Vastaanotto, jossa on aikaa kuunnella ja hoitaa ihmistä

Ajatus oman yrityksen perustamisestahan lähtee monta kertaa omasta tarpeesta, niin tälläkin kertaa. Ihmisen anatomia on kiinnostanut jo kauan ennen kun fyysisesti päädyin sitä opiskelemaan ja hieronta hoitomuotona on tehokas oikein toteutettuna. Olin jo pitkään kaivannut hieronnasta kokonaisvaltaisempaa hoitavaa puolta, joka liian usein jäi puuttumaan. Yrittäjänä toimivalta vaaditaan intohimoa ja kunnianhimoa mikäli haluaa menestyä omalla alallaan. Tiesin, että tälle alalle minulla on jotain erityistä annettavaa. Aloitin ottamalla selvää, kuinka pääisisin alalle niin että käyttäisin aikani mahdollisimman tehokkaasti ennen kuin ensimmäinen päiväni yrittäjänä koittaisi. Tiesin jo aloittaessani opinnot, jotka valmistivat minut terveydenhuollon ammattilaiseksi, että mitkä lisäosat ja koulutukset minun on syytä hankkia jotta pystyn tarjoamaan mahdollisimman tehokkaasti juuri sellaisen palvelun mitä olin itse kaivannut ja mille tiesin olevan kysyntää. Oma hoitolupaukseni terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotosta joka on paljon enemmän kuin yksi hieronta lähtee ajatuksesta ajatella ihmistä kokonaisuutena. Nykyään kun mietitään mikä kaavake pitää täyttää milloinkin ja mikä on länsimaisessa lääketieteessä tunnustettua ja mikä on ”humpuukia”, mistä maksetaan alv ja saako tästä korvauksen ja kuka maksaa minkäkin hoidon ja mikä kuuluu kunnille jne. Unohtuu se hoitotyön perusasia mihin me tähdätään -ihmisen hyvinvointi ja terveys. Hoitotyössä ovipumppu laulaa kun seuraavaa asiakasta asetellaan jo hoitopöydälle. Ainoa asia mikä jää kysyttäväksi ennen kun seuraava stressaantunut asiakas hyppää pöydälle on ”pankki vai luotto?”. Päivän päätteeksi mietitään kumpi on stressaantuneempi, asiakas vai terapeutti. Halusin tähän muutoksen.

Haluan muuttaa käsitystä hieronnasta hoitomuotona. Vastaanotto, jossa on aikaa kuunnella ja hoitaa ihmistä. Arvoissani korostuu luottamus ja yksilöllinen hoitaminen. Seison aina tekemäni hoidon takana ja siksi yritykseni kantaa omaa nimeäni. Vastaanotto joka on paljon enemmän kuin yksi hieronta.

Samuli Sairiala

Erikoistunut Hierontaterapeutti ja koulutettu hieroja

www.samulisairiala.fi

Puh. 040-8221048
Email: samulisairiala@icloud.com

Käyntiosoite

Sellukatu 5 B / 2.krs,
33400 Tampere

Katso reittiohjeet

Puuiloa vastapäätä, kulku Autosalpa -autoliikkeen takaa, B-rappu ja 2.kerros. Pihassa merkattu autopaikka varattu asiakaskäyttöön.

Written by