Netissä viihtyminen ja kouluttautuminen pandemian aikana

Netissä viihtyminen ja kouluttautuminen pandemian aikana

Varmaankaan ei koskaan aiemmin netissä pyörimistä ole pidetty niin turvallisena vaihtoehtona, kuin nyt pandemian aikana. Netissä liikkuessa ei tarvitse pitää edes kasvomaskia päässä, sylki ja virukset kun eivät tule valokaapeleita ja linjoja pitkin. Voidaankin sanoa kärjistetysti ja raflaavasti, että nettiriippuvaiset ovat suojassa pandemialta.

Tapoja viihtymiseen netissä

Esimerkiksi monelle teinille ei tarvitse erikseen kertoa, millä eri tavoilla he voisivat käyttää nettiä viihtymiseen – he kyllä jo tietävät. Mutta osa aikuisista ei todennäköisesti ole perillä kaikesta viihteestä ja asiasisällöstä, jota netistä nykyisin löytyy. Eniten palstatilaa saa aina kaikki trendikkäät palvelut, joita voitaisiin viime vuosilta nimetä vaikka Wolt-ruokatilauspalvelu, Netflix-elokuvapalvelu ja Spotify-musiikkipalvelu. Aika paljon on tapahtunut viihdemaailmassa viimeisten kymmenen vuoden aikana, kun esimerkiksi elokuvien ja musiikin ostaminen kivijalkakaupoista on siirtynyt lähes kokonaan netin striimauspalveluihin.

Netissä on tarjolla myös asiasisältöä. Netti on täynnä uutisia sekä eri alojen asiantuntijoiden blogeja ja sosiaalisen median tilejä. Voit myös opetella netissä uusia taitoja. Voit esimerkiksi opetella soittamaan mitä tahansa soitinta, tai voit vaikka opetella puhumaan mitä tahansa uutta kieltä. Esimerkiksi kielten oppimiseen on paljon videoita YouTubessa ja myös sovelluskaupoista voi ladata haluamansa kielen kielikurssin.

Voit myös kouluttautua verkossa. On verkkokursseja ja etäkouluja, joissa voit kouluttautua uudelle alalle tai hankkia lisää tietämystä haluamastasi koulutusalasta. Näiden kurssien ja etäkoulujen käyminen on helppoa ja voitaisiin kai sanoa, että jos osaat lähettää sähköpostia, osaat myös osallistua verkkokursseille. Osa kursseista on maksuttomia ja osa taas maksaa. Tyypillisesti aluksi pitää luoda myös käyttäjätunnus, jota sitten voit käyttää kurssille sisään kirjautumisessa.

On selvää, että monikaan ei jaksa netissä esimerkiksi työpäivän jälkeen kouluttautumaan tai lukemaan asiasisältöä. Heille esimerkiksi nettikasinot voivat olla oikea ratkaisu. Nettikasinoilla unohtaa nopeasti oman elämän murheet, kun tilalle tulee jännitystä tarjoavat monipuoliset kasinopelit. Nettikasinoiden pelit ovat usein niin mukaansatempaavia, että moni pelaa niitä rahavoittojen tavoittelun ohella myös pelaamisen antamasta nautinnosta. Nettikasinoilla voi pelata esimerkiksi pokeria, kolikkopelejä, baccaratia, rulettia sekä blackjackiä. Suomalaisten pelaajien suosimat nettikasinot ovat turvallisia ja monella kasinolla pelit saa käyntiin jopa alle minuutissa.

Onko kouluttautuminen netissä laadukasta?

Erilaisista kouluttautumisvaihtoehdoista Suomessa kerrotaan kattavasti taitaja2014.fi nettisivuilla. Yleisesti voidaan sanoa, että netissä voi kouluttautua aivan yhtä laadukkaasti, kuin luennoilla istumalla. Monestihan esimerkiksi verkkokurssien videomateriaali sisältää luennoilta kuvattuja otteita.

Verkkokurssien käyminen vaativat tietenkin motivaatiota ja itseään niskasta ottamista. Useinkaan verkkokursseille ei pidä osallistua johonkin tiettyyn aikaan, vaan materiaali on verkossa käytettäväksi milloin vain. Toisille tällainen vapaus sopii erinomaisesti, kun taas osa ihmisistä tarvitsee enemmän deadlineja saadakseen asioita aikaseksi. Sama on nähtävissä myös yliopistoissa, joissa osa opiskelijoista on kovissa vaikeuksissa, kun kukaan ei ole suunnittelemassa hänen aikatauluaan etukäteen.

Yliopistojen etäopetus

Myös yliopistot tarjoavat etäopetusta ja verkkokursseja. Osa yliopistojen opintotarjonnasta on avoimella puolella, johon on helpompaa päästä osallistumaan, kuin vaikeiden valintakokeiden perusteella. Isoja yliopistokaupunkeja Suomessa ovat Helsinki, Turku, Vaasa, Tampere, Kuopio, Jyväskylä, Oulu, Rovaniemi sekä Lappeenranta.

Lappeenrannan yliopisto on oiva vaihto myös pääkaupunkiseutulaisille, jotka eivät pääse sisään Aalto yliopistoon. Lappeenrantaan ei ole niin pitkä matka Helsingistä, etteikö sieltä voisi vaikka joka viikonloppu palata Helsinkiin tapaamaan ystäviä ja perheenjäseniä. Aalto yliopistoon sisään pääseminen on niin vaikeaa, että monet pääkaupunkiseutulaiset suuntaavat Lappeenrantaa kauemmaksi opiskelemaan sillä ajatuksella, että viettävät pääosan viikonlopuista pääkaupunkiseudulla. Juna- ja bussimatkustaminen ovat nykyisin huomattavasti halvempia, kuin vielä 20 vuotta sitten. Lappeenrannan ja karjalan asioista uutisoi esimerkiksi proagriapohjois-karjala.fi.

Written by 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *