6.9 C
Helsinki
torstai, 28 maaliskuun, 2024

Kansallinen hanke yksinäisyyden torjumiseksi käynnistyy

Yksinäisyydestä on kasvanut merkittävä kansanterveydellinen ja -taloudellinen uhka. Maamme 15-vuotiaista nuorista jopa viidesosa kokee jatkuvaa yksinäisyyttä ja sen oireita hoidetaan yhä useammin lääkkeillä. Uusi kansallinen, monivuotinen hanke lähtee torjumaan yksinäisyyttä ja sen haittoja.

Käynnistyvän yksinäisyyshankkeen taustalla ovat Suomen johtava yksinäisyystutkija, Turun yliopiston kasvatuspsykologian apulaisprofessori Niina Junttila ja hankkeen alullepanija, Helsingin yliopistossa luokanopettajaksi opiskeleva Emil Salovuori. Salovuorelle käynnistyvä hanke ei ole ensimmäinen ponnistus sen puolesta, että ihmiset kohtaisivat enemmän toisiaan. Hänen suunnittelemansa kaverihakuun tehty puhelinsovellus on parhaillaan pilotointivaiheessa. Junttilalla on ollut jo pitkään asiantuntijarooli suomalaisessa ja myös kansainvälisessä yksinäisyystutkimuksessa. Hänen osaamistaan ovat hyödyntäneet mm. Opettajankoulutuslaitos, Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus, Sote-akatemia, Laituri-tutkijaverkosto, Centre for Research on Learning and Instruction. Lisäksi Niina Junttila on kirjoittanut useita kirjoja yksinäisyydestä.

Hanke käynnistyy kiinnittämällä huomio etenkin nuorisoyksinäisyyteen sosiaalisena, mutta myös kansanterveydellisenä haasteena. Jyväskylän yliopiston johtaman HBSC-tutkimuksen mukaan yksinäisyys kuusinkertaistaa nuorten riskiä turvautua nukahtamislääkkeisiin. Sama tutkimus kertoo, että juuri tälläkin hetkellä yli 11 000 viisitoistavuotiasta suomalaista nuorta kokee, ettei heillä ole yhtään ystävää. 

”Yksinäisyys ei tunne yhteiskuntaluokkaa, ikää, sukupuolta tai kansallisuutta. Haluamme käynnistyvällä hankkeella nostaa yksinäisyys ansaitsemaansa asemaan hyvinvointiamme aidosti uhkaavana tekijänä ja tarjota sen torjuntaan käytännönläheisiä keinoja.” sanoo Salovuori.

Yksinäisistä nuorista kasvaa yksinäisiä aikuisia. Aikuisväestöltä kerätyssä Itä-Suomen yliopiston aineistossa pitkään jatkuneet yksinäisyyden kokemukset nostivat riskikertoimia sydän- ja verisuonisairauksille, diabetekselle, masentuneisuudelle ja monelle muulle perinteisesti suomalaisina pidetyille kansansairauksille.

”Yksinäisyyteen voi kirjaimellisesti sairastua. Mutta sen torjuminen ei vaadi ihmetekoja, vaan ihmisiä, joilla on rohkeutta kuunnella, halukkuutta auttaa ja luottamusta siihen, että nuoret ovat parasta, mitä meillä kansakuntana on.” kertoo Junttila.

Hanke kutsuu mukaan kaikki suomalaiset, yritykset kokoon katsomatta ja yhteisöt kaikilta elämän osa-alueilta. Hankkeen ensimmäinen yritysyhteistyökumppani on Sherpa, helsinkiläinen luova toimisto, joka toimii markkinointiviestinnän kumppanina mm. Helsingin kaupungille, S-ryhmälle ja Pauligille.

Related Articles

Suosituin