Tuuppauksella terveellisiä lounasvalintoja

Tuuppaus ja yhteiskunnallinen markkinointi lisäsivät työntekijöiden terveellisiä lounasvalintoja. Tämä kävi ilmi 12 viikon satunnaistetussa tutkimuksessa, joka tehtiin 30 työpaikkaravintolassa Hollannissa. Tutkimuksessa selvitettiin 14 samanaikaisesti toteutetun toimenpiteen vaikutuksia työntekijöiden valintoihin. Interventio perustui tuuppaukseen ja yhteiskunnallisen markkinoinnin menetelmiin vaikuttamalla tuotteisiin sekä niiden hintoihin, esillepanoon ja myynnin edistämiseen.

Interventio sisälsi mm. sen, että tuotevalikoimissa jokaisessa tuoteryhmässä oli vähintään yksi ”parempi valinta” -tuote näkyvästi esillä. Näiden tuotteiden osuus esillepanosta oli vähintään 60 prosenttia. Terveellisemmät tuotteet, kuten salaatit, hedelmät ja leivät, oli sijoitettu tuotevalikoiman tai buffetin alkupäähän. Hyllyissä paremmat valinnat oli sijoitettu parhaimmille ja näkyvimmille paikoille. Lämpimien välipalojen, kuten kananuggettien, hintoja nostettiin 25 prosentilla, terveellisempien leipien hintoja puolestaan alennettiin saman verran. Ruokalistalla paremmat valinnat oli nimetty ensin ja vain parempien valintojen tuotteita tai aterioita mainostettiin.

Toimenpiteet lisäsivät mm. terveellisempien leipien valintaa ja hedelmien käyttöä. Tutkimus osoitti, että tuotteiden esillepanolla ja tarjonnalla on vaikutusta työntekijöiden ostokäyttäytymiseen ja ruokavalintoihin. Näin tuuppauksella ja yhteiskunnalliseen markkinointiin pohjautuvilla toimenpiteillä voidaan tukea terveellisempiä valintoja ja ruokatottumuksia.

Tutkimuksessa käytettiin Choice-merkintää parempien valintojen osoittamiseen. Suomessa Sydänmerkki on vastaava merkitsemisjärjestelmä. Auttaa kuluttajaa sekä kaupassa että ravintolassa tekemään (rasvan määrän ja laadun sekä suolan, sokerin ja kuidun suhteen) parempia valintoja.