviesi kanssa

Kuten jo sanottua, korttipelejä voi varsin hyvin pelata yhdessä rakkaimpien ihmisten kanssa ja ne voivat olla hyvä tapa luoda uudenlainen yhteys perheenjäseniisi tai ystäviisi. Ihmissuhteet ovat hyvin tärkeitä hyvinvoinnin kannalta, joten niistä on tärkeää pitää huolta. Mikäli osa ystävistäsi asuu esimerkiksi eri paikkakunnalla tai jopa eri maassa, voi korttipelien pelaaminen verkossa toimia tapana viettää aikaa yhdessä, vaikka ei livenä pääsisikään kohtaamaan. Tärkeintä on se, että kaikilla on pelatessa hauskaa.

Yhteenveto

Korttipelien pelaaminen voi siis vaikuttaa hyvinvointiisi positiivisella tavalla, eikä niistä aiheudu yhtä helposti peliongelmia, kuten muiden pelien tapauksessa. Ne voivat paitsi kehittää omaa ongelmanratkaisukykyäsi ja kärsivällisyyttäsi, mutta myös vaikuttaa positiivisella tavalla ihmissuhteisiisi, kun pelaat yhdessä perheen tai ystävien kanssa. On siis aika löytää oma suosikkipelisi, jonka parissa voit haastaa itseäsi ja lähimmäisiäsi.

Herkullisimmat kisaeväät kotikatsomoihin

Jokavuotiset urheilukisat ovat aina yhtä jännittäviä ja lajeja löytyy jokaisen penkkiurheilijan makuun. Makua kisojen seuraamiseen saa myös herkullisista kisaeväistä, jotka on helppo valmistaa ja joita voi ilolla napostella kisojen tiimellyksessä. Näillä vinkeillä voitat takuuvarmasti ainakin parhaissa ruoissa.

Hyvä ruoka antaa polttoainetta jännittävän pelin seuraamiseen. Kun edessä on ratkaisevat pudotuspelit tai ikimuistoinen finaali, on pienen ruoan nauttiminen kisojen lomassa mukavaa ja se tukee hyvin otteluista syntyviä muistoja. Urheilua voi seurata nykyään erittäin monipuolisesti ja rajat rikkovien tv-kanavien tarjonta näyttää penkkiurheilijoille mitä upeampia elämyksiä. Katsoja voi valita perinteistä hiihtoa, jääkiekkoa tai yleisurheilua tai vastaavasti surffata kauemmas suomalaisille vähemmin tunnettujen lajien pariin, joita ovat esimerkiksi rugby, UFC ja kriketti.

Perinteisiin eväisiin potkua mausteista

Kisakatsomoiden eväistä löytyy monia perinteisiä herkkuja, joita on totuttu syömään jo monet kaudet. Hot dog, eli hodari on yksi perinteisistä kisaeväistä, samoin hampurilainen ja jotkut tykkäävät mutustella pizzaakin. Hodari syntyy kodin keittiössä lähes hetkessä ja se maistuu perheen pienimmille ja suurimmille herkuttelijoille.

Sen voi tehdä vaihteeksi täysin uudella tavalla, jolloin sämpylän väliin sysätty perusnakki jätetään myöhempään käyttöön ja tilalle laitetaan valmiiksi maustettua nyhtökauraa. Se antaa maukkaan kasvisvaihtoehdon, joka sopii useampaan ruokavalioon. Tulisemmasta mausta pitävät hodarin syöjät voivat lisätä hienoksi hakattua chiliä joukkoon, joka on ensin kuullotettu pannulla.  kuullottaa pannulla. Aasialaiseen makumatkaan hodarin avulla pääsee pikkelöidyllä juuressalaatilla ja kutkuttavalla jalopenosalsalla.

Hampurilaiseen kesän tuntua

Hampurilainen kuuluu monen penkkiurheilijan vakioeväisiin, kun kisakatsomoon halutaan saada helposti syötävää ja täyttävää ruokaa. Se voi olla useasti syötynä melko yksitoikkoinen, mutta mielenkiinto säilyy paremmin, kun sen väliin lisättäviä täytteitä vaihdellaan kauden mukaan. Lisäksi hampurilaisen voi tehdä pitkän kaavan mukaan briossitaikinasta tai hyödyntää kaupan tarjoamia valmiita sämpylöitä.

Hampurilaisiin voi kokeilla monia eri teemoja. Kreikkalaishenkinen hampurilainen sisältää paljon fetaa, kun taas Italiaan kaipaava voi lisätä hampurilaiseen enemmän sieniä ja parmesaanijuustoa. Tulisemman ruoan ystävä voi laittaa väliin hienoksi kuullotettua chiliä ja jalopenoja. Karsi itseltäsi ennakkoluulot ja syö hampurilaisia kasvisversioina. Nykyään kaupan valikoimissa on hyvä määrä erilaisia kasvispihvejä, jotka on melkein suunnattu nimenomaan hampurilaisen käyttöön. Lisäksi hampurilaisen väliin sopii erinomaisesti erilaiset kalat ja esimerkiksi lohesta ja hauesta voi vääntää erinomaiset pihvit. Kalaburgereissa voi erinomaisesti käyttää kotimaisia ruisleipiä vehnäsämpylöiden sijaan.

Pizzat ja voileivät

Suomalaisen kisakatsomon peruseväisiin kuuluvat myös pizzat ja erilaiset voileivät. Jos napolilainen pizza on perheessä se ainoa ja oikea pizza, voi sen tehdä myös kotona. Taikinan tekoon sisältyy kyllä paljon vaivaamista, mutta sen voi tehdä jo pari päivää ennen matsia ja jättää se odottelemaan itse pizzan valmistusta jääkaappiin. Kun pelipäivä koittaa, voi pizzataikinan kaulia, täyttää ja paistaa, jonka jälkeen pizza leikataan sormin syötäviksi paloiksi. Netistä löytyy hyviä vinkkejä herkullisten täytteiden tekoon, joka alkaa sopivan tomaattikastikkeen ja juuston valinnalla.

Päivän myöhempiin peleihin voi halutessaan tehdä nopeita ja ravitsevia voileipiä ja ne voi tehdä etukäteen ja laittaa jääkaappiin. Uutta makua leipiin voi saada fetajuustosta, jonka kaveriksi sopii ohuet tomaattiviipaleet, punasipuli ja viipaloidut oliivit. Leivät voi ennen täyttöä myös paahtaa, mikä voi tuoda entistä ihanamman kotoisan tunnelman sohvan ääreen kokoontuvalle yleisölle.

Herkkuja popcornista ja pirtelöstä

Popcornit sopivat täydellisesti koti-iltaan, tulipa televisiosta elokuva tai urheilua. Niitä voi popsia varsinaisten kisaeväiden jälkeen, jos naposteluhammasta kolottaa edelleen. Popcorneja voi myös tuunata, sillä ne voi maustaa esimerkiksi chilijauheella tai parmesaanijuustolla. Jos parmesaanijuustoa haluaa käyttää, kannattaa se lisätä tuoreena, koska kuiva jauhemainen juusto ei tartu popcorneihin kunnolla.

Jälkiruoaksi voi tehdä pirtelön, johon voi valita melkeinpä mitä tahansa marjoja tai hedelmiä oman maun mukaan. Joskus se voi vaatia hieman etukäteistyötä, ja jossain tapauksessa jogurttipallot voi laittaa etukäteen pakastimeen ja tehdä pirtelö pelipäivänä.