Väsyttääkö? Avuksi Salus vatsaystävälliset rautavalmisteet

Raudan tehtävät

Rauta on elimistön tärkeä hivenaine, jota aikuisen ihmisen kehossa on 2-5 grammaa. Raudan riittävä saanti on elimistölle välttämätöntä. Raudan tehtävänä on sitoa happea punasoluissa esiintyvässä hemoglobiinissa. Punasolut kuljettavat happea kudoksiin. Rautaa tarvitaan myös punasolujen muodostamiseen. Raudan häviämistä tapahtuu solujen uusiutumisen yhteydessä. Punasolun elinikä on noin 120 päivää, jonka jälkeen se tuhoutuu pernassa. Valtaosa tuhoutuvista punasoluista vapautuvasta raudasta käytetään uusien punasolujen muodostukseen.

Raudan imeytyminen

Raudan imeytymistä edistää aterialla syöty liha tai kala sekä C-vitamiini. Eläinkunnan tuotteiden (liha, kala ja veriruoat) sisältämä hemirauta (Fe2+) imeytyy elimistössä paremmin kuin kasvisten ja viljan sisältämä ei-hemirauta (Fe3+). Kalsium, täysjyvävilja, maito, kahvi tee ja suolistosairaudet estävät raudan imeytymistä. Liharuoan päälle otettu maitokahvi voi estää jopa 80 % ravinnosta saatavan raudan imeytymistä. Tämän vuoksi rautavalmisteen ja imeytymistä vähentävien ruoka-aineiden välin tulisi olla ainakin puoli tuntia.

Rautavalmisteen annostelu

Kehon raudankuljettaja transferriini pystyy parhaimmillaan kuljettamaan 12 mg rautaa kerrallaan. Yleensä tästä kapasiteetista on käytössä vain 30 %, mutta mitä suurempi on raudan tarve, sitä suurempi prosenttiosuus saadusta raudasta käytetään. Transferriinin pienen kuljetuskyvyn vuoksi raudan imeytyminen on tehokkainta, jos rautavalmisteen annos otetaan kahdessa erässä.

Raudanpuute ja sen oireet

Miehet tarvitsevat rautaa keskimäärin 9 mg vuorokaudessa ja naiset 15 mg (60-vuotiaasta eteenpäin 9 mg / vrk) (Lähde: Suomalaiset ravitsemussuositukset, Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014). Naisilla kuukautisten aiheuttama raudan menetys voi vaihdella paljon, joten naisten raudan tarve on yksilöllinen. Myös raskausaika lisää usein raudan tarvetta, ja sitä voi olla vaikea tyydyttää ilman rautavalmistetta. Kovaa kestävyysliikuntaa harrastavat naiset saattavat myös tarvita rautalisää.

Raudanpuute on yleisin ravintoperäinen puutossairaus kaikkialla maailmassa. Väestötasolla raudanpuutteen yleisimmät syyt ovat lisääntynyt tarve ja riittämätön saanti. Rautavarastot ehtyvät vaivihkaa, mutta raudanpuutteen haitat alkavat näkyä viimeistään sitten kun raudanpuuteanemia kehittyy. Tutkimusten mukaan raudanpuute heikentää suorituskykyä jo ilman anemiaa, koska raudanpuute häiritsee energiantuotantoon liittyvien entsyymien toimintaa. Raudanpuutteen mahdollisia oireita ovat:

Väsymys – yleisin raudanpuutteen aiheuttama oire. Raudanpuute vaikeuttaa hapen kulkeutumista kudoksiin, joka voi ilmetä väsymyksenä ja heikkouden tunteena.

Kalpeus – hemoglobiinin puute heijastuu ihoon, koska hemoglobiini saa ihon hehkumaan.

Hiustenlähtö – raudanpuutteessa keho siirtyy selviytymistilaan, jolloin happea ei välttämättä saada kuljetettua hiuksille. Tämä voi ilmetä hiustenlähtönä.

Levottomuus, hermostuneisuus – selittämätön, stressaantunut ja hermostunut olo voi johtua raudanpuutteesta. Hapen vähyydestä johtuen keho ei voi rentoutua.

Hengästyminen ja huimaus – Raudanpuute voi tuntua yleiskunnon heikentymisenä, jolloin hengästyy helpommin. Myös huimausta voi esiintyä.

Alakuloinen mieliala – rauta osallistuu aivojen dopamiiniaineenvaihduntaan, joka vaikuttaa mielialaan.

Iho-ongelmat – ihon kuivuminen, kynsimuutokset ja huulten rohtuminen voivat johtua raudanpuutteesta.

Rautavarastojen täydentäminen

Rautalisää suositellaan tarvittaessa 11–60-vuotiaille tytöille ja naisille, sekä raskaana oleville ja imettäville (Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014). Erityisesti nuorilla naisilla hyvin imeytyvän hemiraudan osuus ruokavaliossa voi olla hyvin pieni. Ruokavalio voi myös olla yksipuolinen ja koostua suurimmaksi osaksi viljatuotteista ja kasviksista, jotka sisältävät huonommin imeytyvää ei-hemirautaa. Kaksiarvoinen rauta on helpommin imeytyvää myös siksi, että se on samassa muodossa kuin ihmisen elimistössä.

Rauta imeytyy ohutsuolen yläosassa, jossa pH-arvo on 5–7. Kaksiarvoinen rauta imeytyy tällaisissa olosuhteissa hyvin. Lisäksi kaksiarvoisen raudan imeytyminen on parasta, jos se on orgaanisessa muodossa. Anemiassa lisärautaa tarvitaan, kunnes raudan normaaliarvo on saavutettu. Tämä kestää yleensä 10-20 viikkoa, joskus pidempäänkin.

On hyvä varmistaa, että rautavalmisteessa on mukana C-vitamiinia, joka edistää raudan imeytymistä. Nestemäiset rautavalmisteet sopivat useimmille, eivätkä yleensä aiheuta vatsavaivoja. Yrttiuutteet ehkäisevät rautavalmisteista yleisesti johtuvaa ummetusta. Raudan imeytymistä edistävät myös B-vitamiinit, jotka ovat tärkeitä raudan kuljettamiselle. B12- vitamiinia ja foolihappoa tarvitaan myös hemoglobiinin muodostumiseen. Tiukalla kasvisruokavaliolla olevilla voi esiintyä raudanpuutteen lisäksi B12-vitamiinin puutetta. Myös vanhuksilla esiintyy usein myös B-vitamiinien puutosta ja heille vitamiinit, yrttiuutteet ja mehutiivisteet voivat olla erityisen arvokkaita yleisvahvistajia raudan lisäksi.

Salus Floradix ja Floravital (Floravital on gluteeniton, hiivaton, makeuttamaton, sopii vegaaneille)

500 ml suositus OVH: 24 €

250 ml suositus OVH: 14 €

Myynti: terveyskaupat ja apteekit sekä päivittäistavaratalojen luontaistuoteosastot

Written by