4.3 C
Helsinki
torstai, 28 maaliskuun, 2024

Muutoksen Aika tähtää kestäviin elämäntapamuutoksiin

Jenni Siponen ohjaa elämäntapamuutoksia terveys ja hyvinvointi edellä, asiakkaan lähtötilanteen ja tavoitteet huomioiden. (Kuva: Ville Lukka)

 

Jenni Siponen perusti Painonhallinta- ja terveysliikuntastudio Muutoksen Ajan Lohjalle viime talvena.

-Olin pitkään haaveillut tällaisesta yrityksestä, mutta kuoppasin idean aiemmin, koska jännitti. Sitten rohkaistuin ja ajattelin, ettei auta muu kuin kokeilla. Ajatus yrityksestä lähti omista tarpeistani. Olin aikoinaan todella ylipainoinen ja taistelin kilojen kanssa parikymmentä vuotta ennen kuin onnistuin pysyvässä painonpudotuksessa, Siponen avaa yrityksensä taustaa.

-Muistan hyvin sen ajan, kun en kehdannut lähteä esimerkiksi salille, koska pelkäsin, että ihmiset katsovat. Haluankin tarjota muille paikan, johon kuka tahansa uskaltaa tulla oli hänellä kuinka huono kunto tahansa, Siponen jatkaa.

Hän painottaa, että Muutoksen Ajassa arvostetaan kehopositiivisuutta eli minkään muotoinen tai painoinen keho ei ole toistaan vähempi arvoinen. Muutoksen Ajan kohdalla matala kynnys juontuu pitkälti Siposen omasta taustasta.

-Usein personal trainer on itse ollut aina urheilullinen, eikä tiedä, miltä tuntuu olla huonossa kunnossa ja ylipainoinen, Siponen toteaa.

Kynnystä madaltaa myös se, että Siposen luo voi tulla yksilöohjaukseen, jolloin tiloissa ei ole muita asiakkaita samanaikaisesti. Toisaalta ryhmävalmennuksessakin kaikki ovat samassa veneessä. Lisäksi ohjauksessa keskitytään nimenomaan ylipainoon ja terveysliikuntaan ja ohjaus suunnitellaan asiakkaan tilanteen mukaan.

Siponen on koulutukseltaan personal trainer, ravintovalmentaja ja psyykkinen painonhallintavalmentaja. Hän opiskelee myös life coachingia.

Muutoksen Ajassa harjoitellaan turvallisesti ammattitaitoisessa ohjauksessa. (Kuva: Ville Lukka)

 

Muutos lähtee korvien välistä

Muutoksen Aika keskittyy terveysliikuntaan ja painonhallintaan henkilökohtaisen ja pienryhmävalmennuksen kautta. Ohjaukseen kuuluukin paljon keskustelua ja motivoivia tehtäviä saa mukaan kotiinkin.

-Haluan, että valmennus on kokonaisvaltaista. Mietimme syitä, miksi asiakas on ylipainoinen, emmekä vain katso ruokavalion grammamääriä, koska se ei johda kuin hetkellisiin tuloksiin. Paneudumme niihin syihin, miksi ihminen syö huonosti tai ei liiku. Esimerkiksi unipuoli voi olla niin pielessä, ettei jaksa välittää, mitä syö tai liikkuuko. Kaikella ihmisen toiminnalla on syynsä, Siponen avaa.

Hän ei usko dieetteihin, vaan omien korvien välissä tehtävään työhön, joka johtaa kestävään elämäntapamuutokseen.

-Olen itse kokeillut kaikki mahdolliset dieetit. Paino kyllä putoaa, mutta se tulee nopeasti myös takaisin. Pitäisi tehdä vain sellaisia muutoksia, joita voi noudattaa loppuikänsä. Repsahduksia tulee, mutta pitäisi opetella, ettei niiden takia heitä hanskoja tiskiin. Kun pääosin syö riittävän hyvin, herkkujakin mahtuu mukaan.

Kyse voi lopulta olla aika pienistäkin muutoksista, mutta niillä voi saavuttaa suuria tuloksia.

-Itse löysin liikunnan takaisin elämääni ja ateriarytmi muodostui vähän huomaamatta, kun elämänrytmi muuttui muuten. Sen myötä herkut jäivät. Aiemmin en ollut syönyt aamupalaa tai välttämättä lounastakaan vaan napannut nopeasti vain ei niin terveellisiä välipaloja. Illalla tulee sitten syötyä koko päivän edestä ja vähän ylikin. Tein myös korvieni välissä työtä ja opin arvostamaan itseäni. Moni ylipainoinen ei arvosta itseään ja ajattelee, ettei ole tärkeä. Itsetunto voi olla huono, Siponen kertoo.

Siponen on saanut asiakkailtaan paljon positiivista palautetta.

-Ihmisten elämänlaatu on parantunut ja liikunta on tullut osaksi elämää. Useampikin on sanonut, että on ihanaa, kun on paikka, johon uskaltaa tulla kuka tahansa, eikä tarvitse välittää, vaikka allit hölskyvät. Tässä kulminoituu se, mitä olen hakenutkin, hän kertoo.

Muutoksen Ajassa on avoimet ovet la 1.9. kello 10.00 – 14.00 (Harjukatu 17). Silloin voi tutustua sekä Siposeen että rauhallisiin ja kodinomaisiin tiloihin.

SMS

Kodikkaassa luentotilassa on rauhallista keskustella. (Kuva: Ville Lukka) 

Related Articles

Suosituin