9.8 C
Helsinki
lauantai, 12 lokakuun, 2024

Kysely povaa nettitreenien tarjoajille vaikeita aikoja

Herbalife Nutritionin toukokuussa tekemästä laajasta kyselystä käy ilmi, että kolme kymmenestä suomalaisesta söi enemmän ja liikkui vähemmän, kun poikkeuksellinen kevät sulki liikuntasaleja ja kotona vietettiin enemmän aikaa. Monet ovat sallineet itselleen arkipäivän nautintoja, mutta luvanneet parantaa tapojaan. Nettitreenejä haluaa lisää vain harva.

Viime aikojen poikkeukselliset olot ovat vaikuttaneet merkittävästi liikunta- ja ruokavaliotottumuksiimme, selviää ravitsemusyritys Herbalife Nutritionin toukokuussa teettämästä kyselytutkimuksesta.

– Kolme kymmenestä suomalaisesta on hemmotellut itseään enemmän näinä aikoina, esimerkiksi ottamalla lasillisen viiniä tai syömällä herkkuja arki-iltaisin. Lisäksi joka kymmenes suomalainen on alkanut napostella jatkuvasti. Se on erittäin ymmärrettävää, mutta nyt voi olla hyvä aika pohtia, millaisia tapoja haluamme ylläpitää, kun tilanne on muuttumassa, sanoo Herbalife Nutritionin Pohjoismaiden johtaja Mia Bergmann.

Sohvaperuna upposi syvemmälle sohvan syövereihin

Monet ovat kuitenkin myös parantaneet ruokavaliotaan ja liikuntatapojaan. Bergmann tähdentää tulosten vivahde-eroja.

– 26 prosenttia suomalaisista treenaa enemmän ja yksi neljästä syö terveellisemmin tilanteen takia. Se on hyvä, mutta tämä koskee lähinnä ihmisiä, jotka olivat aktiivisia jo entuudestaan. Ne, jotka liikkuivat aiemminkin, ovat nyt liikkuneet entistä enemmän ja syöneet terveellisemmin. Vähemmän liikkuvat ovat pysyneet passiivisina, Bergmann selittää.

Noin kolmannes suomalaisista kertoo myös nukkuneensa poikkeuksellisina aikoina normaalia enemmän.

Pian yli puolet Suomesta liikkuu enemmän

Kuusi suomalaista kymmenestä haluaa muuttaa liikunta- ja ruokailutottumuksiaan.

– Puolet aikoo nyt harrastaa liikuntaa useammin ja totutusta poikkeavina aikoina tai käydä useammin lenkillä. Lisäksi joka kolmas suomalainen aikoo valmistaa terveellisempää ruokaa tai syödä terveellisempiä välipaloja, Bergmann kertoo.

Monet kertovat myös haluavansa syödä aamiaista useammin ja harrastaa liikuntaa sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa eivät yleensä liiku.

– On hienoa, että niin monet suomalaiset haluavat olla fyysisesti aktiivisempia ja syödä terveellisemmin, kun rajoituksia löysätään. On kuitenkin tärkeää, että tavoitteet ovat realistisia. Siksi on ilahduttavaa huomata, että lenkillä käyminen useammin on suosituin lupaus poikkeuskauden jälkeiselle elämälle, Bergmann sanoo.

Nettitreeneillä ei valoisaa tulevaisuutta

Herbalife Nutrition -tutkimuksen mukaan harvat suomalaiset haluavat treenata enemmän etänä verkossa.

– Vain neljä prosenttia suomalaisista haluaa harrastaa enemmän nettitreenejä tämän kaiken jälkeen. Mielestäni tämä osoittaa, kuinka tärkeää on päästä ulos ja olla muiden ihmisten kanssa. Liikuntakaveri tai juoksuryhmä on ratkaisevan tärkeä motivaation ja liikkumisen nautinnon kannalta, Bergman sanoo ja lisää:

– Elämä on maraton, ei pikajuoksu. Ja jos haluat kirjaimellisesti juosta maratonin, tai vain kohentaa kuntoasi ja voida paremmin, suosittelen tarkastelemaan tottumuksiasi, laatimaan suunnitelman ja sovittamaan kalenteriisi liikuntaa ja terveellisiä ruokailuhetkiä ystävien ja perheen kanssa.

Faktatietoja

Suomalaisten suosituimmat koronan jälkeiset lupaukset:

  1. Käyn lenkillä useammin                   (33 %)
  2. Valmistan terveellisempiä aterioita   (26 %)
  3. Treenaan useammin                        (25 %)
  4. Syön terveellisimpiä välipaloja         (21 %)
  5. Syön terveellisemmän aamiaisen     (17 %)

Related Articles

Suosituin