HSL reagoi koronavirukseen: siivousta tehostetaan, kuljettajien lipunmyynnistä luovutaan

Koronaviruksen leviäminen aiheuttaa muutoksia myös Helsingin seudun joukkoliikenteeseen. Joukkoliikenne kulkee edelleen normaalisti, mutta liikennevälineitä ja asemia siivotaan tehostetusti ja bussinkuljettajat eivät toistaiseksi myy lippuja.

HSL on varautunut koronavirukseen perustamalla erillisen valmiusryhmän jo helmikuun alussa. Mahdollisiin toimenpiteisiin on varauduttu siitä asti.

Koska koronavirus covid-19 leviää ihmisten välisessä kontaktissa, pyrimme vähentämään sitä olemassa olevin keinoin. Itse liikenne kuitenkin kulkee, jotta yhteiskunta pysyy toiminnassa poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta – on ihmisiä, joiden tulee edelleen päästä esimerkiksi töihin.

HSL seuraa kaikissa koronavirukseen liittyvissä toimenpiteissään Suomen valtioneuvoston ja viranomaisten, kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n, ohjeistusta ja suosituksia.

Siivousta tehostettu liikennevälineissä ja asemilla

HSL:n junissa, metrossa ja busseissa sekä asemilla on tehostettu siivousta. Erityistä huomiota kiinnitetään sellaisiin pintoihin, jotka ovat alttiita ihmisten kosketuksille: esimerkiksi erilaisiin kaiteisiin, tankoihin ja muihin paikkoihin, joista pidetään kiinni matkan aikana.

Kuljettajat eivät toistaiseksi myy lippuja

HSL:n bussiliikenteessä kuljettajat eivät myy lippuja perjantaista 13.3. alkaen toistaiseksi. Näin pyrimme välttämään ylimääräistä rahan käsittelyä ja kuljettajien ja matkustajien välisiä kontakteja.

Jos mahdollista, vältä turhaa matkustamista

HSL kehottaa välttämään turhaa matkustamista, jotta ne, joiden tarvitsee matkustaa, voivat matkustaa turvallisesti. Etenkin ruuhka-aikoina (ma–pe n. klo 7–9 ja 15–18) matkustajia on tavallista enemmän, ja jos mahdollista, suosittelemme matkustamaan muina aikoina.

Jos tarpeellisten matkojen tekeminen esimerkiksi pyörällä tai kävellen on mahdollista, suosittelemme sitä. Lisäksi suosittelemme etätöitä, jos työnantaja ja työtehtävät sen mahdollistavat.

Lähde: STT Info

Vastaa