4.3 C
Helsinki
torstai, 28 maaliskuun, 2024

Kohdunkaulasyövän seulonnassa melko suuri todennäköisyys saada poikkeava tulos

Tuoreen tutkimuksen tulosten mukaan suomalaisen naisten todennäköisyys saada poikkeava kohdunkaulasyövän seulontatulos vähintään kerran elämänsä aikana on melko suuri, vaikka vain pieni osa solumuutoksista kehittyy syöväksi. Vuosittain seulontojen ansiosta vältetään kuitenkin yli 250 syöpäkuolemaa.

Tulosten mukaan vähintään lievän, seurantasuositukseen johtavan tuloksen elämänaikainen todennäköisyys seulontaohjelmassa oli noin 34 prosenttia. Kuitenkin kudosnäytteiden pohjalta todetun syövän esiasteen todennäköisyys on vain noin kymmenesosa tästä.

”Tämä merkitsee sitä, että lieviä kohdunkaulan solumuutoksia havaitaan seulonnassa paljon suhteessa vakavampiin löydöksiin. Liiallisesta testaamisesta voi olla monenlaista haittaa. Jo lievä poikkeava seulontatulos voi aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia, mutta myös seulontaan osallistuneelle naiselle paljon turhaa ahdistusta ja huolta”, toteaa Suomen Syöpärekisterin tutkija Maiju Pankakoski.

Vain harva lievistä solumuutoksista ja vain osa syövän esiasteiksi luokitelluista muutoksista lopulta etenee syöväksi asti. Koska tätä on vaikea ennustaa, lieviäkin solumuutoksia seurataan poikkeavan tuloksen jälkeen.

”Poikkeavien tulosten diagnostisia kriteerejä tulisi kuitenkin arvioida tarkkaan, jotta ylidiagnostiikan ja seulonnan haittoja voitaisiin vähentää”, Pankakoski sanoo.

Alle 25-vuotialle seulontaluonteinen testaus tarpeetonta

Kohdunkaulasyövän organisoitu seulonta on ollut Suomessa vaikuttavaa. Pitkälti sen ansiosta taudin ikävakioitu ilmaantuvuus ja kuolleisuus ovat laskeneet jopa 80 prosenttia. Ilmaantuvuus on kuitenkin pienentynyt lähinnä 35-vuotiailla ja sitä vanhemmilla. Alle 30-vuotiaiden naisten kohdunkaulasyövän ilmaantuvuuteen tai kuolleisuuteen seulonnoilla ei ole havaittu yhtä selkeää vaikutusta.

Tutkimuksen mukaan lievien poikkeavien tulosten esiintyvyys vaihteli myös alueittain. Helsinkiä tarkasteltiin tutkimuksessa erikseen, sillä siellä seulontaan kutsutaan myös 25- ja 65-vuotiaat. Suurin osa kunnista kutsuu kohdunkaulasyövän seulontaan 30–60-vuotiaat naiset viiden vuoden välein. Helsingissä lievän tuloksen elämänaikainen todennäköisyys oli jopa 53 prosenttia. Valtakunnallista keskiarvoa huomattavasti suurempi todennäköisyys selittyy suurelta osin 25-vuotiaiden seulonnalla. Nuorilla esiintyy paljon lieviä solumuutoksia, jotka useimmiten parantuvat itsekseen muutamassa vuodessa.

Myös Tampereen sekä Kuopion eritysvastuualueilla todennäköisyydet olivat keskiarvoa korkeampia, kun taas Turussa ja Oulussa todennäköisyys oli keskimääräistä alhaisempia. Erojen syyt ovat luultavasti diagnostiikassa, testimenetelmissä sekä riskitekijöiden erilaisessa esiintyvyydessä.

Related Articles

Suosituin