8.6 C
Helsinki
sunnuntai, 2 lokakuun, 2022

Tutustu pikaisesti kasinoiden ja vedonlyönnin terminologiaan

Viimeisen muutaman vuoden aikana nettikasinoiden kasvu on ollut rajussa nousussa. On kuin hyökyaalto olisi pyyhkäissyt koko maapallon yli, innostaen ihmisiä pelaamaan. Ja onko se mikään ihmekään? Netissä pelaaminen tuo mukanaan henkeäsalpaavaa jännitystä ja vaaran tunteita, yllättäviä voittoja ja sitäkin yllättävämpiä vastoinkäymisiä, jotka värittävät muutoin harmaalta ja hitaalta tuntuvaa elämää. On jopa huomioitu, että netissä pelaaminen voi nostaa pelaajan mielialaa, ja se sopii mieltä kutkuttavaksi aktiviteetiksi esimerkiksi lepopäivänä. Jotta pelaaminen voisi kuitenkaan olla nautinnollista, täytyy paitsi tuntea omat rajoitteensa, myös olla perillä kasinoiden terminologiasta välttyäkseen sudenkuopilta, kestämättömiltä tappioilta ja pelaamisen muodostumisesta ongelmaksi. Tässä artikkelissa olemme esitelleet joitakin nettikasinoalan tyypillisimmistä termeistä ja ilmaisuista, joiden avulla voit kasvattaa tuntemustasi alasta.

Oikean terminologian ymmärtäminen on tärkeää niin pelaajille kuin omistajille

Oli kyseessä pelaaja tai omistaja, on mahdotonta olettaa vievänsä kotiin jättipotteja heti ensikosketuksella peliin – paitsi ehkä jos kaikki maailman onni seisoo juuri tämän ihmisen takana. Pystyäkseen navigoimaan tietään kasinolla täytyy tutustua siihen vaadittavaan terminologiaan, ja mitä nopeammin sen tekee, sitä parempi. Kasinolla pelaaminen on suunniteltu jännittäväksi ja vaaran tunnetta herättäväksi, mutta omasta takaa ei tarvitse lähteä lisäämään stressiä peliin, kunhan vain malttaa ensiksi tutustua termeihin, sääntöihin, ja peleihin. Tämä on erityisen tärkeää orastaville yrittäjille, jotka haluaisivat lähteä pyörittämään omaa kasinoaan tai vedonlyöntisivustoaan, sillä kilpailu alalla on polttavan kuumaa.

Opi yleisimmät nettikasinoilla käytetyt termit pelaamiseen ja vedonlyöntiin

Mikä ihme on kierrätysvaatimus? Mitä eroa on kertoimella ja ylikertoimella? Käytä alla olevaa sanastoa opetellaksesi yleisimmät rahapelaamisessa käytetyt termit.

Vedonlyönnin termit

Kertoimet – Kertoimilla voi tuplata tai moninkertaistaa voitot, ja jopa pienellä panoksella voi voittaa mukavan tuntuisen summan, mikäli kerroin on kohdillaan. Vedonlyöntisivuston kertoimienlaskija on vastuussa kertoimien määrittämisestä kohteille. Esimerkiksi eSports kertoimet ovat yksi vedonlyönnin kerroinmahdollisuuksista, joita voi hyödyntää. Kertoimia käytetään myös muissa kasinopeleissä kuten kolikkopeleissä.

Ylikerroin – Ylikertoimella tarkoitetaan tapahtumaa, joka on mielestäsi todennäköisempi kuin mitä kertoimenlaskija on kohteelle määrittänyt. Päinvastaisessa tilanteessa puhutaan alikertoimesta.

Arbitraasi – Kun kaksi eri vedonlyöntisivustoa tarjoavat samalla kohteelle eri kertoimet, eli yksi sivusto tarjoaa jalkapallo-ottelussa kertoimet kotijoukkueen hyväksi ja toinen sivusto taas kertoimet vierasjoukkueen hyväksi, on kyseessä arbitraasi, eli tilanne jossa pelaaja jää voitolle joka tapauksessa lyömällä vetoa molemmilla sivustoilla kertoimien mukaan.

Void – Tätä termiä käytetään yleensä kohteissa, joissa ei ole mahdollisuutta tasapeliin, eli niin sanotuissa draw no bet –kohteissa. Jos kohde päättyy voidiin, pelaaja saa panoksensa takaisin kertoimella 1,00.

Pelikirja – Pelikirjaan tulee kirjata kaikki lyömäsi vedot, niin voitetut kuin hävityt, jotta voit seurata tuloksiasi ja oppia niistä. Yksi viihdyttävä tapa aloittaa pelikirja vedonlyönneillesi on esimerkiksi katsastaa Valioliigan Fantasy Premier Leaguen vedonlyöntipeli.

Kasinopelien termit

Ilmaisbonus – Kuten nimikin sen jo sanoo, tämän bonuksen saat ns. ilmaiseksi, eli sen aktivoimiseksi ei tarvitse tallettaa rahaa. Se tarjotaan useimmiten kasinoiden uusille pelaajille, ja siihen saattaa olla asetettu huomattavan korkeita kierrätysvaatimuksia tai muita ehtoja.

Ilmaiskierros – Tämä on myös yhdenlainen bonus, jota voi hyödyntää kolikkopelejä pelatessa. Ilmaiskierroksella saat ennalta määritettyyn kolikkopeliin muutaman, vähintään yhden ilmaisen kierroksen. Tämä bonus kulkee myös nimillä bonuskierros, ilmaispyöräytys ja ilmaispeli.

Cashback – Monella kasinolla on käytössä cashbackin kaltaisia loyalty-pisteitä, joita voit käyttää bonusten ostoon tai vaikka vaihtaa käteiseksi.

KYC-prosessi – Tämä käytäntö on käytössä karsiakseen kasinolta ulos esimerkiksi rahanpesun harjoittajat. Vaikka nettikasinoita tuntuu olevan jo tuhansittain, on niiden valvonta tarkkaa ja velvollisuudet tarkoin määritetty. Tällä toimenpiteellä, joka tulee jokaisella pelaajalla vastaan jossain vaiheessa, vahvistetaan pelitili. Se tarvitsee tehdä vain kerran, ja kun henkilöllisyydestä on varmistuttu, voit vastaisuudessa kotiuttaa voittosi nopeasti.

Cash out – Tätä termiä käytetään voittojen kotiutuksesta puhuttaessa.

Palautusprosentti (RTP) – Tätä termiä käytetään puhuttaessa niin sanotusta takaisinmaksuprosentista, eli minkälaiset voitot pelistä voi keskimäärin saada, pitkällä aikavälillä, suhteutettuna pelaajan panoksiin. Esimerkiksi kolikkopeleissä se on 95 % – 97 % luokkaa.

Kierrätysvaatimus – Saadessasi kasinolta käyttöön bonusrahaa, tulee sinun yleensä täyttää tietynlaiset kierrätysvaatimusehdot ennen kuin voit lunastaa mahdollisia bonuksella tienaamiasi voittoja. Jokainen kasino määrittää oman kierrätysvaatimuksensa ja on silkasta tuurista kiinni, miten ja milloin saat sen täytettyä. Kierrätysvaatimuksen täyttämäksesi tulee sinun panostaa kasinon peleihin nimenomaan bonusrahalla.

Sticky bonus – Tätä termiä käyttäessä tarkoitetaan, että talletuksesi ja sen myötä annettu talletusbonus kuuluvat samaan pelikassaan, ja täten täytyy koko kierrätysvaatimus täyttää ennen kuin voittoja voi lunastaa. Tämä on suhteellisen harvinainen käytäntö uusilla kasinoilla, ja useammin törmäät tämän vastakohtaan, eli non sticky bonukseen.

Talletusbonus – Tämä bonus aktivoituu kun teet talletuksen pelikassaasi, ja usein se tuplaa tekemäsi talletuksen summan.

Pay N Play – Tämä on Trustlyn, ruotsalaisen maksupalvelun, antama nimi uusille nettikasinoille, jotka eivät vaadi pelaajilta rekisteröitymistä pelaamisen aloittamiseksi.

Progressiivinen jackpot – Jackpot-pelejä löydät eri kasinoilta useita, ja pelaajia houkutellaan kokeilemaan niitä nimenomaan niiden jättipoteilla. Esimerkiksi Mega Moolahissa päävoitto liikkuu miljoonissa euroissa. Päävoitot on mahdollista paisuttaa näin suuriksi sillä, että yhtä jackpot-peliä, tässä tapauksessa Mega Moolahia, pelataan usealla eri nettikasinolla, jotka kuuluvat kaikki samaan verkostoon, ja jokainen pelikierros ja panos näillä kasinoilla kasvattavat tarjolla olevaa päävoittoa.

Slotti – Tätä nimitystä käytetään yleisesti ottaen virtuaalisten kolikkopelien kohdalla, vaikka jokaisesta erilaisesta kolikkopelistä voi myös käyttää niiden omia nimiä.

Spinni – Myös nimenomaan kolikkopeleissä käytössä oleva termi, jolla tarkoitetaan yhtä pyöräytystä eli kierrosta pelissä. Tähän termiin törmäät useimmiten kasinoiden tarjotessa sinulle ilmaiskierroksia kolikkopeleissä.

Volatiliteetti – Tätä termiä käytetään puhuttaessa kolikkopelien tuloksien vaihtelevuudesta. Mitä korkeampi volatiliteetti, sitä suurempi mahdollisuus on niin voittaa isosti kuin pelata tyhjiä kierroksiakin.

Tuntuivatko monet näistä termeistä ensi alkuun uuden kuuloisilta? Et todellakaan ole ainoa! Voit aina palata tämän artikkelin pariin, jos jokin näistä termeistä pääsee unohtumaan, mutta et tahdo lähteä koittamaan onneasi ymmärtämättä kokonaisuutta. Kun nettikasinoiden käytännöt ymmärtää kunnolla, on myös helpompi harjoittaa vastuullista pelaamista.

Related Articles

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Suosituin