Kansallista terveydenhoitajapäivää vietetään ensimmäistä kertaa 18.9.

Terveydenhoitaja on ainutlaatuinen, suomalainen ammatti, jota ei ole samanlaisena muualla maailmassa. Terveydenhoitajien tekemä työ on merkityksellistä ennaltaehkäisevää työtä, jolla edistetään kansanterveyttä ja kansantaloutta. Tämä uniikki ja sata vuotta sitten kansallisiin tarpeisiin kehitetty ammatti ansaitsee oman kansallisen päivänsä. Ensimmäistä kansallista terveydenhoitajapäivää vietetään 18.9.2020. Terveydenhoitajapäivällä Terveydenhoitajaliitto haluaa juhlistaa ja kunnioittaa kaikkia terveydenhoitajia ja heidän tekemäänsä työtä. Terveydenhoitajapäivää juhlitaan jatkossa valtakunnallisesti aina 18. syyskuuta…

Tällä viikolla halataan puita ja palaudutaan stressistä! Valtakunnallinen puunhalausviikko alkoi

Kolmatta kertaa järjestettävä puunhalausviikko kannustaa ihmisiä halaamaan puita ja osoittamaan, että he arvostavat omaa lähiympäristöään, kuten metsiä, puistoja ja luontopolkuja. Vuoden 2018 teemana on terveys ja hyvinvointi. Puistot, lähimetsät ja lenkkipolut ovat tärkeitä virkistyspaikkoja sekä mielelle että keholle erityisesti urbaanissa ympäristössä. Luonnonympäristöt laskevat tutkitusti muun muassa elimistön stressireaktioita; verenpainetta, sydämen sykettä ja lihasten jännitystä. Ihmisen luomissa rakennetuissa ja tekniikan hallitsemissa…

Terveysasenteiden muutos lisää ravintolisien ja rohdosten käyttöä

Hämeen Sanomat (10.4.) käsitteli ravintolisiä ja kasvirohdosvalmisteista. Luontaistuotteet ovat monen arkea ja osa itsehoitoa, sillä tuoreen kuluttajatutkimuksen (Kantar TNS. 2017) mukaan jopa 62 prosenttia suomalaisista on käyttänyt niitä vuoden aikana. Suuri osa heistä (45%) käyttää luontaistuotteita jatkuvasti tukemaan omaa ravitsemusta ja itsehoitoa esim. flunssakautena, unettomuuteen tai työssäjaksamisen parantamiseen. Vaikka netti pursuaa terveystietoa, niin ihmiset haluavat sen lisäksi keskustella terveysasioistaan terveyskaupassa…

Cloetta tarjoaa marraskuussa verenluovuttajille välipalapatukat

Cloetta toteuttaa yhdessä Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kanssa mittavan yhteistyökampanjan loka-marraskuussa. Jokainen verenluovuttaja saa luovutuksen yhteydessä Cloetta Bite -välipalapatukan kiitokseksi arvokkaasta lahjastaan. Yhteensä patukoita jaetaan 24 000 kappaletta. Joka arkipäivä Suomessa tarvitaan 800 vapaaehtoista verenluovuttajaa, jotta potilaat saavat tarvitsemansa verivalmisteet. Verivalmisteita tarvitaan esimerkiksi leikkauspotilaiden, onnettomuusuhrien, syöpää sairastavien ja keskoslasten hoitoon. Yksi luovutus auttaa jopa kolmea potilasta. -Hyvän asiakaspalvelun ohella haluamme…

SYNLAB Lohjanharju tuo edulliset laboratoriotutkimukset Lohjalle

SYNLAB avaa Lohjalle uuden laboratoriopalveluita tarjoavan yksikön Lempolan kauppapuistoon. Apteekki Lohjanharjun yhteydessä sijaitseva SYNLAB Lohjanharju aloitti toimintansa tiistaista 27.3. – Haluamme tuoda korkealaatuisia diagnostiikkapalveluita suomalaisten saataville ja olemme avanneet uusia yksiköitä myös muihin kaupunkeihin. Näemme palveluillemme olevan kysyntää ja uskon hintatasomme houkuttelevan lohjalaisia meille tutkimuksiin, kertoo myyntijohtaja Ville Salmi SYNLABista. SYNLAB Lohjanharjun laboratorio on avoinna arkipäivisin. Piste palvelee kaikkia lohjalaisia, ja laboratoriotutkimuksiin…