Ainutlaatuinen terveydenhuollon konsepti saapuu Suomen markkinoille ja haastaa perinteiset hoitomallit

Terveydenhuollon asiantuntijapalveluita yksilöllisiin tarpeisiin tuottava HouseOfTherapy lanseeraa Suomeen täysin ainutlaatuisen konseptin, joka mahdollistaa nopean ja kokonaisvaltaisen avun terveyden ja hyvinvoinnin haasteisiin.

Korkealuokkainen hoito ja sen kesto räätälöidään yhdessä terveydenhuollon erityisasiantuntijoiden kanssa kohtaamaan asiakkaan tarpeet. Kaikki hoitomallit perustuvat tarkoin tutkittuun tieteelliseen tietoon ja takaavat hallitun muutosmahdollisuuden sekä ehdottoman yksityisyyden.

Loimaalla sijaitseva, intensiivipsykoterapiaohjelmaa tarjoava kartanohuvila Dallas avaa marraskuussa ovensa ja kutsuu työstämään arkea vaikeuttavia haasteita kokeneiden ammattilaisten ohjauksessa. Dallas mahdollistaa palvelukonseptin, jota ei ole aikaisemmin ollut Suomessa saatavilla. Asiakkaan yksilöllisiä tarpeita palveleva hoito-ohjelma tähtää pysyvään ja kokonaisvaltaiseen muutokseen.

-Olen vuosia työskennellyt asiakas- ja johtotehtävissä sosiaali- ja terveydenhuollon parissa ja ihmetellyt jo pitkään, miksi Suomessa ei ole laadukkaissa puitteissa paikkaa, jonne voi lähteä tutkimaan elämää hankaloittavaa asiaa tai ilmiötä ilman arjen häiriötekijöitä. Terveyspalveluissa oli selkeä tilaus tällaiselle innovatiiviselle avaukselle, jossa hoito-ohjelma on lääketieteellisesti validi, myönteisiä odotuksia herättävä ja parhaimpia tuloksia ennustava kokonaisuus. Tähän tarpeeseen olemme nyt vastanneet, kertoo yksikön johtaja, HouseOfTherapyn perustaja Elina Rehmonen.

HouseOfTherapyn korkea laatu perustuu psykoterapian tutkittuun vaikuttavuuteen ja muihin empiirisesti todennettuihin menetelmiin, joiden tuloksellisuutta myös mitataan systemaattisesti. Terapiatalon asiakkaat saavat avukseen tiimin terveydenhuollon huippuammattilaisia sekä tehokkaimmat ja turvallisimmat mallit, jotka vahvistavat hyvinvointia ja työ- sekä toimintakykyä.

Erilaisista moduuleista koostuva hoito-ohjelma soveltuu lukuisiin elämää kuormittaviin tilanteisiin, kuten ongelmalliseksi koettuun päihteiden käyttöön, työuupumukseen, traumaattisiin kokemuksiin ja parisuhteen solmuihin. Esimerkiksi päihdeongelman käsittelyyn löytyy Loimaan terapiatalosta vaihtoehto, joka on Suomessa uraauurtava.

-Riippuvuuksia ei voida menestyksekkäästi hoitaa yhdellä, kaikille sopivalla mallilla. Tutkimustulokset osoittavat, että nykyaikaisessa riippuvuuden hoidossa tulisi huomioida yksilön kokonaisvaltainen hyvinvointi ja räätälöidä hoito yksilöllisten tavoitteiden ja tarpeiden mukaisesti, sanoo MedEnginen tieteellinen projektipäällikkö, FT Jenni Kononoff, joka on aiemmin työskennellyt Scripps Researchissä alkoholi- ja addiktiotutkijana.

HouseOfTherapyn ohjelmassa asiakkaan omaa elämää koskeva asiantuntijuus on avainasemassa. Pysyviä muutoksia saavutetaan löytämällä uusia konkreettisia, toimivampia välineitä ja ajattelutapoja, jotka palvelevat ennen kaikkea asiakkaan arkea.

-Olen vuosien varrella nähnyt paljon ihmisten uupumista ja ongelmallista päihteiden käyttöä. Nopeasti nämä ongelmat heijastuvat myös työhön. HouseOfTherapyn kaltaisille ihmisten työkykyä palauttaville palveluille on runsaasti kysyntää. Maailmaltahan tämän tyylisiä konsepteja jo löytyy, oli tärkeää saada Suomeenkin sellainen, toteaa elokuvatuottaja ja osakas Markus Selin.

Loimaan terapiatalon palveluiden pariin hakeutuminen on tehty helpoksi. Toiminnan kulmakiviä ovat hoidon luottamuksellisuus ja vertaansa vailla oleva yksityisyyden suoja. HouseOfTherapy edustaa ennen näkemätöntä muutosvoimaa, joka varustaa ihmisen luovilla elämänhallintataidoilla.