9.8 C
Helsinki
lauantai, 12 lokakuun, 2024

Suuri pohjoismainen liikuntaa ja ravitsemusta koskeva kysely: Suomalaiset vieroksuvat pohjoismaalaisista eniten kuntosaleja

– Suomalaiset viihtyvät pohjoismaalaisista huonommin kuntosalilla. Samaan aikaan suomalaiset kärsivät kyselymme mukaan myös eniten vetämättömästä olosta. Tämä saattaa johtua esimerkiksi siitä, että suomalaiset syövät välipaloja laiskemmin kuin muut pohjoismaalaiset, sanoo ravitsemusyhtiö Herbalife Nutritionin pohjoismaiden johtaja Mia Bergmann.

YouGovin Herbalife Nutritionille Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa toteuttama kysely tuo esiin yllättäviä maitten välisiä eroja terveyteen vaikuttavissa tottumuksissa.

– Suomalaiset ja ruotsalaiset ovat hyviä syömään aamiaista, kun taas norjalaiset ja tanskalaiset jättävät usein aamiaisen syömättä, ravitsemusyhtiö Herbalife Nutritionin pohjoismaiden johtaja Mia Bergmann kertoo.

Suomalaisten hyvä tilanne kuitenkin muuttuu, kun aamiaisen jälkeen on aika lähteä töihin. Kyselystä käy ilmi, että pohjoismaisten työnantajien välillä on suuria eroja siinä, kuinka paljon he panostavat työntekijöidensä hyvinvointiin.

– Hyvin harva suomalainen työnantaja tarjoaa työntekijöilleen hedelmiä tai muita terveellisiä välipaloja, joita he voisivat nauttia työpäivän aikana. Suomalaiset vastasivat muita pohjoismaalaisia useammin, että heillä on työpäivän aikana nälkä. Suomalaiset myös tunsivat kärsivänsä eniten pohjoismaisista vastaajista energian puutteesta ja vetämättömästä olosta työpäivän aikana, Bergmann sanoo.

Kyselyn tuloksista käy myös ilmi, että ruotsalaiset työnantajat tarjoavat työntekijöilleen eniten terveellisiä välipaloja, ja jopa 40 % ruotsalaisista työnantajista maksaa työntekijöidensä kuntosalijäsenyyden joko kokonaan tai osittain.

Ruotsalaiset lenkkeilevät, tanskalaiset imuroivat

Useimmat pohjoismaalaiset harrastavat liikuntaa puolen tunnin ajan vähintään kaksi kertaa viikossa. Suurin ero on siinä, mitä puolituntinen pitää sisällään.

Norjalaiset uskovat treenaavansa eniten ja olevan muita pohjoismaalaisia hoikempia. Mutta kun norjalaisilta kysytään, mitä he pitävät liikuntana, 30 % vastaajista luokittelee liikunnaksi ruoanlaiton, tiskaamisen, vaatteiden ripustamisen pyykkinarulle tai roskien viennin.

Suomalaisten ja tanskalaisten vastaukset ovat samansuuntaisia. Suomalaisilla on kuitenkin kaikkein löyhimmät kriteerit sille, mitä me pidämme liikuntana. Suomalaiset luokittelevat tanskalaisten tapaan esimerkiksi imuroinnin ja vaatteiden ripustamisen pyykkinarulle liikunnaksi.

Ruotsalaiset sen sijaan asettavat liikunnalle hyvin tiukat kriteerit. Tyypillinen ruotsalainen määrittelee liikunnaksi vain kuntosaliharjoittelun ja lenkkeilyn. Suurin osa ruotsalaisista ei pidä edes vaellusta maastossa liikuntana. Tässä asiassa Bergmann suosittelee kulkemaan kultaista keskitietä.

– On hyvä olla aktiivinen ja liikkua, mutta emme voi odottaa, että siivous ja imurointi tuottaisi kuntomme kannalta suuria tuloksia. Itse olisin tyytyväinen vaellettuani vuoren huipulle. Minun mielestäni se on oikein hyvää liikuntaa, Bergman sanoo ja jatkaa:

– Arkiliikunnan oheen on kuitenkin hyvä yhdistää myös reipasta sykettä nostavaa liikuntaa. Kyselystämme käy ilmi, että suomalaisista lähes joka neljäs tuntee olonsa epämukavaksi kuntosalilla. Parhaiten salilla viihtyvät ruotsalaiset.

Tanskalaiset ja suomalaiset valitsevat hissin portaiden sijasta

Vaikka arkiliikuntaa Suomessa arvostetaan, kyselyn mukaan sitä voisi kuitenkin myös lisätä. Esimerkiksi norjalaista 21 % sanoo, että pyrkivät he aina valitsemaan aktiivisen liikuntamuodon passiivisen sijaan, kuten valitsemaan portaat hissin sijaan tai pyöräilemään lyhyet matkat. Suomalaisista samanlaisia aktiivisia liikkujia on vain 13 %.

– Tanskalaiset ja suomalaiset ovat eteviä välttämään hyötyliikuntaa. Kannattaa muistaa, että valitsemalla passiivisen vaihtoehdon säästää harvoin aikaa, Bergman muistuttaa ja jatkaa;

– Meillä kaikilla on omat arkiset haasteemme ja monet kärsivät tavalla tai toisella ajanpuutteesta. Ajattelen, että me pohjoismaalaiset voisimme ottaa oppia toisistamme. Ehkäpä norjalaiset ja tanskalaiset voisivat harkita nauttivansa aamiaiseksi jotain muuta kuin kuivan leipäviipaleen. Suomalaiset työnantajat voisivat puolestaan tarjota työntekijöilleen hedelmiä ja muita terveellisiä välipaloja, hän sanoo.

– Ruotsalaiset taas voisivat hyvin luopua kuntosaliharjoittelusta niinä päivinä, kun he vaeltavat tunturissa.

Tietoja kyselystä

Herbalife Nutritionin tutkimusyhtiö YouGovilla teettämä kysely suoritettiin tammikuussa 2019. Kysely toteutettiin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa 18–74-vuotiaiden keskuudessa. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää ihmisten liikuntaan ja ravitsemukseen liittyviä asenteita ja tottumuksia. Kyselyyn osallistui 4 037 vastaajaa, ja oli demografisesti edustava.

Herbalife Nutrition Ltd.

Herbalife Nutrition on globaali yritys, joka on muuttanut ihmisten elämiä erinomaisten ravitsemustuotteiden ja itsenäisille jälleenmyyjilleen tarjoamansa liiketoimintamahdollisuuden kautta jo vuodesta 1980. Yrityksen korkealaatuisia, tieteelliseen tutkimukseen perustuvia tuotteita myyvät yli 90 maassa itsenäiset jälleenmyyjät, jotka tarjoavat asiakkailleen yksilöllistä ohjausta ja yhteisön tuen, joka motivoi asiakkaita noudattamaan terveellisempiä ja aktiivisempia elämäntapoja.

Maailmanlaajuisen, nälänhädän kitkemiseen keskittyvän kampanjansa kautta Herbalife Nutrition on myös sitoutunut tarjoamaan ravitsemusta ja koulutusta yhteisöille ympäri maailmaa.

Lisätietoja sivustolla IAmHerbalifeNutrition.com.

 Herbalife Nutrition kehottaa kaikkia sijoittajia vierailemaan sijoittajasivustollamme ir.herbalife.com,jolla julkaisemme talouteen ja muihin asioihin liittyviä tietoja.

Related Articles

Suosituin